14. tammikuuta 2011

Miten valtion velkaantuminen lopetetaan?


Valtiovarainministeriön kansantalousosaston virkamiehet julkistivat 10.12.2010 raportin, jossa kerrottiin, että Suomen julkisen talouden rahoitusasemaa pitäisi vuosina 2012–2015 kohentaa runsaalla 10 miljardilla.

Tämä tarkoittaa, että ennen vaaleja puolueiden pitäisi selvittää kansalaisille, millä keinoilla ne aikovat tukkia tuon suuruisen aukon valtion tulonmuodostuksessa. Jo hieman aiemmin kansantalousosaston päällikkö Jukka Pekkarinen toi keskusteluun käsitteen ”kestävyysvaje”, joka kuvaa huoltosuhteen heikentymisestä johtuvaa ajautumista velkakierteeseen.

Vaalikeskustelun kannalta toisen tärkeän paperin julkaisivat Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen ETLA:n tutkijat sekä toimitusjohtaja Sixten Korkman, jotka 13.12.2010 päästivät käsistään raportin ”Muistioita seuraavalle hallitukselle”. En kertaa raporttien sisältöä tässä. On oikein, että tutkijat lyövät pöytään talouden madonluvut sopivasti ennen vaaleja, jotta puolueiden on pakko myöntää, miten pimeässä laaksossa valtiontalous vaeltaa. Tässä oma analyysini.

Veropolitiikka jumissa: säästöjä tarvitaan

Suomalaiset ovat eläneet jo pitkään yli varojensa. Verot on pidetty menoihin nähden matalina elpymisen toivossa, eikä talouden huonoa tilaa ole päästetty näkymään kulutuksessa, vaan vaje on katettu velanotolla.

Euroopan unionin jäsenyydestä johtuvan verokilpailun sekä pääomien vapaan vaelluksen vuoksi veroja ei voida nostaa edes haluttaessa, koska investoinnit ja työpaikat karkaavat maasta. Pääomatuloverotuksesta pitäisi tehdä progressiivista, mutta sijoitusten maassa pysymisen toivossa valtiot joutuvat mielistelemään kapitalisteja suhteellisen alhaisella veroprosentilla. Itsenäistä veropolitiikka ei enää ole.

Tulos on, että rikkaiden rikastuminen tapahtuu valtiota velkaannuttamalla, ja velat siirretään tulevien sukupolvien maksettaviksi. EU-jäsenyyden seurauksena muodostuu rikkaiden rälssisääty, ja luokkayhteiskunnan kuilua kaivetaan auki. Poliitikoilla on syytä pelätä luokkayhteiskunnaksi hajoamista, sillä yhteiskuntarauha on valtaa pitävien edun mukaista. Aidon luokkakonfliktin ja elintasokuilun syntyminen toisi myös hyväosaiset lähemmäksi kuilun reunaa, kun taas itsenäinen veropolitiikka ja progressiivinen verotus ovat välineitä, joilla parhaiten torjutaan kansallista repeämistä.

On selvää, että veroja joudutaan kiristämään, mutta ensisijaista olisi saada ihmisille työtä ja toimeentuloa, jotta verottamalla tapahtuvia tulonsiirtoja ei tarvittaisi. Veropoliittisen mallini voi lukea tästä.

Säästämisen tie on pitkä ja mahdollisuuksia paljon

Paras ja nykytilanteessa toimivin keino valtiontalouden paikkaamiseen on säästäminen. Suomen valtio voi helposti säästää menoistaan useita miljardeja. Sanonkin seuraavassa suoraan, mistä valtio voi vaivattomasti säästää vähintään puolet siitä rahamäärästä, joka muuten jouduttaisiin kattamaan velalla.

1. Kehitysapua on leikattava 90 prosenttia. On tehtävä täydellinen strategianmuutos, ja kehitysavun yksipuolisesta antamisesta on siirryttävä win/win-tyyppiseen kehitysyhteistyöhön. Kyse on ”Valmetilla viidakkoon” -politiikasta, josta on hyötyä sekä avun antajille että saajille. Vain tämä johtaa kestävään kehitykseen, kun taas kehitysavun antaminen on veden kantamista Kankkulan kaivoon.

Siirtomaapolitiikan velkoja Suomella ei ole, joten kehitysavun lopettaminen on moraalisesti ongelmatonta. Valtiolle pitää jättää pelkkä katalysaattorin rooli yritysten poliittisten toimintaedellytysten takaajana kehitysmaissa, ja sijoitukset kehitysmaihin pitää nähdä tuottavina investointeina eikä poislahjoituksina.

2. On säästettävä maahanmuuttokuluista. Suomeen ei tulisi nähdäkseni ottaa yhtään humanitaarista maahanmuuttajaa ennen kuin jokaisella Suomen kansalaisella on työpaikka ja katto pään päällä. Pakolaiskeskusten ylläpito pitäisi lopettaa. Kun ihmiset ymmärtäisivät tämän, ei tarvitsisi pähkäillä, miksi valtion ja kuntien talous vuotaa.

3. On säästettävä valtion avustuksista järjestöille. Järjestöt saavat valtiolta miljoonia, joita roiskitaan erilaisille yhdistyksille ja kerhoille varsin avokätisesti pelkän tavan ja tottumuksen vuoksi. Usein nekin rahat menevät täysin hukkaan. Esimerkkinä voisi mainita vaikkapa avustukset syöpäjärjestöille. Yhdenkään ihmisen syöpä ei parane sen vuoksi, että joku täti tarjoaa syöpävalistusta omasta konttoristaan kalliilla palkalla. Syövän voi parantaa vain lääkäri. Ja sen, miten pitää elää, jotta ei sairastuisi, ihmiset tietävät muutenkin. Ei kukaan tarvitse lisää ”informaatiota” eikä ”valistusta” osatakseen esimerkiksi lopettaa tupakoinnin. Tarvitaan tekoja eikä sanoja. Myös urheilua tuetaan aivan liikaa, ikään kuin ihmiset eivät ymmärtäisi urheilla. Järjestöjen pitäisi itse ottaa vastuu taloudestaan, ja niiden pitäisi saattaa toimintansa taloudellisesti tuottavalle pohjalle. Asuntolainojen korkovähennysoikeuden sijasta on poistettava ay-jäsenmaksujen verovähennysoikeus.

4. On vähennettävä valtion byrokratiaa ja lopettava hallintovirkoja. Valtionhallinnosta voidaan säästää edelleenkin tosi paljon, samoin kuntien hallintokuluista. En tarkoita nyt vain Helsingin sosiaalijohtajan hankkimia Corbusierin kalusteita. Virkoja voidaan panna kiinni ilman, että siitä on kenellekään mitään haittaa. Lopettamislistan kärkipäässä näen esimerkiksi oikeusministeriöön sijoitetun uuden demokratiajohtajan viran, joka on kuin suoraan GDR:stä.

5. On vähennettävä hukkakoulutusta. Tämä maa on pullollaan esimerkiksi keskiasteen kuvataidekouluja ja näyttelijänkoulutusta. Hienoissa uusissa tiloissa koulutetut ihmiset valmistuvat suoraan työttömiksi, sillä työelämä ei kaipaa sen tapaista osaamista. Vähentämistä puoltaa sekin, että tulokset ovat olleet surkeita. Aito taide syntyy spontaanisti: ei yhteiskunnan tuella vaan siitä huolimatta.

Myös yliopistoista voidaan säästää. Maisterinkoulutuksen määrää olisi vähennettävä entiseen eli noin puoleen nykyisestä. Samoin tohtorinkoulutuksen määrää pitäisi vähentää parinkymmenen vuoden takaiseen, eli noin neljännekseen nykyisestä. Aloituspaikkoja pitää leikata ja kriteereitä korottaa. Tämä auttaisi parantamaan tieteen ja tutkimuksen laatua.

Suomen Akatemian tuoreen tutkimuksen (2009) mukaan Suomessa tuotetaan tohtoreita huomattavasti enemmän kuin Japanissa ja Ranskassa, mutta tieteen taso on Pohjoismaiden heikoin. Syynä on opetusministeriön junailema tulosohjausmalli, joka sitoi yliopistojen rahoituksen tuotettujen tutkintojen määrään. Nykyään tieteeksi hyväksytään melkein mikä vain, ja 2000-luvulla väitelleiden tutkimukset vastaavatkin todellisuudessa entisiä lisensiaattitöitä, kun pakolliset lisensiaatintutkinnot poistettiin. Syynä tähän oli Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvä Bolognan prosessi, joka pakotti harmonisoimaan suomalaiset tohtorintutkinnot kehnolle keskieurooppalaiselle tasolle.

Ulkomaalaisten opiskelua Suomen yliopistoissa ei pidä tehdä vain maksulliseksi vaan yhtä kalliiksi kuin Harvardissa. Tämä opettaisi ulkomaalaiset arvostamaan suomalaisen tieteen perinteisesti korkeaa laatua. Myös vaihdossa olevien opiskelijoiden suhde tulisi tasapainottaa. Feministien ja vihervasemmistolaisten pääideologien ruokkiminen yliopistoviroissa pitää lopettaa.

6. On säästettävä suurisuuntaisen infrastruktuurin, esimerkiksi liikenneympyröiden ja monumentaaliarkkitehtuurin rakentamisesta. Myös Euroopan unionin jäsenmaksusta voitaisiin säästää vaikka koko summa, sillä nettomaksamistakin kertyy yli 300 miljoonaa, ja takaisin palautuvat rahat EU on korvamerkinnyt käytettäväksi suomalaisille itselleen merkityksettömiin kohteisiin, kuten ohitusteihin ja monikulttuurisuusprojekteihin.

7. On säästettävä yritystuista. Suomessa yritystukia käytetään aluepolitiikan välineinä. Valtion rahaa syydetään yrityksille pelkästään maakunnissa olevan toiminnan tekohengittämiseksi, vaikka toiminta ei olisi elinkelpoista ja tuottaisi huonosti. Myös tutkimus- ja tuotekehittelytuista voidaan säästää ilman, että itse tutkimustoiminta kärsii ollenkaan. Tutkimustoiminnan piirissä on nimittäin paljon välittäviä ja holding-tyyppisiä yhtiöitä, joiden omistajille rahat kaatuvat. Esimerkeiksi sopivat TEKES:in hallintobyrokraatit ja biobisneksen sekä teknisen koulutuksen yhteyteen perustetut lasiseinäiset centrumit, joissa toimii puliveivausfirmoja. Keinottelijoiden keskuudessa kiertää sanonta: jos haluat rikastua valtion tuella, perusta jokin lupaavalta näyttävä tietohallintohanke.

8. On lopetettava yhteiskunnan ylläpitämiä suojatyöpaikkoja. Ihmisten vihaamia valvonta- ja patisteluvirkoja voidaan lopettaa yhtä hyvin työvoimatoimistoista ja työ- ja elinkeinokeskuksista kuin sosiaalibyrokratiastakin. On parempi siirtää viranhaltijat suoraan perustulolle kuin pitää yllä viisi kertaa kalliimmaksi käyvää virkaa. Säästöä syntyy paljon, ja ihmiset voivat hakeutua tekemään jotain tuottavaa.

9. On leikattava eläkkeitä. On väärin, että 40 vuotta kovapalkkaisissa viroissa tai muissa tehtävissä olleet pakottavat työttömyydestä kärsineet sukupolvet maksamaan heidän korkeat työ- ja virkamieseläkkeensä. He ovat jo palkkansa saaneet, kun julkista sektoria laajennettiin 1970-luvulla niin, että kaikille koulutusputkesta valmistuneille myönnettiin suojatyöpaikka. Eläkemenoista suurin osa siirretään verorasitukseen, ja vain osa tulee eläkekassoista. Niinpä kaikkia korkeita eläkkeitä olisi leikattava, ja eläkkeille olisi asetettava 2500 euron katto. Jos joku haluaa korkeampaa eläkettä, ottakoon yksityisen eläkevakuutuksen tai olisi ottanut jo.

Koska asiakohtia oli edellä vasta yhdeksän, mutta tapa vaatii, että niitä pitää olla täydet kymmenen, lisään vielä yhden.

10. Valtiontalouden huonon tilan vuoksi on turvauduttava poikkeusjärjestelyyn ja leikattava valtion työntekijöiden palkkoja 10–15 prosenttia. Tämä voi olla työ- ja virkaehtosopimusten vastaista, mutta siihen on pakko suostua, koska rahat ovat loppuneet ja näin vältytään irtisanomisilta tai lomautuksilta. Uhrautumista ei pyydetä vaan vaaditaan, sillä virka on perimmältään luottamustehtävä ja yhteiskunnan lahja viranhaltijalle itselleen. Leikkaus ei todennäköisesti heijastu kotimaiseen kulutukseen eikä lietso lamaa, sillä palkansaajien ylimäärät ovat tähänkin mennessä kuluneet ulkomaanmatkoihin.

Näen valtion ja kuntien hallinnossa säästökohteita paljon. Niistä ei tule kerta kaikkiaan mitään pulaa. Säästämistä löytyy helposti ja vaivatta, sillä julkinen sektori on maassamme jättiläismäisen pöhöttynyt ja suuri.

Säästöihin päästään kaiken lisäksi varsin ongelmattomasti: viranhaltijoita ja asian intressantteja ei vain pidä itse päästää kinaamaan oman virkansa säilyttämisen tarpeellisuudesta, vaan ne olisi lopetettava yksipuolisilla määräyksillä. Syynä on yksinkertaisesti rahojen loppuminen ja olosuhteiden pakko. Sen sijaan kansalaisten peruskoulutuksesta, sairaan- ja terveydenhuollosta sekä yksilöiden taloudellisesta perusturvasta en tinkisi.

Jos minä olisin valtiovarainministeri, Suomessa paistaisi aina aurinko ja lämmitä olisi talvellakin 30 astetta. En säästäisi punakynää lainkaan vaan antaisin säästötoimien toteuttamiseksi selviä käskyjä. Se ei tekisi pahaa vaan hyvää, ja pienen porun kuultuani ihmisten enemmistö kiittäisi minua sydämellisesti.