16. marraskuuta 2011

Pentti Oinosen dance macabre


Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen ilmoitti jäävänsä pois tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolta, koska homojen tanssi loukkaa häntä ”henkilökohtaisesti”. Miten sellaista mieltä voidaan enää parantaa, jota tällainenkin teerenpeli loukkaa?

Hyvä on, eihän me homot olla mitään sädekehänunnia eikä pyhimyksiä, mutta en olisi arvannut läsnäolomme niin paljon vihlovan kenenkään silmää, että raavaan miehen täytyy sen takia juosta sängyn alle piiloon. Jos minut olisi kutsuttu paikalle Linnaan, olisin voinut kieltäytyä bailaamasta ja antaa Pentti Oinosen ja (kutsuilta niin ikään pois jäävän) Teuvo Hakkaraisen laittaa jalalla koreasti – vaikka pympsähtää mahalleen keskelle parkettia.

Se, että Oinonen hakee kannatusta protestilleen vastakohtaistamalla sotaveteraanit ja homoseksuaalit, on joka tapauksessa varsin keinotekoinen lähtökohta itsenäisyyden juhlimiselle. Kyllä sotilaiden joukossa oli paljon homojakin, muiden muassa Suomen kansainvälisesti kuuluisin kuvataiteilija Touko Laaksonen, joka paremmin tunnetaan taiteilijanimellään Tom of Finland. Sodan aikana hän yleni armeijassa luutnantiksi.

F. Valentin Hooven kirjoittaa Tom of Finland -elämäkerrassaan (Otava 1992) myös marsalkka Mannerheimin huhutusta homoseksuaalisuudesta näin:

Tom, kuten kaikki muutkin suomalaiset sotilaat, kuuli huhuttavan, että Mannerheim olisi homoseksuaalinen. Häntä hämmästytti etteivät hänen heteroseksuaaliset kumppaninsa tuntuneet juurikaan piittaavan moisista väitteistä. Heidän ihailunsa komentavaa kenraalia kohtaan oli niin suuri että he vain töniskelivät toisiaan ja vitsailivat kenraalin komeiden adjutanttien kustannuksella. Tom oli huomannut saman itsekin – kenraalin lähettyvillä tuntui aina olevan poikkeuksellisen hyvännäköisiä sotilaita. Tom oli kateellinen, mutta ei katkera. Saahan suurella miehellä toki olla omat luontoisetunsa.” (s. 41, suom. Eeva-Liisa Jaakkola)

Monet tutkijat ovat nähneet – syystä tai aiheetta – militarismin ja homoseksuaalisuuden välillä yhteyksiä, eikä Tom of Finlandin tuotanto tee poikkeusta. Olen käsitellyt kysymystä tarkemmin teoksessani Enkelirakkaus – Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena (2008, s. 389–434). Mitään nynnyjä nuo homomaailman sotilaat eivät ole missään tapauksessa olleet, vaan kuten 1930-luvun saksalaisista miesihanteista tiedetään, maskuliinisuus ja homoseksuaalisuus liitettiin tuon ajan mies- ja poikakulttuureissa yhteen aivan niin kuin Platonin Kreikassa!

Tietenkin nämä yhteydet ovat syvästi ideologisia eivätkä moraalisesti ongelmattomia. Niissä ehkä näkyy homoliikkeen halu osoittaa voimaa ja valtaa kehnosta asemasta ponnistaessaan.

Itsenäisyyspäivän kynnyksellä on jälleen kysyttävä, täytyykö poliitikkojen etsiä itsenäisyyden merkitystä aina vain taakse päin katselemalla: sodan ajan kurjuudesta ja sotaveteraaneista. Sotiin osallistuneet ja sodissa kaatuneet varmasti kehottaisivat nykyajan poliitikkoja katselemaan pitkillä valoilla eteenpäin ja varoittaisivat jäämästä tuleen makaamaan EU-kiistojen tiimellyksessä. Vaikka Suomen itsenäisyys on lunastettu verellä ja väkivallalla, se toivottavasti merkitsee nykyisin muutakin kuin muistoja sodista.

Pentti Oinosen kannanotto osoittaa ja luo mielestäni huonoa yhteishenkeä. Se ehkä tuo muutaman äänen lisää Pekka Haavistolle.

Minua Oinosen osoittama boikotti ei loukkaa, mutta se saattaa loukata itsenäisyyspäivän vastaanoton järjestäjää, tasavallan presidenttiä, joka viran ensimmäisenä naisedustajana on suoriutunut tehtävästään asiallisesti, edustavasti ja moitteettomasti.

Ja kaikkia varmaan lohduttaa, ettei kukaan homojakaan luultavasti vihaa tai pelkää (siinä ei olisi kerta kaikkiaan järkeä), vaan he vihaavat tai pelkäävät homoseksuaalisuutta itsessään. Viha, jota yhteiskunnassamme alkaa olla jo liikaa, taas on yleensä vain epäonnistunutta rakkautta.