Onko vastustaminen turhaa?

Suuri osa inhimillisistä voimavaroista kuluu vastustamiseen. Ihmiset vastustavat ilmiöitä paljon äänekkäämmin kuin puolustavat. Tämä on ymmärrettävää, sillä vastustaminen on usein uusien asioiden vastustamista. Nykytila tuntuu turvallisemmalta kuin muutoksesta johtuva epävarmuuden tila. Siksi konservatiivisuus on verrattavissa psyykkisiin perusprosesseihin. Se on tekemisissä ihmisen itsesäilytyksen kanssa.

Vastustaminen ja poteroihin kaivautuminen on lähes samanlaista kuin inhimillinen viestintä kokonaisuudessaankin. Ihmiset antavat toisilleen 20 kertaa enemmän negatiivisia kuin positiivisia viestejä arkielämän kanssakäymisessä. Ehkä juuri siksi muistamme myönteisen palautteen paljon helpommin kuin kielteisen. Tällöin sen tehokin on tietysti suuri, vaikka takaraivoon jäävät traumoina myös monet kielteiset kokemukset ja maininnat.

Suuri osa arkielämän vuorovaikutuksesta nojaa kieltoihin, teilauksiin, kritiikkiin, moitteisiin ja jopa väkivaltaan. Harvoin syntyy joukkoliikkeitä minkään myönteisiksi koettujen asioiden puolesta, vaikka kaikenlaiset positiivarit ja new age -liikkeiden kannattajat puhuvatkin myönteisen ajattelun eduista yhdessä ammattipsykologien kanssa. Silloin kun jotakin puolustetaan, tuo asia on yleensä uhattuna, ja asioiden puolestakin esiinnytään vain kielteisten ilmiöiden vastustamiseksi.

Voisi olla hyvä puhua ajoissa tärkeiden asioiden puolesta, jotta ei tarvitsisi vastustaa niiden käänteispuolia. Mutta kuinka moni meistä on aktiivisesti esittänyt vaihtoehtoja niille ilmiöille, joita Suomessa on kovaäänisesti vastustettu ja tälläkin hetkellä vastustetaan? Niitä ovat esimerkiksi uraanikaivokset, kouluampumiset, mediamaksu, ydinvoima ja niin edelleen. Luettelo on päättymätön.

Entä onko lopultakaan järkeä vastustaa? Kannattaisiko antaa kaikelle periksi? On olemassa filosofisia ajattelutapoja, joissa katsotaan, että vastustaminen on pohjimmiltaan haitallista, hyödytöntä ja jopa pahaksi. Kannattaisi enintään puolustaa sitä, mikä puolustettavissa on.

Vastustaminen on turhaa, sillä vastustetut asiat toteutuvat kuitenkin, jos eivät suoraan tai suunnitelluissa muodoissa, niin viivytettyinä ja ajan kanssa. Historia osoittaa, että juuri näin on käynyt melkein asian kuin asian kohdalla. Vastustamisen ainoaksi vaikutukseksi on jäänyt se, että lopputulos on entisestään huonontunut, aikaa on kulunut hukkaan ja hinta on noussut.

Tällaista filosofista maailmankatsomusta, joka antaa periksi kaikelle, voisi kutsua miellyttävän ja palvelualttiin liberalismin yksisuuntaiseksi filosofiaksi. Se on miellyttävää (pleasant), koska se ei laita millekään hanttiin. Se on palvelualtista (helpful), koska se pyrkii tyydyttämään valtaapitäviä ja toteuttamaan täydellisesti muiden ihmisten tahdon. Ja se on olemukseltaan yksisuuntaista (unidirectional) niin kuin mikä tahansa vaseliinilla voideltu messias, joka tulee herran nimeen.

Tällainen filosofia on myös naturalistista, koska se myöntää vahvempien voiton ylimmäksi laiksi ja pitää voittamista todisteena oikeudenmukaisuudesta. Se on siis luonnonlain mukaista. Inhimillinen moraali ei sitä sotke. Ja samalla se on kuitenkin ylistyslaulu ihmisen vapaudelle eettisten rajoitteidensa kahleista!

Mitäpä järkeä suomalaisten oli vastustaa Neuvostoliiton ehdotusta alueiden vaihtamisesta ennen talvisotaa? Stalin vaati vaivaiset noin 25 000 neliökilometriä Karjalankannakselta ja Suomenlahdelta mutta tarjosi hyvitykseksi suuripiirteiset 50 000 neliökilometriä Laatokan pohjoispuolelta. Lopulta ryssä tuli ja otti runsaat 40 000 ilman korvausta ja korvauksia vaatien. Lisäksi kuoli tai katosi 91 194 suomalaista sotilasta ja siviiliä ja haavoittui pari sataa tuhatta.

Entä kannattaako vastustaa maahanmuuttoa, kun kansainvälisen muuttoliikkeen lopputulos on jo ratkaistu kolmannessa maailmassa tapahtuneen väestöräjähdyksen myötä? Väestöjensiirrot näyttävät välttämättömiltä. Niitä ei voida pysäyttää. Lopulta ainoa olemassa oleva pidäke, toisin sanoen ideologisen vastustuksen muuri murtuu, ja siirtolaislaumat valtaavat Euroopan ja Pohjois-Amerikan. Kuolemaan tuomittu pohjoinen, länsimainen ja euripidinen ihminen joutuu silloin väistymään.

Miksi vältellä väistämätöntä? Historia osoittaa, että aina on kannattanut hypätä siihen junaan, joka menee eteenpäin. Ota hyöty! Muista henkilökohtainen etu! Ota irti kaikki, minkä saat! Pelasta itsesi ja rikastu muiden kustannuksella, jos vielä voit, vaikkapa ryhtymällä kotouttamisviranomaiseksi!

Vapaata talousjärjestelmää koskeva kritiikki puolestaan on osoittanut epäonnistumisillaan, että ihmisen valta ei ulotu järjestelmien periaatteisiin. Talouden ongelmatilanteissa on usein toivottu, että politiikalla voitaisiin ohjailla taloutta. Mutta tämän ajattelun seurauksena hevosille on jouduttu syöttämään leipää, koska subventioiden tuloksena leivästä on tullut rehuviljaa halvempaa. Poliitikkojen puuttuminen talouteen on johtanut vain parasta hyötysuhdetta ja tehokkuutta tavoittelevan talouden tappioon. Ja talous puolestaan on omalakinen nollasummapeli, jossa voittaja ja häviäjä joutuvat yhä uudelleen sopimaan keskenään ja joka siksi hakeutuu kuin itsestään maksimaalista kokonaisetua tavoitteleville linjoille.

Tämä on tietysti fataalia eli kohtalonomaista. Mutta niinhän maailma on. Sattumaa ei oikeastaan ole. On vain kausaalisesti vääjäämättömiä tapahtumaketjuja ja lopputuloksia, ja useimmista on päätetty jo, myös sinun kohtalostasi. Sillä: You can’t beat the market.

Minä olen Jukka Hankamäki. Olen vaikea ja hangoittelen usein monia asioita vastaan. Mutta nyt olen löytänyt totuuden. Olen kokenut muutoksen ja valaistunut. Miten merkityksetöntä vastustelu onkaan ollut halki historian hämärien vuosisatojen! Historiankirjoituskin muistaa parhaiten ne henkilöt, jotka ovat ajaneet jotakin uutta ja tehneet ennennäkemättömiä tekoja, ovatpa ne olleet sitten hyviä tai pahoja. Vastustajia ei muista juuri kukaan, ei ainakaan nimeltä.

Myöskään oikeudenmukaisuutta ei ole niin kuin ei oikeuttakaan. Jos todellisuus on vastoin lakia, todellisuus voittaa. Ei ole hyvää eikä pahaa; on vain niitä vastaavia tuntemuksia, joiden vertaaminen eteerisiin ideoihin ainoastaan lisää ihmisyksilön kärsimyksiä. Ihmisarvo on tietenkin olemassa, mutta sitä loukkaavat pahiten laillisesti hallitsevat poliitikot itse.

Suurin osa maailmassa esiintyvästä vastustelusta on perin kannattamatonta, tarpeetonta ja turhaa. Se ei luo mitään uutta: ei tuota hyvinvointia eikä hyödykkeitä. Kannattaa siis ryhtyä kaiken hyväksyväksi yes-maniksi, ihan jo oman etunsakin vuoksi. Mitään muuta etuakaan ei luonnollisesti ole kuin yksilöiden omat edut.

Maailman parantelu vastustelemalla johtaa vain paradokseihin ja tekopyhyyteen, sillä ihmiskunnan tahto on kiero, valheellinen ja mätä. Pahuuden voittoon sanotaan riittävän sen, että hyvät eivät tee mitään. Mutta selvän voiton pahuus saa, jos hyvät alkavat tehdä jotakin. Sillä niin vahingollista tien kiveäminen hyvillä aikeilla usein on. Juuri siksi pahuus onkin perin vahvaa ja hyvyys olematonta. Näin ollen hyvyyden voitto ei ole mahdollista silloinkaan, kun pahat pidättäytyvät tekemästä mitään.

Ihmisen elämä on lyhyt. Saastuta, kuluta ja nauti vielä kun voit ja ennen kuin oma elämäsi päättyy, sillä joku toinen tekee kaiken sinun puolestasi, ja loppu tästä matoisesta maailmasta tulee kuitenkin. Ainoa kriteeri on valta, ja lopullinen totuus vahvimpien voitto.