On perin kurjaa kerjätä oikeutusta itseään tyhmemmiltä, ja siksi Platon ja Sokrates halveksuivat demokratiaa.
Kansa ei nimittäin tiedä, ei varsinkaan omaa parastaan.
Usein ihmetellään, miksi kriisiaikoina nousee oikeistodiktatuureja. Niitä nousee juuri demokratian merkiksi.
Nyt Yleisradiossa ollaan huolissaan niin sanotun laitaoikeiston noususta Saksan liittopäivävaaleissa, joissa Vaihtoehto Saksalle (AfD) on kovassa nousussa.
Minusta puolueen pyrkimykset eivät ole kovinkaan tyhmiä, mutta suhtautuminen puolueeseen on vähintäänkin ymmärtämätöntä.
Aina kun arvostellaan esimerkiksi Unkarin pääministeriä Viktor Orbánia ja maassa vallitsevaa oikeistosuuntausta tai kun moititaan Puolan EU-politiikkaa, ei muisteta, miksi asiat ovat menneet noissa maissa juntturalle.
Syy kumpaankin on Balkanin suunnalta tunkeutunut laiton ja kutsumaton maahanmuutto, joka uhkaa valtioiden väestöllistä rakennetta ja kykyä taata sosiaaliturva kantaväestöille itselleen.
Sellaisissa tilanteissa nousee usein vastarektioita, ja kansalaiset ryhtyvät puolustamaan oikeuksiaan ja asemaansa. Näin syntyy oikeutettua kansallismielisyyttä, jota moititaan sitten äärioikeistolaisuudeksi, laitaoikeistolaisuudeksi tai jopa natsismiksi ja fasismiksi.
Syyt siihen ovat kuitenkin vasemmistolaisessa politiikassa, joka pyrkii auttamaan vieraita tulijoita kansalaisten omaksi velaksi.
Onko sitten väärin äänestää laillisissa vaaleissa jonkin puolueen puolesta? Mitään puoluetta vastaankaan ei voi vaaleissa ääntään antaa.
Demokratiassa ihmiset usein tulevat äänestäneiksi myös omaa parastaan vastaan, jolloin vastuulliset voimat tekevät johtopäätökset ja ryhtyvät rajoittamaan demokratiaa ja kaappaavat vallan.
Myös demokratia voi ajautua kriisiin, jos sitä ei saa harjoittaa.
Niin kävi muun muassa Chilessä, jota uhkaisi sosialismi (aiheesta täällä). Augusto Pinochet katsoi parhaaksi kaapata vallan, ja syntyi sotilasdiktatuuri. Siten maa vältti Kuuban tien, mikä oli loppujen lopuksi hyväksi.
Toisen esimerkin tarjoaa Espanja. Myös espanjaa uhkasi sosialismi, jolloin kenraali Francisco Franco nousi valtaan, ja diktatuuri pysyi 1970-luvulle asti. Se oli maan edun mukaista.
Molempien sotilasjunttien edesottamuksista on valitettu paljon, mutta lopputulosten valossa sotilasdiktaruurien tie oli parempi kuin sosialismin tie.
Ei ole ihmeellistä, että myös Björn Wahlroos moitti kirjansa ”Markkinat ja demokratia: Loppu enemmistön tyrannialle” (2012) aluksi kansanvaltaa. Hänen havaintojensa mukaan talous menestyy parhaiten siellä, missä demokratia ei sotke taloudellisen edun tavoittelua, kuten Kiinassa ja Intiassa.
Molemmissa maissa demokratian tila on kieltämättä huono ja ihmisoikeuksia poljetaan. Mutta yhteiskunnallisen kokonaisedun näkökulmasta hyödyt ovat kuitenkin suuremmat kuin haitat.
Tahdon vain sanoa, että viisaiden johtama oligargia ei välttämättä ole huonompi kuin suurten kansanjoukkojen valitsema tyhmien despotia.
---
Päivitys 1.9.2024
Niinhän siinä kävi, että AfD nousi keskisaksalaisessa Thüringenissä suurimmaksi 32,8 prosentin kannatuksella kristillisdemarien saadessa 23,6 prosenttia äänistä.
Myös äärivasemmistolainen ja maahanmuuttokriittinen BSW nousi kolmanneksi noin 12 prosentin osuudella. Maahanmuuttokriittisiä ollaan siis huvittavasti nyt myös äärivasemmistossa.
Tulos toistaa Ranskan kesäisissä vaaleissa nähtyä liukumaa oikealle ja oikeiston ja vasemmiston etääntymistä toisistaan. Onko tämä sitten hyväksi Saksalle, Ranskalle tai Euroopalle?
Nähdäkseni Ylen haastattelema ajatusten hautoja, professori Francesco Nicoli, on lapsellinen ja väärässä länkyttäessään, että laitaoikeiston eristäminen olisi Saksalta viisasta. Päinvastoin, eristäminen vasta olisi tyhmää, sillä juuri siten mitätöitäisiin demokratian tulos ja torjuttaisiin kansalaisten vaatimat korjausliikkeet pitkään vallinneeseen talous- ja maahanmuuttopolitiikkaan.
