11. marraskuuta 2011

Talouden olemus ja kansalaisten kultakuume


Talous on järjestelmä, jossa yhdestä narusta vetämällä saa vesisangon toiselta suunnalta päähänsä. Jos esimerkiksi meneillään oleva talouskriisi ratkaistaan bitti- ja setelirahoituksella, inflaatio kiihtyy, hinnat nousevat ja kiinteä omaisuus on arvossaan. Lisää rahaa talouteen on syntynyt jo nyt, kun EKP ja eri maiden keskuspankit ovat ostaneet ongelmamaiden velkakirjoja, ja aikaa myöten niistä syntyy jättiläismäisiä Säästöpankkien Keskus-Osake-Pankkeja.

Jos taas rahan määrää ei lisätä, ihmiset eivät kuluta, seuraa työttömyyttä ja hinnat romahtavat kysynnän puuttuessa. Näin tuloksena on deflaatio. Voi olla, että tässä tapauksessa hinnat myös aikaa myöten alkavat nousta, koska tehtailijoiden ja kauppiaidenkin täytyy elää, ja lopulta kaikesta pyydetään entistä kovempi hinta. Rahat palavat pankkeihin näinkin. Inflaatio ei johdu tässä tapauksessa rahan määrän lisäämisestä vaan tuotannon kannattavuusongelmista ja siten syntyvästä niukkuudesta. Luulen, että Euroopan rahakriisissä käy kuitenkin ensin mainitulla tavalla. Kuluttajahinnoissa näkyvä inflaatio on lähtenyt laukkaamaan jo nyt.

Filosofisesti katsoen talous on inhimillisen Angstin eräs toteutumisyhteys. Talous on ihmisten toimeentuloon liittyvän olemishuolen peruskaavio, jossa eri toimijat pyrkivät turvaamaan omat etunsa jatkuvaa hädänalaisuutta kokien sekä menetyksen ja kuoleman pelkoa väistellen. Talousteoria on systematisoinut sen pelinkaltaiseksi järjestelmäksi pyrkien siten hillitsemään tähän jatkuvaan nollasummapeliin liittyvää ahdistusta. Ja tästä kaikesta leviää, aivan kuten Nietzsche sanoi, ”hädässä ahertavien pieneläinten tympeä lemu” (Iloinen tiede 1886, ajatelma 349).

Miksi kiinteä omaisuus on jälleen arvossaan?

Illuusiomiljardien määrää ja rahavirtojen reittejä olennaisempaa taloudessa on lopultakin se, mitä tuotantoelämässä tehdään: tuotetaanko arvoja ja riittääkö hyödykkeitä. Valtiollisten kukkaronnyörien kanssa on yleensä järkevintä toimia niin, että yhteiskunnallinen tehokkuus muodostuu optimaaliseksi.

Tehokkuus puolestaan on kiintoisa käsite, koska sekin motivoituu resurssien niukkuudesta ja viittaa henkiseen ahdistukseen, jossa tehokkuutta tavoittelevat pakotetaan toimimaan. Maksimaalisen tehokkuuden väitetään kuitenkin per definitionem luovan hyvinvointia. Sen sijaan itseisarvo tehokkuus ei ole. Esimerkiksi hyrräoravien on järjetöntä polkea itseään tehokkaasti henkihieveriin, mikäli pähkinöitä voi saada vähemmälläkin vaivalla. Tällainen toiminta olisikin lopulta erittäin tehotonta, ja olennaiseksi muodostuu pähkinä itse.

Raha on lopultakin pelkkiä numeroita, jotka kuvastavat valtasuhteita. Mitä enemmän numeroita setelien selkämykseen ilmestyy, sitä epäluotettavampaa on yleensä niihin liittyvä ostovoima ja valta. Tuotannon tehokkuus puolestaan on suhdekäsite aivan niin kuin talouselämän aktiivisuutta kuvaavat suureetkin. Tärkeintä talouselämässä on, että talouden toiminta takaisi ihmisille leipää, asuntoja, palveluja ja joissain tapauksissa arvonsäilyttäjänä toimivaa varallisuutta, kuten maata, kiinteistöjä tai kultaa.

Rahatalouden nauttiman epäluottamuksen vuoksi talouden piirissä ollaan jälleen siirtymässä tietynlaiseen reaalipolitiikkaan: vain kiinteällä omaisuudella tunnustetaan olevan arvoa.

Kansalaiset kultakuumeessa

Voi olla, että parin vuoden kuluttua Suomessakin eletään tilanteessa, jossa euroja riittää kyllä eikä rahasta ole pulaa, mutta ostettava uhkaa loppua. Niinpä monet ihmiset ovat hätääntyneet ja alkaneet sijoittaa varojaan kiinteään omaisuuteen ja mineraaleihin.

Raaka-aineiden hinnat ovat olleet jo pitkään nousussa. Turvasatamiin eivät ole hakeutuneet vain ne ammattimaiset suursijoittajat ja muut hobitit, jotka ovat tottuneet rikastumaan pelkällä investointitoiminnalla, toisin sanoen muiden ihmisten tekemällä työllä. Nyt myös tavalliset kansalaiset hamstraavat mineraaleja ja varsinkin kultaa.

Kulta maksoi euroon siirryttäessä noin 270 dollaria unssilta. Monet keskuspankit purkivat vuosituhannen vaihteessa kultavarantojaan luottamuksen lisäämiseksi, eikä kullan hinnassa ollut keväällä 2001 juuri muuta kuin tuotantokustannukset.

Tätä nykyä kullan maailmanmarkkinahinta lähestyy kahta tuhatta dollaria unssilta, mikä kertoo lumpusta tai selluloosasta valmistetun rahan nauttimasta arvonannosta. Mikäli Euroopan talouskriisi eskaloituu valtioiden romahtamiseen ja pankkien kaatumiseen sysäten liikkeelle laman ja setelirahoituksen, kullan hinta todennäköisesti räjähtää.

Edessä oleva epävarmuus on niin pitkä ja syvä, että kullan hintataso ei todennäköisesti laske moneen vuoteen pientä pintaväreilyä lukuun ottamatta. Se, joka nyt ostaa kultaa, saattaa saada tulevaisuudessa myös voittoa. Ainakaan hän ei kärsi tappiota, sillä kullan hinta ei vastaisuudessa romahda alaspäin, mutta se saattaa romahtaa ylöspäin. Sen sijaan se, joka pitää varojaan valuutoissa, voi joutua nopeasti inflaation uhriksi. Niinpä kultaan investoiminen on sekä kannattavaa että turvallista.

Tätä taustaa vasten ei tarvitse ihmetellä, miksi myös Helsingin katukuvaan on ilmestynyt firmoja, joiden näyteikkunoissa lukee OSTAMME KULTAA! Näille rakkauden romukauppiaille kelpaa kaikki kihlasormuksista taskunauriisiin. Kultaa, mikä kultaa!

Paha vain, että joutilaana oleva kulta halutaan ostaa kansalaisilta pois alihintaan. Liikkeet tarjoavat myyjälle noin 2/3 kullan maailmanmarkkinahinnasta ja kauppaavat ostamansa kullan eteenpäin sulatoille hyvällä liikevoitolla. Osa voi jäädä ostajien haltuun sijoituskultana. Kulta ostetaan pois jopa postin kautta tapahtuvilla kuljetuksilla, mikä antaa kuvaa raivokkuudesta, jolla kultakauppaa käydään.

Muutamien mielestä kullan pörssihinta on nyt niin korkealla, että sitä on järjetöntä enää ostaa. Toisten ostoaikeet taas kertovat käsityksestä, että kullan hintakäyrä kiitää edelleen koillista kohti. Ostaja on myöhässä, ja myyjä kenties kokee olevansa aikaisessa. Tämän vuoksi kultaa voi olla vaikea löytää vaihdettavaksi, ja se taas nostaa hintaa entisestään. Näin voi syntyä kultakupla.

Arvoa on sillä, mitä on vähän tai mikä kielletään

Valtioiden liikkeelle laskema raha kärsii pysyvästi mustasukkaisuutta kansalaisten suosiosta kullan olemassaolon vuoksi. Mikäli kullan hinta nousee liikaa uhaten rahan asemaa, valtio voi tietysti puuttua peliin omilla normeillaan. Esimerkiksi Yhdysvaltain suuren laman aikana valtiovalta kielsi kansalaisilta kullan omistamisen 1930-luvulla. Filosofisesti katsoen valtion asettamat kiellot ja rajoitukset osoittavat kuitenkin vain kielletyissä asioissa olevan totuuden. Niinpä valtio tuli tällä toimenpiteellään vahvistaneeksi sen, että valtion todellinen valuutta olikin paperirahan asemasta kulta.

Voi olla, ettei eurokaan romahda, vaikka eräät ovat niin ennustaneet. Mutta itse pidän mahdollisena, että sen rinnalle syntyy toinen virallinen valuutta, esimerkiksi kulta, aivan niin kuin Leningradin ainoa ostovoimainen valuutta oli yhteen aikaan dollari. Saattaa olla, että jonain päivänä Suomessakaan ei kauppaa käydä enää kuolleesta puusta valmistetuilla lappusilla vaan erään käpyjä syövän nisäkkään selkänahasta parkituilla ihokudoksilla.

Kullan hamstrauksen takaa pilkistää myös eräs toinen totuus. Vain todellisella substantiaalisella omaisuudella on arvoa: käyttöarvoa tai esimerkiksi jotakin harvinaisuuteen perustuvaa arvoa. Päättymättömiin luottoketjuihin, sopimuksiin ja illusoriseen fiat-rahaan perustuva lumetalous on tullut tiensä päähän. Jatkossa varallisuus on miellettävä entistä enemmän materiaalisten arvojen ja omistusten hallinnaksi. On nimittäin aivan eri asia istua tuolilla kuin lupauksilla tuolista. On eri asia asua talossa kuin sopimuksissa talon rakentamisesta. Ja on eri asia omistaa kultaa kuin pelkkiä lupauksia kullan osto-oikeudesta tiettyyn hintaan tulevaisuudessa.

Saattaa olla, että kulta on vieläkin halpaa ja sitä kannattaa hankkia. Ja kyllä myös minä ostan sinulta, hyvä lukija, puhdasta kultaa olevat tekohampaasi pois samalla hinnalla kuin katujen varsille majoittuneet putiikkiliikkeet, eli 35 eurolla gramma, kun pörssissä kullasta saa yli 1800 euroa unssi eli noin 57 euroa gramma.

Sen sijaan rahastoihin tai johdannaisiin en sijoittaisi, sillä kultafutuurit voivat menettää nopeasti arvoaan talouskriisissä. Ensinnäkin, oikean kullan osto- ja myyntihinnan ero on suurempi kuin johdannaisten. Ja toiseksi, aito metalli pitää arvonsa siinäkin tapauksessa, että koko talous luhistuu ja kaikille suomalaisille käy kuin Iso-Roban puistonpenkillä istuvalle herra Pöppöselle, jonka kädessä hölskyvä väliaikainen vakausväline on muuttunut aikaa sitten pysyväksi. Vaikka parhaassa AAA-luokassa ollaan vieläkin.