13. huhtikuuta 2019

Pääsylippu kuplettiin ”Orpo, Rinne ja Sipilä Halla-aholta sokeria lainaamassa”

Kevätauringon häikäistessä ja myötätuulessa kohti vaaleja.

Hyvät kansalaiset! Äänestyslipukkeenne on pääsylippu puhenäytelmään nimeltä ”Orpo, Rinne ja Sipilä Halla-aholta sokeria lainaamassa”.

Nimittäin samalla, kun meidän kannatuksemme prosentti prosentilta nousee, muiden laskee. Näin kannatuskäyrämme lähestyy myös Sdp:tä kuin tunnelin päästä tuleva valo, joka on lähtöisin toisesta vastaantulevasta junasta.

Muutamat demarit, kokoomuslaiset ja kepulaiset ovat vaaliteltoilla ilmaisseet lievää levottomuutta. Jos kansalaiset äänestäisivät Perussuomalaiset suurimmaksi puolueeksi ja Jussi Halla-ahon hallitustunnustelijaksi, mitä se sitten kannattaisi?

Vastaus: Perussuomalaisille annettu ääni pakottaisi kaikki muut puolueet peilin eteen ja tarkistamaan kantojaan perin pohjin.

On tärkeää, että paine esimerkiksi Kokoomuksen maahanmuuttokantojen tarkistamiseen tulisi kokoomuspuolueen ulkopuolelta eikä sisäpuolelta. Siksi kannattaisi äänestää mieluummin Perussuomalaisia kuin niitä Kokoomuksen ehdokkaita, jotka näyttävät maahanmuuttokriitikoilta mutta eivät ryhmäkurin vuoksi ole sitä, eivätkä koskaan ole olleet.

Olen vaalikentillä kuullut paljon turhautuneita puheenvuoroja, joiden mukaan äänestäminen ei kannata, kun muut puolueet eivät huoli perussuomalaisia hallitukseen.

Jos kansalaiset nostaisivat puolueemme suurimmaksi, muut puolueet joutuisivat korjaamaan käsityksiään päästäkseen kanssamme Perussuomalaisten vetämään hallitukseen. Nyt se on mahdollista.

Sdp:n ja Kokoomuksen vallanjanon huomioon ottaen en hetkeäkään epäile, ettei halukkaita olisi jonoksi asti. Mutta ohjelmaa ei kasattaisi millä tahansa ehdoilla. Ovatpa hallituskumppanit keitä tahansa, pitäisi sekä haittamaahanmuuton vähentämisestä että julkisen talouden pelastamisesta sopia hallitusohjelmassa selkeästi, yksiselitteisesti ja ehdottomasti.

Meille edullinen vaalitulos helpottaisi myös muiden puolueiden kasvojenpesua, kun nekin voisivat korjata virheitään ja tarkistaa kurssiaan maahanmuuttokriittisempään ja taloudenpidon kannalta vastuullisempaan suuntaan kasvojaan menettämättä.

Muut voisivat siis käydä tunnustamassa syntinsä hyveellisyyden ja maltillisuuden perikuvalle, Jussi Halla-aholle, ja miksipä ei vaikka minulle. Yhteistyö meidän kanssamme antaisi muille puolueille mahdollisuuden tulla ulos siitä ahtaasta ja umpikujaisesta nurkkauksesta, jonne ne ovat itsensä ajaneet omalla maailmaa syleilevällä ihanteellisuudellaan.

Hyvästä myötätuulestamme päätellen viestimme on mennyt perille, ja ratkaisu on todellakin kansalaisten käsissä.


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas, Helsinki, 99