Poltinmerkkien suunnittelua

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko on heittänyt savua ihmisten silmille vaatimalla, että seksuaalinen suuntautuminen pitäisi kertoa työnantajalle.

Aika metkaa. Homot itse haluavat usein kertoa mielellään suuntautumisestaan, koska toivovat siten voivansa vähentää syrjintää. (Taustalla on ajatus luottamuksen lisäämisestä.) Avautumisen vaatijat taas haluaisivat homojen kertovan suuntautumisestaan voidakseen harjoittaa syrjintää. (Taustalta paistaa ajatus, että siten homoja voitaisiin seuloa tehokkaammin pois työnhaussa; tuskinpa tällaista tietoa muuten tivattaisiin.)

Mika Niikon vaatimus olisi vastoin syrjinnän kieltäviä kansainvälisiä säädöksiä. Nämä asiat ovat samanluonteisia kuin säädös, joka kieltää tiedustelemasta naistyönhakijoilta aikomuksia hankkiutua raskaaksi.

Suomessa on saatu huonoa näyttöä homojen ja lesbojen diskriminaatiosta esimerkiksi Johanna Korhosen tapauksessa. Paljon julkisuutta saanut tapaus oli kuitenkin vain jäävuoren huippu. Piilosyrjintää on työelämässä paljon, ja Mika Niikon vaatimukset tekisivät siitä entistä vaikuttavampaa laillistamalla homojen leimaamisen työnhaussa.

Seksuaalinen suuntautuminen on asia, josta pitää voida kertoa joutumatta diskriminoiduksi. Toisaalta ketään ei pidä pakottaa kaapista ulos, ellei ihminen itse niin halua. Avautuminen pitää jättää ihmisen oman päätösvallan piiriin. Tätä näkökantaa mukaillen myös Yhdysvaltain armeijassa (jota voitaneen pitää yhtenä konservatiivisuuden linnakkeena) voi nykyisin avoimesti kertoa olevansa homo tai johonkin muuhun vähemmistöön kuuluva ilman, että asiasta seuraa virallisia tai epävirallisia sanktiota.

Mika Niikko näyttää elävän ajassa, jolloin homoja ei pidetty sopivana nimittää diplomaateiksi eikä sotilaiksi sillä oletuksella, että ”heitä voidaan kiristää”. Miten sellaista ihmistä voitaisiin kiristää, joka on avoin seksuaalisuudestaan? Tuo tympeä väite näyttääkin tulevan heteroseksuaalisen valtakulttuurin omista komeroista, joissa biseksuaaliset perheenisät piilottelevat taipumuksiaan. Heidän kaksoiselämäänsä työnantajat pitävät mainepommeina organisaatioilleen.

Tällainen ajattelutapa on tosin mahdollinen vain, jos homoseksuaalisuudessa itsessään ajatellaan olevan jotakin sellaista pahaa, joka kyseenalaistaa ihmisen tai organisaation uskottavuuden. On toki mahdollista, että kirkko, ulkoministeriö tai jokin puolue eivät voisi pitää yllä valheellista mainettaan, jos niiden leivissä voisi olla avoimesti homo. Kaksinaismoralismista voi tosin tällöin arvostella kyseisiä organisaatioita eikä homoja.

Kyllä työntekijät pitää valita tehtäviinsä niiden ominaisuuksien perusteella, jotka ovat työtehtävien itsensä kannalta merkityksellisiä. Näin myös Mika Niikko voi kertoa omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan niin paljon kuin haluaa ilman, että asiaa tiukataan häneltäkään hohtimilla.

Jos homous ei näy röntgenkuvassa, sitä ei pidä pakottaa näkymään myöskään kyyläreille, ja agenttitarinoiden rakentamisen voi jättää James Bondille