23. marraskuuta 2011

Miten päätyy maitotiikeriksi?


Uusi Suomi on tehnyt ”Puheenvuoro”-palstalle kaksi mukavaa uudistusta. Poliittista foorumia täydentää nyt ”Vapaavuoro”, jolla voi kirjoittaa kaikista Kodin Kuvalehteen liittyvistä asioista. Toimituksen esille nostama näyteikkuna-aines puolestaan julkaistaan myös lehden Facebook-sivuilla.

Kun Vapaavuoro avattiin, päätoimittaja Markku Huusko kehaisi, että ”[t]äällä kuka tahansa voi olla kirjailija, taiteilija, kriitikko tai minkä tahansa harrastusalueen – vaikka käsitöiden, tv-ohjelmien, elokuvien, tietokonepelien tai muodin – osaaja tai asiantuntija.”

Näin se asiantuntemus syvenee ja laajenee.

Journalistisesti on kiinnostavaa, miten tietyllä foorumilla esiintymisen (tai mediassa saavutetun julkisuuden) ajatellaan luovan asiantuntemusta. Mielenkiintoista on sekin, mitä merkitsee, että lukijat itse kirjoittavat suuren osan lehdestä, tai ainakin sivuston aineistosta.

Asiantuntemusta ei kuitenkaan takaa se, että päätyy esimerkiksi suosittujen kirjoitusten listalle, sillä sinne johtaa lähinnä kommenttien ja sivun avausten runsaus. Lisäksi suuri osa ”suosituista” on ollut itse asiassa erittäin epäsuosittuja. Osa kirjoitusten sisällöstä on perustunut epätotuuteen, panetteluun ja muuhun ihmiselle niin tyypilliseen asenteellisuuteen.

Paperilehdissä mielipideaines osataan yleensä erottaa toimituksellisesta aineksesta, mutta verkkolehdessä ne voivat sekoittua helpommin bitti-informaation tasalaatuisuuden takia. Puheenvuoro- ja Vapaavuoro-palstojen kautta näkyy joka tapauksessa Niklas Herlinin talousnerous: työvoimaa ei tarvita, kun lukijat – nämä vekkulit julkisuudenkipeät hobitit – pyörittävät lehteä itse kuin hyrräoravat juoksupyörässä.

Miten päätyy nostoväkeen?

Palstalla on kiistelty ja podettu mustasukkaisuutta siitä, kuinka kirjoitukset päätyvät toimitusten nostoihin eli ”karuselliin”. Monet ovat itkeneet saavillisen saunavettä sen vuoksi, että heidän kirjoituksensa ovat olleet suosittuja mutta eivät koskaan niin paljon toimituksen suosiossa, että olisivat päässeet esille nostettujen joukkoon.

Murhe on turhaa, sillä suuri osa palstan kirjoittajista on jo huomaamattaan ”karussa sellissä” eli henkisessä keskusvankilassa. Pikainen sisällönanalyysi osoittaa, että suosituimpiin päätyy todennäköisimmin silloin, kun ottaa kantaa johonkin kolmesta asiasta:

1. Homoseksuaalisuuteen

2. Uskontoon

3. Perussuomalaisuuteen

Nämä kiihottavat kansaa.

Lyhyen ajan suositumpien joukossa pysyy, kun puolustaa tai edustaa homoseksuaalisuutta, arvostelee kristinuskoa (tai kehuu islamia) ja kritisoi perussuomalaisuutta. Julkisuuden kirjoitukselle takaa tällöin tuomitsevien kommenttien runsaus. Mukilointi on kuitenkin pian tehty.

Pitkäaikaisesti listalla pysyy, jos vastustaa homoseksuaalisuutta, puolustaa kristillisiä arvoja ja kehuu perussuomalaisten menestystä, toisin sanoen on patakonservatiivi. Julkisuuden varmistaa tällöin mielipiteiden kanavoituminen poliittiseksi kannatukseksi, joka on yleensäkin pitempiaikaista.

Esimerkkeinä suosituimmuuslistan kestojulkkiksista, joita ei käytännössä olisi olemassa ilman Uuden Suomen tarjoamaa foorumia, ovat kolme kovaa: (palstalta kadonneet) Janne Suuronen ja Esa Kärnä sekä itse itsensä hiljentänyt Jan Rossi, jotka kaikki ovat vastustaneet homoseksuaalisuutta ja kannattaneet konservatiivisuutta sekä ainakin välillisesti myös peruskristillisiä arvoja. Erään esimerkin tarjoaa myös Jouko Piho, jonka jutut muistuttavat amerikkalaisten evankelistojen puheita ja joille lukioteinit naureskelevat välitunneilla.

Yhden esimerkin Uuden Suomen leipomasta julkkiksesta muodostaa Puheenvuoro-palstan puolivirallinen toisinajattelija Pekka Siikala, joka vanhempien miesten liittoon kuuluvana kiusaa näitä nuorempia olemalla kaikesta eri mieltä kuin patakonservatiivit. Ja nämä höpsöt puolestaan palkitsevat Pekan nostamalla hänet suosituimpiin kommenttiensa runsaudella!

Tahdon vain sanoa, että palstan kirjoittaja- ja lukijarakenne on ideologinen, sangen ideologinen, niin ideologinen, ettei se enää ideologisemmaksi tule. Siksi ei ole ihme, miksi Vihreä liitto laati Uudesta Suomesta vaalikampanjassaan enemmän tai vähemmän onnistuneen parodian.

Millainen on ”hyvä kirjoittaja”?

Niin sanottuun ”karuselliin” eli otsikkokentän rotaatioon päätoimittaja on luvannut nostaa jatkossakin ”hyviä kirjoittajia”. Hän sanoo: ”Me toimituksessa haluamme auttaa siinä, että Uuden Suomen blogeista hyvä kirjoittaja tulee huomatuksi.”

Minä puolestani lupaan nostaa lehden esiin omilla foorumeillani joka kerta, kun se nostaa minun kirjoitukseni esiin lehden foorumeilla. Tämä tietysti edellyttää, että kirjoittaja on hyvä.

Vastaus kysymykseen ”hyvästä kirjoittajasta” on joka tapauksessa ilmeinen ja helppo. ”Hyvä kirjoittaja” on sellainen, jonka jutun toimitus kehtaa nostaa esille. ”Hyvän kirjoittajan” ominaisuuksia ovat seuraavat:

1. Purjehtii Kharybdiksen ja Skyllan välistä, eli ei edusta äärimmäisiä mielipiteitä.

2. On selkeä asema politiikassa tai julkisuudessa.

3. Täyttää sukupuoli- tai ikäryhmäkiintiön olemalla esimerkiksi nuori nainen.

4. Edustaa jossain määrin toimituksen omia kantoja.

5. Teksti ei ole kieliopillisesti täyttä kuraa (jota se usein on ainakin kirjallisesti).

Ongelmana on, että keskustahakuisuus ja sovinnaisuuden tavoittelu eivät kuoleta vain äärimmäisiä mielipiteitä vaan usein myös terävimmän sanankäytön. Jäljelle jää näitä Yleisradion lähettämiä palkattuja kolumnisteja, kuten Tuomas Enbuske tai Jukka Relander, joka kehrää kuin korvan takaa rapsutettu kissa, silittääpä häntä mihin suuntaan tahansa. Atlas Saarikoski lienee mukana vain siksi, että hän on kiintiöfeministi.

Toimitus takaa julkisuuden myös ammattipoliitikoille, esimerkkinä mainittakoon nyt vaikka europarlamentaarikko Anneli Jaeaetteenmaeki, joka on framilla tänäänkin. He päätyvät poimintoihin, vaikka tai koska heidän tekstinsä ovat Kanava-lehdelle tyypillistä rahisevan kuivaa soopaa. Informaatioarvoakaan heidän jutuillaan ei yleensä ole, sillä milloinpa totuus tulisi poliitikkojen puheissa.

On myös kirjoittajia, jotka eivät voi päätyä toimituksen nostoihin joko mielipiteidensä tai persoonansa vuoksi. Yksi heistä on tasa-arvotutkija Henry Laasanen, jolla on epäsovinnaisia mielipiteitä feminismistä. Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt osoittamaan, etteivät ne olisi todenperäisiä ja perusteltuja.

Tuomio

Uuden Suomen Puheenvuoro-palsta on elävöittänyt kansalaiskeskustelua ja tarjonnut areenan kirjoituksille, joita päivälehdet tai muutkaan lehdet eivät julkaisisi. Olen sananvapauden kannattaja ja näen tässä paljon hyvää.

Asiassa on silti riskinsä. Lehden sivustosta on vaarassa tulla Suomi24-palvelun kaltainen keskustelupalsta. Palstalla on esitetty näkemyksiä, jotka ovat olleet selvästi rasistisia silloinkin kun ne on verhottu muodollisesti moitteettomaan kieliasuun. Vaatimus käyttäjäksi kirjautumisesta (tai omalla nimellä esiintymisestä) on tullut sekä Uuteen Suomeen että Suomi24-foorumille nähtävästi samasta yhteisestä syystä.

Kovin älyllistä keskustelu ei ole palstalla ollut, ei myöskään tieteellistä eikä argumentatiivista. Pikemminkin se on ollut sangen asenteellista, ahdasmielistä ja ummehtunutta, mitä tulee palstan kestoaiheisiin, kuten seksuaalisuuteen ja uskontoon. Mutta sehän ei ole suinkaan lehden vika niin kuin ei mikään muukaan.