Moi oli matkapuhelinoperaattori, joka aiheutti häiriötä kartellisoituneille matkapuhelumarkkinoille 6 euron kuukausihintaisilla liittymillään. Markkinoiden häiritseminen oli tervetullutta, sillä Moi myi kuluttajille juuri sitä, mitä he tarvitsivat eikä muuta, toisin sanoen 4 gigabittiä tiedonsiirtoa, joka riittää useimmille peruskäyttäjille.
”Rajatonta” verkon käyttöä tuputtaneet operaattorit huolestuivat, ja niinpä DNA osti Moin pois vapaata kilpailua häiritsemästä. Aavistelin vuoden 2019 alussa, ettei kestä kauaa, kun uusi omistaja muokkaa Moin liittymät omiensa mukaisiksi.
Juuri näin on nyt käymässä. DNA:n omistama Moi ilmoitti korottavansa liittymien hintoja 50 prosentilla ja tarjoavansa vastineeksi 50 prosenttia lisää tiedonsiirtoa, eli juuri sitä, mitä useimmat ihmiset eivät halua eivätkä tarvitse, niin kuin eivät tarvitse 5G-verkkoakaan. Moi hyvitti hinnankorotuksen sellaisella, mitä ihmiset eivät osta eivätkä käytä.
Rajattomien liittymien kaupusteleminen ja ostaminenhan on ollut jo sinänsä hullua, sillä rajallinen ihminen ei tarvitse mitään rajatonta. Tässä mielessä monet Elisan, Telian ja DNA:n tapaiset toimijat ovat kaupitelleet ihmisille samaa, mitä Sonera aikoinaan osti hankkiessaan rajattomasti Saksan taivasta.
Media-alalla on jouduttu tottumaan jatkuviin sisältöpetoksiin, aivan niin kuin politiikassakin. Moin yksipuolisesti kuluttajille osoittama 50 prosentin hinnankorotus, ehtojen muutos ja tarpeettoman tuotteen tuputtaminen puolestaan ovat media-alan infrastruktuuriin liittyvä fasiliteettikusetus.
Hintojen korotuksen syyksi sanotaan EU:n vaatimuksista syntyneet verkkovierailukustannukset. Tämänkin ongelman takana on siis viime kädessä EU. Ilmiön merkiksi muutkin pulikkafirmat ovat lähestyneet asiakkaitaan karvailla korotuskirjeillä.
Olen saanut myös vakuutusyhtiöltäni joka vuosi laskun mukana ”uudet ehtoliitteet”, jotka poikkeavat sopimuksesta. Tietenkin samalla on esitetty hintojen korotuksia. Sopimusinstituution idea on, että sopimuksissa sovitut ehdot ja kuluttajille markkinoitujen tuotteiden ominaisuudet pysyvät voimassa ilman, että yksikään sopimusosapuoli voi muokata niitä yksipuolisesti tai ilmoituksenvaraisesti.
Kyseisenlainen brezhneviläinen asenne on yleistynyt kiskontaan perustuvilla toimialoilla pankeista puhelinyhtiöihin, ja suhtautuminen näyttää olevan aina sitä röyhkeämpää, mitä suurempi firma on kyseessä. Mitäpä, jos me kuluttajatkin ilmoitamme muuttavamme sopimustehtoja omasta puolestamme: ”Jos hyväksytte asettamamme ehdot, teidän ei tarvitse tehdä mitään. Huoletonta jatkoa!”
Pitäisi saada aikaan laki, joka kieltää moiset sopimuspoikkeukset ja sanktioi ne markkinoinnin ja kaupan alalla. Sellainen laki jossain kuolleiden kirjainten kasassa voi jo ollakin. Saattaa olla, että myös vapaa kilpailu pitää huolen siitä, että vaihtoehtoja riittää talouden alalla. Markkinatalouden kun sanotaan olevan itseään korjaavaa. Sen sijaan politiikassa, tieteessä ja median sisällöntuotannossa ei saa enää vapaasti kilpailla.
