12. helmikuuta 2018

Väyrynen splittaa tai kokoaa kepun


Keskustan nykyjohto on etääntynyt niin kauas puolueen alkiolaisesta aatesisällöstä, että voidaan kysyä, onko Suomessa keskustapuoluetta lainkaan. Aatteellista tyhjiötä tilkitään monenlaisilla viritelmillä, joista yksi on Paavo Väyrysen kansalaispuolue.

Erään elokuvan käsikirjoittaja laittoi aikoinaan näyttelijänsä suuhun sanat, joiden mukaan ravintoketjun evoluutiohuipulla, valkohailla, on tukenaan pitkä historiallinen kehitys ja aivojen paikalla V8.

Minulle tuli mieleen, että myös Paavo Väyrynen on eräänlainen väsymätön kone. Välittömästi presidentinvaalien jälkeen hän ilmoitti asettavansa tähtäimekseen eduskuntavaalit ja pyrkivänsä pudottautumaan Brysselistä paikallisen parlamenttimme parketille. Sittemmin saimme ilmoituksen, että hän tavoittelee myös keskustan puheenjohtajan tehtävää. – Hyvä, että aikaa ja energiaa riittää.

Olen samaa mieltä Väyrysen kanssa siitä, että keskusta ja istuva pääministeri välttelevät puolueen linjaa koskevaa keskustelua pyrkimällä torppaamaan hänen tavoitteensa haastaa keskustan johtajatroikka. Samoin tuen Kari Uotia hänen arviossaan, että keskustan johto ja sen käyttämät asiantuntijat ovat vetäneet Väyrysen vaalikelpoisuutta koskevat kielteiset lainluentansa päämäärä-, intressi- ja tarkoitushakuisesti omista tavoitteistaan suitsia kunniapuheenjohtajaa.

Koska kepu on seilannut viime vuodet vierailla vesillä EU-johteisen, internationalistisen ja federalistisen politikoinnin edistämiseksi, sitä ei voida enää erottaa kokoomuksesta. Aatteellista keskustelua päämääristä ja arvoista tarvittaisiin. Väyrynen voisi tervehdyttää tilannetta jatkamalla presidentinvaaleissa aloittamaansa haastamista puolueen sisällä.

EU-federalismi yltää sisäpolitiikkaan ja eristää kriitikoita

Kympin kysymys on, miten käy, jos Väyrynen etenee puheenjohtajaehdokkaaksi ja puheenjohtajaksi. En ihmettelisi, vaikka hänen kansanvaltaisuutta henkivä hankkeensa haudattaisiin kaksien rattaiden vuoksi. Pysäytettiinhän hänen ajamansa euroalueen kansanäänestyskin valiokuntakäsittelyssä muotoseikkoihin, ja siten vedettiin matto alta EU:n legitimoimalta kansanäänestysinstituutiolta.

Tapaus antoi näyttöä demokratiajulistusten kaksinaismoralistisuudesta ja siitä, mihin vallan katakombeissa ollaan valmiita, kunhan liittovaltiopolitiikkaa uhkaavat hankkeet saadaan ammuttuiksi alas. Tästä kertoo myös päätyminen yhdistysjuridiseen pykäläkoreografiaan, jolla koetetaan nyt kiertää puoluetoiminnalle elintärkeä kansanvallan henki.

Täyttääkseen keskustan säännöissä mainitut vaalikelpoisuusehdot kirjaimellisesti Väyrynen voisi erota kansalaispuolueesta tilapäisesti. Tultuaan mahdollisesti erotetuksi kepusta hän voisi liittyä siihen takaisin puheenjohtajavaalia varten sekä päättää jatkotekemisistään vaalin perustella.

Itse uskon, että Väyrysellä on sen verran vahva kannatus keskustan agraari- ja konservatiivipiireissä, että hän voisi lyödä puheenjohtajavaalissa pääministeri Sipilän, jonka vetämänä keskustan kannatus on vajonnut 15 prosentin tuntumaan.

Väyrysen taktiikka on hänelle tyypilliseen tapaan kypsä. Hän on pedannut alleen vain itselleen edullisia tai minimihaitat tarjoavia vaihtoehtoja. Koska varakorttikin pilkottaa Väyrysen hihassa ja hän on ilmoittanut jatkavansa kansalaispuolueessa, mikäli mandaattia keskustasta ei irtoa, on keskustan nykyjohdolle tarjolla pelkästään tappiollisia tai uhkaavia vaihtoehtoja.

Voittaessaan Väyrynen kaappaa vallan puolueensa konservatiivis-krittiselle siivelle, mutta hävitessään hän vie osan kannatuksesta kansalaispuolueeseen. Väyrysen voitto voisi olla keskustaa eheyttävä, kun kansalaispuolue käytännössä poistuisi markkinoilta.

Tappiotilanteessaan Väyrynen voi splitata keskustan kahtia, jolloin Sipilällä on samanlainen hätä kädessä kuin mastot ja purjeet omasta laivastaan polttaneella ja pohjaan pulahtaneella Timo Soinilla. Puolueiden jakautuminen hallituksen tukijoihin ja sisäiseen oppositioon on pahin mahdollinen epäluottamuslause hallituksen politiikalle.

Luonnon kosto keskustalle?

Toimittaja Lauri Nurmi todisteli tunnetusti skuupissaan ja sitä seurannessa kirjassaan Perussuomalaisten hajoamisen historia (2017), että kokoomuksella ja kepulla oli keskeinen rooli Perussuomalaisten eduskuntaryhmän halkaisemisessa kahtia.

Perussuomalaisten uuden johdon syytteleminen ”erilaisesta arvopohjasta” oli kesäisen hallitusteatterin kupletissa pelkkä savuverho ja veruke. Todellinen motiivi oli EU:n liittovaltiopolitiikasta kotoisin oleva pyrkimys savustaa hangoittelijat ja soraäänet sivuun jäsenmaiden hallituksista. Kokoomuksen ja kepun kotoisena tavoitteena taas oli yritys kiilata kilpailevat perussuomalaiset pois vallasta omaksi edukseen.

Kuten tunnettua, kokoomus keräsi tässä taktikoinnissa voiton, minkä merkiksi se sai myös eduskunnan puhemiehen paikan. Ja onhan elämä paljon helpompaa, jos ei ole vastustajia. Kansan ja historian tarjoama maailmansisäinen tuomio tulee myöhemmin. Mutta keskustaa voi jo nyt odottaa luonnon kosto, mikäli Väyrynen tulee repineeksi puolueen rivit halki.

On mielenkiintoista havaita ja todistaa, kuinka keskustan nykyjohto väyrystelee Väyrystä vastaan. Itse uskon, että Väyrynen putoaa joka tapauksessa jaloilleen ja saa olla tulokseen tyytyväinen kuin korvan takaa rapsutettu kissa.

Väyrysen EU-jäsenyydelle jo alun perin tarjoama vaihtoehto – Pohjolan yhteisö – ei ole välttämättä mikään poliittisen historian kuriositeetti vaan tulevaisuuden vaihtoehto, kun EU ja sen rahaunioni alkavat natista liitoksistaan.