10. marraskuuta 2006

Sammon ryöstö


Suomi on pääomaköyhä maa, ja sen vuoksi yrityksemme ovat entistä enemmän ulkomaalaisten hallussa. Suomalaisilla ei näytä olevan enää varaa eikä halua omistaa yrityksiämme, vaan suomalainen sijoitusraha virtaa globalisaation myötä ulkomaille. Kansainväliset firmat puolestaan täyttävät kotimaisen pääoman jäljiltä jääneitä tyhjiöitä ja kaappaavat yrityksemme yksi kerrallaan. Tanskalaisille menivät muutama vuosi sitten Suomen Sokeri, toissa päivänä Ingman Foods ja eilen Sampo-pankki, vaikka tanskalaiset eivät ole olennaisesti suomalaisia varakkaampia. Samalla kun sokerintuotannon loppuminen uhkaa jo huoltovarmuutta, siirappia näyttää löytyvän puheisiin, ja Björn Wahlroos kehuikin fuusioitumisen johdosta nousseen pörssikurssin tuottamaa hyvää hintaa. Kapitalismin pohjalta tapahtuva oman edun ajaminen on kuitenkin lyhytnäköistä politiikkaa, ellei saatua rahasummaa sijoiteta kotimaisiin yrityksiin.

Ulkomaisen pääoman hallitseva asema suomalaisissa firmoissa ei ole hyvä asia. Vaikka uusi omistaja ei olisi tällä hetkellä kovin aktiivinen saneeraaja, mikään ei takaa, että niin olisi aina. Suomalaisten firmojen myynti ulkomaille on vastuutonta politiikkaa. Omistuksen lipsahtelut johtuvat siitä ikävästä tosiasiasta, että julkiset osakeyhtiöt ovat joka päivä myynnissä. Taloustieteen professorit pyörittelevät peukaloitaan todeten, että se on vain ”luonnollista kapitalismiin perustuvaa kehitystä”. Kyseisen näennäisluonnollisen menettelyn takana majailee uskomus, että taloudellisella vallalla on oikeus sivuuttaa järkiperäinen moraali ja politiikanteko.

Yritystemme ulkomaille myynnin pitäisi olla kansallisen häpeän ja nopeiden torjuntatoimien aihe. Pahimpia nöyryytyksiä oli Silja Linen kauppaaminen virolaisostajalle, ja Finnlinesia uhkaa samanlainen kohtalo. Varustamojen vaellus ulkomaalaisomistukseen onkin strategisesti uhkaavaa, sillä maa jossa asumme, on luonteeltaan saari. Kaikki menestyvät kansantaloudet ovat pohjimmiltaan nationalistisia ja pyrkivät kansallisen varallisuuden kasvattamiseen. Sen sijaan suomalaisturvenuijia vetää jo vironpoikakin kuin pässiä narusta.

Aasian sijoitusrahastot ovat voineet tuottaa laman jälkeen sata prosenttia vuodessa, ja lama on tunnetusti sijoittajan kulta-aikaa. Mutta menestyvissä kotimaisissa yrityksissä pääoma on usein paremmin tallessa kuin maailman tuulien heittelemissä riskisijoituksissa. Pitkän nousukauden seurauksena kotimaiset yritykset ovat maksaneet myös huomattavia osinkoja, joten sijoittaminen suomalaisiin firmoihin on tuottanut hyvän voiton 1990-luvun alussa osakkeita ostaneille. Pitkäaikaista tuottoa ja varmuutta tavoitteleville Suomi on edelleen hyvä kohde, minkä myös kansainväliset toimijat ovat huomanneet. Muutenhan ne eivät kävisi tekemässä ostoksia täällä. Ulkomaalaisten sijoittamista Suomeen on helpottanut se, että suomalaiset ovat kääntäneet oman maan yrityksille selkänsä.