Sananvapaudesta

Suomalaiset, jotka karttavat sensuuria ja rakastavat sananvapautta, arvostavat myös iltapäivälehtiä, mikä näkyy niiden laajassa levikissä. Keltaisen lehdistön arvellaan kertovan totuuden tässä peittelyyn ja salailuun taipuvaisessa maailmassa. Mutta uutispulan keskellä media voi tehdä lööpin myös iltapäivälehden päätoimittajan erosta. Markkinointi & Mainonta -lehden mukaan Ilta-Sanomien päätoimittajan Antti-Pekka Pietilän tehtävistään erottamisen syynä eivät olleet suinkaan konsernin ilmoittamat levikkiongelmat vaan huonot puolue- ja henkilökemiat, ja eroa olisivat vaatineet lehdelle kirjelmöineet keskustapoliitikot. Pietilän syntilistalle luettiin muun muassa Matti Vanhasen tekstiviestiepisodi ja Tanja Saarelan vastoinkäymiset mediassa.

Päätoimittajan lähtö näyttää aina olevan kova paikka, sillä se kyseenalaistaa lehden uskottavuuden. Kun kovia talousjuttuja Suomen Kuvalehteen tehnyt Harri Saukkomaa joutui väistymään päätoimittajan paikalta, huhuttiin, että taustalla olisi ollut Meritan johtajan Vesa Vainion painostus Yhtyneiden Kuvalehtien pääomistajaksi noussutta Otavaa ja kyseistä konsernia hallitsevia Reenpäitä kohtaan. Otava puolestaan oli joutunut turvautumaan pankin pääoma-apuun lunastaessaan SanomaWSOY:n pois Yhtyneistä, minkä taustalla oli kilpailuviranomaisen ratkaisu. Niinpä Meritan ja Nordbankenin yhdistymistä ennustanut Saukkomaa siirrettiin muihin tehtäviin, ja hänen tilalleen pantiin pappina ja pankkimiehenä tunnettu Tapani Ruokanen. Näin mediat, politiikka ja talouselämä pelaavat krikettiä.

Kepulle julkisuus on aina ollut ongelma. Jo Kekkonen myllytti mediaa kirjeillään, ja Paavo Väyrynen syytti tiedotusvälineitä mediapelistä. Keskustan hampaissa on ollut myös Uutisvuodon kaltainen sanomalehtihupailu, jota kutsutaan ”ajankohtaisviihteeksi”. On vaikea kuvitella, että SanomaWSOY:n kaltainen talo olisi ohjailtavissa poliittisella painostuksella, mutta toimittajien painostuksesta on myös selvää näyttöä, kun Aarno Laitiselle, Ruben Stillerille, Harri Nykäselle ja monille muille skandaalinkäryisille sanankäyttäjille on pantu kansi päälle eräissä viestimissä. Niin on joskus koetettu tehdä muutamilla tahoilla myös minulle.

Pieteetin vaatimisessa saattaa kuulua alkusointuja odotettavissa olevista vaaleista. Joka tapauksessa Vanhasen pääministerikaudella Suomi on ollut muuttumassa eräänlaiseksi Pohjois-Koreaksi, jossa sananvapaus ja muu henkinen ulkona liikkuminen ovat jatkuvasti uhattuina. Sananvapauden suitsiminen tuskin nostaa ainakaan sellaisen puolueen kannatusta, joka ryhtyy sitä harjoittamaan.

Yksi syypää niin sanottuun ”todelliseen syyhyn” eli iltapäivälehtien levikin laskuun olen tällä kertaa varmasti minä, joka en osta iltapäivälehtiä. Myös kirjojen kustantaminen on jatkuvassa myllerryksen tilassa, kun markkinointiporras pyrkii entistä enemmän vaikuttamaan kustannuspäätöksiin ja toimituspolitiikkaan. On tieteelle, kirjallisuudelle tai taiteelle haitaksi, jos julkaisupolitiikkaa harjoitetaan muilla kuin sisällöllisillä kriteereillä. Se johtaa kirjoittajien aliarvioimiseen. Se johtaa myös ylenkatseellisuuteen lukijoita kohtaan. Kustantamot eivät enää julkaise yhteiskunta- eivätkä kulttuurikriittisiä teoksia vaan ainoastaan mukavina pidettyjä, viihdyttäviä ja ongelmattomia Minttu-kirjoja, viinikirjoja, hyötykirjoja, käyttökirjoja, keittokirjoja, korjaus- ja huolto-oppaita, vauvakirjoja, kuningatarten elämäkertoja, Matti Nykäsen elämänviisauksia, karttoja tai sinänsä mukiinmeneviä hauskoja kirjoja, kuten Hotakaisia ja Tervoja. Mutta esseitä, filosofiaa, yhteiskuntakritiikkiä tai pamfletteja ei juuri kukaan uskalla painaa.

Se, miksi kustantamokenttä alkaa muistuttaa naistenlehtiä, johtuu myös siitä, että julkaisupäätökset tehdään Martta-kerhoissa. Toimittajien ja kirjoittajien painostaminen on yleistä, eikä olekaan ihme, että niin sanottu ”liikkuvuus” on suurta. Image-lehdessä uransa aloittanut ja vuosia Tammessa toiminut Jaakko Tapaninen sanoutui hiljattain syytä ilmoittamatta irti Bonnierin omistuksessa olevasta kustantamosta ja siirtyi pitkäaikaiselle vapaalle rekrytoituakseen lopulta toiseen kustannusyhtiöön. SanomaWSOY puolestaan nimitti erään liiketoimintaryhmänsä johtoon hollantilaisen Jacques Eijkensin. Hänen haittapuolensa on se, että hän ei tunne suomalaista kirjallisuutta eikä kulttuurielämää. Hänen etunsa puolestaan on se, että hän ei tunne suomalaista kirjallisuutta eikä kulttuurielämää.