28. elokuuta 2010

Älä auta Pakistania


Kerjääminen on helpompaa, kun tekee kerjäläisyydestä roolin. Niinpä järjestöjen rahankerääjät tukkivat ne tiet, jotka Helsingin kaduilla ovat vielä kaivaustöiden jäljiltä vapaina.

Tänään Suomen Punaisen Ristin rahankerääjä yritti riisua minut irtokolikoista Pakistanin tulvauhrien auttamiseksi. Tämän uutisen mukaan monsuunitulvista kärsii Pakistanissa 15 miljoonaa ihmistä.

Heidän kärsimyksensä on tietenkin valitettava asia. Mutta vielä kurjempaa on, että Pakistanin hallitus ja maassa oleskelevat terroristit käyttävät kansalaisiaan länsimaiden kiristämiseen, toisin sanoen pelinappuloina sodassa, jota käydään terrorismin puolesta ja sitä vastaan.

Kiintoisaa onkin, että esimerkiksi tämän uutisen mukaan yhdysvaltalainen demokraattisenaattori John Kerry haluaa nopeuttaa tulva-avun antamista, ”jotta terroristit eivät pääsisi hyötymään epävakaasta tilanteesta” eivätkä ”militantit voisi käyttää hyväkseen ihmisten tyytymättömyyttä”. Eikö tässä olekin kiristyksen maku? Maahan halutaan avustuksia sillä verukkeella, että muuten terrorismi ryöstäytyy käsistä eikä viranomaisvalta voi mukamas asioille mitään. Vaikuttaa kuin terrorismin uhkaa käytettäisiin Yhdysvaltain kansan kiskomiseen.

Toisaalta Pakistanin kansan keskuudessa on haluttomuutta ottaa vastaan mitään avustuksia, sillä kansalaiset elävät jatkuvasti sen uhan alaisina, että Taliban tulee ja polttaa länsimaista apua ottaneiden ihmisten talot. Tällainen tilanne on tietenkin mahdollinen vain, jos maassa ei ole luotettavaa siviili- eikä sotilashallintoa. Ja juuri näin asia on: Pakistan on terroristien pelikenttää, koska maan siviili- ja sotilashallinto katselevat väkivaltaa läpi sormien ja sitoutuvat siihen myös itse yhteisen islamilaisen ideologian kautta.

Ydinpommi kanakopissa

Mietitäänpä siis hetken, mistä avun kiirehtimisessä tai sen epäämisessä on kyse. Mikä oikeastaan on Pakistan? Pakistan on islamilainen tasavalta ja väkiluvultaan maailman kuudenneksi suurin valtio. Maa uhkaa muuta maailmaa ydinsodalla, sillä Pakistanilla on hallussaan ydinase, jonka se hankki ydinsulkusopimusta rikkoen. Vuonna 1998 Pakistan rikkoi ydinkoekieltoa ja julistettiin sen vuoksi kauppasaartoon sekä aseidenvientikieltoon. Pakistan on siis sangen epäluotettava poliittinen toimija myös virallis-formaalisti.

Pakistan on pakotteista huolimatta vienyt ulkomaille ydinasetietämystään. Esimerkiksi vuonna 2004 Pakistanin ydinpommiohjelman johtajan Abdul Qadeer Khanin paljastettiin välittäneen ydinteknologiaa Iraniin, Pohjois-Koreaan ja Libyaan, jotka on luokiteltu terroristisiksi maiksi.

Suomessa ja länsimaissa muutamat asioista tietämättömät kyynelehtivät Iranin ydinaseohjelman ja ydinaseiden leviämisen vuoksi. Totuus on kuitenkin paljon synkempi: todellisuudessahan Iranilla on jo ydinase, samoin esimerkiksi Saudi-Arabialla, Kuwaitilla, Malesialla ja Egyptillä. Se vain sijaitsee Pakistanissa. Pakistanin ydinase on nimittäin muslimimaailman yhteinen. Se rakennettiin muiden arabimaiden öljymiljoonilla, ja sitä käytetään kollektiivisesti vääräuskoisten pelotteluun.

Näin selittynee myös se, miksi muslimimaailman ydinase on Lähi-idän maista takapajuisimmalla: Pakistan toimii laukaisualustana, josta on hyvä kantama niin Eurooppaan, Venäjälle, Intiaan ja Kaukoitään kuin pohjoisnavan ylitse Amerikkaan. Ydinpommi ei ole Pakistanin poliittisen omavaltaisuuden merkki, kuten usein väitetään, vaan se on osoitus muslimimaiden yksituumaisuudesta ja suunnitelmallisesta asettumisesta ydinaseriisuntaa vastaan.

Eivät pakistanilaiset tietenkään itse kyhänneet ydinpommiaan, vaan ydinaseen valmistamisessa Pakistania auttoi ystävä, joka aina ilmaantuu kaikkialle, missä on jotain rehellistä ja vilpitöntä tekeillä, toisin sanoen ryssä. Myös tämän uutisen mukaan Iranin vastavalmistuneen ydinvoimalan rakentamisessa maata auttoi nimenomaan Venäjä, joka luo alueelle vakautta toimittamalla plutoniumtehtaan avaimet käteen. Entisessä Neuvostoliitossa kannattaisi ehkä miettiä, onko järkevää jakaa taivaallista tulta ihan kaikkien kansakuntien asekaappeihin pelkän vaikutusvallan osoittamiseksi. Siinä leikissä saattaa parta palaa myös noilta teknologisen sivistyksen levittäjiltä itseltään.

Venäläisten unohtamilla aseilla varusteltiin myös Talibanien (eli ”opiskelijoiden”) terroristiarmeija Afganistanin sodan jälkeen 1990-luvulla. Nyt järjestö pitää majaansa Pakistanin ja Afganistanin rajan tuntumassa noin 40 kilometrin levyisellä kaistaleella, jonka Pakistanin armeija on käytännössä sulkenut muulta maailmalta ”turvallisuuden nimissä”. Tällä turvallisuuden varjelullaan Pakistan tulee kuin vahingossa suojelleeksi kansainvälistä muslimiterrorismia.

Poliittisesti Pakistanissa ovat vaihdelleet siviili- ja sotilashallinnon kaudet, mutta käytännössä maa on edelleen sotilasdiktatuuri. Vuonna 1999 vallan kaappasi armeijan komentaja Pervez Musharraf, joka valitutti itsensä presidentiksi ja tasapainoili muslimiryhmittymien ja kansainvälisen painostuksen välillä vannoen luottamusta Yhdysvalloille, kunnes joutui eroamaan 2008. Käytännössä myös Pakistanin liittyminen terrorismin vastaiseen sotaan on toiminut pelkkänä kulissina terrorismin suojelulle, jonka takeena toimii ydinasepelote.

Pakistan käyttää armeijan kuluihin peräti kolmanneksen budjetistaan, ja maa pitää jatkuvasti aseissa 1,5 miljoonan sotilaan armeijaa. Useimpien olkavarteen on armeijan paidan ja sotilasarvomerkintöjen alle tatuoitu Osama bin Ladenin pää. Kurjista oloista huolimatta köyhyysrajan alapuolella elää enää vain noin 13 prosenttia kansalaisista, eli pienempi osuus kuin esimerkiksi Romaniassa ja yhtä suuri kuin Helsingissä.

Kannattaa siis miettiä tarkkaan, kenelle ne vähät almunsa antaa. Tukemalla Pakistanin tulvien uhreja helpotat Pakistanin sotilasdiktatuurin asemaa ja tuet hallitusta, joka levittää ydinaseita ja tukee epäsuorasti terrorismia.

Maailmansotaa kehitysapukolikoilla

Viipurin pamauksesta asti hallitusten ongelmana on ollut se, mihin suuria pommeja voisi käyttää. Ne tuhoavat sotasaaliin, jäävät ihmisten mieleen ja ansaitsevat moraalisen närkästyksen. Joukkotuhoaseiden käyttäminen voikin näyttää järkevältä lähinnä epätoivoisten tahojen, kuten uskonnollisten fundamentalistien, terroristien ja kehitysmaiden näkökulmasta. Yhdysvaltain, Venäjän ja muiden länsimaiden ydinpelote ei ole tietenkään Pakistanin pommia ystävällisempi. Mutta ydinaseiden käytön kynnys on kylmän sodan vuosista laskenut, sillä helvetinkone on karannut valtioiden kansainvälisestä kontrollista. Onkin todennäköistä, että ydinasetta käytetään jossakin muodossa lähimpien 20 vuoden kuluessa.

Myös kehitysapukolikoilla käydään kolmatta maailmansotaa, sillä niillä helpotetaan terrorististen hallitusten asemaa. Niinpä Pakistanin tulvissa kuolleet ovat uhreja ideologisessa sodassa.

Mieleen tulee kalastaja Pentti Linkolan lausahdus Irakin vuoden 1991 sodan alkutunnelmissa, toteamus, joka päätyi myös erään iltapäivälehden lööppiin: ”Saddam, tapa miljardi!” Todellakin: maailman suurin ekologinen, poliittinen, taloudellinen, sosiaalinen, terveydellinen ja ravitsemusongelma on liiallinen väestönkasvu. Tarkemmin sanottuna se, että väestö kasvaa väärässä paikassa: kehitysmaissa ja niin sanotussa kolmannessa maailmassa. On kokonaan näiden valtioiden omaa syytä, jos ne eivät saa tai halua väestöräjähdystään kuriin.