Kiitokset ja näkemiin

Blogini täyttää tänään viisi vuotta. Aloin kirjoittaa verkkokolumneja New Yorkin terrori-iskun muistopäivänä. Kirjoitusteni aiheet ovat liittyneet tavalla tai toisella tuohon tapahtumaan, josta nyt on kulunut vuosikymmenen mittainen aika.

Olen kirjoittanut terrorismista, maahanmuutosta, islamista, globalisaatiosta, internatsismista eli pakkokansainvälistämisestä ja sananvapauden kuohimisesta. Olen kirjoittanut myös näiden aiheiden ympärillä vellovista ajatusklustereista, kuten feminismistä ja vihervasemmistolaisuudesta, sekä osoittanut, miten ne liittyvät ideologisesti toisiinsa. Lisäksi olen arvostellut Euroopan unionia ja sen talouspolitiikkaa sekä päivystänyt suomalaisten poliitikkojen, puolueiden ja median toimia. Yliopistoon palkattujen virkamiesfilosofien mitäänsanomattomuutta olen kiittänyt siitä, että vaikenemalla maailman ongelmista he ovat päässeet parhaaseensa ja olleet ympäristölleen vähiten haitaksi.

Verkkokolumnejani on kertynyt yli seitsemänsataa. Myös lukijoita blogissani on riittänyt, ja kävijöitä on laskurissa kuusinumeroinen luku. Tämä on paljon blogille, jota ei ole kytketty minkään tiedotusvälineen, puolueen tai muun organisaation sivuille. Kun vuoden 2010 alusta aloin julkaista tekstejäni myös Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalla, blogini alkoivat ikään kuin kilpailla keskenään, mutta tilastodatan mukaan myös Blogspot-sivuni kävijäkunta laajeni. Kiitokset kaikille lukijoille ja kommentoijille!

Kaikki päättyy joskus niin kuin on alkanutkin: elämä, rakkaus, bloginpito. Kiitollisena lukijoilleni olen päättänyt lopettaa päivittäisbloggauksen. Syynä ei ole suinkaan se, minkä MTV3:n Setä Arkadia, Timo Haapala, mainitsi oman lopettamisensa perusteeksi, eli kyllästymisen ruoppaamaan bloginsa vihakommentteja. Minulla on ollut aihetta olla tyytyväinen saamaani vastaanottoon, enkä ole sensuroinut ketään silloinkaan, kun kommentit eivät ole olleet mieleisiäni.

Syynä omaan vähentämiseeni on yksinkertaisesti se, että keskeinen poliittinen kritiikki on tullut jo esitetyksi. Tämä pätee luullakseni myös koko blogosfäärin tehtävään vaiettujen puheenaiheiden esiin nostajana, sensuurin ohittajana ja moniäänisyyden lisääjänä. Nyt kun jokaisella vauvasta vaariin on jo oma blogi, kirjoittajia on enemmän kuin lukijoita. Blogien kakofoniassa puheenvuoroja ei oikeastaan ole; on vain yksisuuntaisia julistuksia, ja laajentamisen sijasta olisi aika syventyä. Blogikirjoitusten sen enempää kuin tiedotusvälineidenkään tehtävä ei ole vain kertoa mielipiteitä ja ilmaista asenteita vaan lisätä tietoa ja ymmärrystä, aivan kuten olen pyrkinyt alusta pitäen tekemään.

Mediatodellisuudessa aiheet toistuvat ja kiertävät ikuista ympyräänsä. Olen sanonut niistä kaiken tarpeellisen. Jatkaminen merkitsisi itsensä ja julkisuuden kestoaiheiden toistamista. Jos joku haluaa tietää kantani tähän tai tuohonkin asiaan, se löytyy varmasti jo julkaistuista kirjoituksistani. Maailmassa tuskin voi tapahtua enää mitään, mitä en olisi jo analysoinut blogissani.

Tämä ei merkitse, ettei kamppailua hyvien ja oikeiden asioiden puolesta tarvitsisi jatkaa. Mutta olen päässyt tavoitteeseeni. Laiva on kääntynyt, ja politiikassa ja mediassa on tapahtunut muutos. Poliitikkojen, virkamiesten ja valtamedian epäkunnioittava suhtautuminen kansalaisten tahtoon ja filosofisesti perusteltuun kulttuurikritiikkiin on kokenut kolauksen, ja politiikan sektorilla ollaan matkalla uuteen suuntaan. Sananvapauden realisoitumisen vuoksi viranomaisvallan on ollut pakko vähentää kriittiseen ajatteluun kohdistamaansa ylenkatseellisuutta tai peittää se entistä paremmin, mistä näyttöä antaa EU-byrokraattien vetäytyminen siilipuolustukseen erilaisten rasismisyytösten taakse. Lohdutan sekä kannattajiani että kriitikoitani sillä, että jäähän teille Eva Biaudet ja Helsingin Sanomat. Ehkä päätökseni ohjaa epätoivoisimpia vastustajiani astumaan askeleen taakse päin räystään reunalta.

Puutun varmasti jatkossakin ajankohtaisaiheisiin, mutta en yhtä systemaattisesti ja säännöllisesti. Aiemmat kolumnini ovat edelleen saatavilla kirjoina Sensuurin Suomi (2009) ja Kansanvallan varkaat (2010). Voi olla, että julkaisen myös loppuosan kovissa kansissa jossakin vaiheessa. Jääkööt nämä teokset muistomerkeiksi tästä löperön taloudenpidon, holtittomien väestöjensiirtojen, korruptoituneen politiikan ja muun poliittisen hulluuden ajasta, jolloin maailmankirjat pannaan taas sekaisin suursotia enteilevällä tavalla.