18. tammikuuta 2013

Mikä homoavioliitoissa kiihottaa?


Samaa sukupuolta olevien avioliitot näyttävät etenevän Ranskassa, jossa François Hollande on luvannut toteuttaa lainuudistuksen virkakaudellaan. Hankkeella on on parlamentin enemmistön tuki, joten se toteutunee konservatiivien raivokkaasta vastustuksesta huolimatta.

Myös Italiassa homoavioliitot ovat tulossa hyväksytyiksi pääministeri Mario Montin kielteisistä lausunnoista huolimatta. Seksuaalivähemmistöliike onkin sanonut näkevänsä Montissa katolisen kirkon puskutraktorin.

Kiintoisaa on, mihin homoavioliittojen vastustus perustuu. Luultavasti kyseessä on omien avioliittojensa läsähtämisestä huolestuneiden heteroiden yritys vahvistaa omanarvontuntoaan kieltämällä naimisiin meno muilta. Itsetunto nousee, kun pidättää jotakin vain omaan käyttöön.

Tai sitten kyseessä on hyväntahtoisten heteroiden antama varoitusmerkki: Älkää tehkö tätä virhettä! Avioliitto kun koetaan usein kahleeksi.

Todennäköisesti homoavioliittojen vastustus sikiää heteroavioliittoon ajautuneiden piilohomojen pelosta menettää defensioidensa tuottama turva. Jos homoavioliitot hyväksytään, he eivät voi enää tuntea olevansa heteroita kulissiavioliitoissaan, kun naimisiin pääsevät jo homotkin. Avioliitossa oleminen ei siis takaa heidän heteroseksuaalisuuttaan muiden silmissä, kun keskeinen erottautumisperuste, eli avioliitossa oleminen, ei olekaan enää vain heteroiden juttu.

Toisaalta myös homojen halu purjehtia kristillisen avioliiton satamaan on ollut sangen kompleksista. Kristinuskohan on nähty homojen keskuudessa vanhoillisuuden ja primitiivisen ajattelun perikuvana. Miksi nyt olisi niin tärkeää päästä (tai joutua) kirkossa naimisiin? Eräskin seurakunnan työntekijä toivotti jokin aika sitten homot tervetulleiksi kirkkoihin, vahvistamaan avioliittojaan Jumalan eteen. Itse sanoisin, että siinä homot ovat pikemminkin ihmisten edessä, vähän niin kuin Jenni Vartiaisen laulussa sanotaan.

Avioliitto on sosiaalisen kontrollin muoto. Sen kautta kirkko käyttää ideologista valtaa ja tekee ihmisistä alamaisiaan asettaessaan seksuaaliset suhteet tarkkailun ja valvonnan alle. Miksi tätä kontrollia kannattaisi erityisesti pyytää?

Seksuaalivähemmistöliike on ollut (monien yhdistysten tai järjestöjen tavoin) hieman ajattelematon kerjätessään alisteisuutta valtakulttuurilta. Homoavioliittojen ainoana jokseenkin ymmärrettävänä perusteena on ollut pyrkimys luoda tasa-arvoa, mutta se on tähdännyt siihen samanlaistamalla. Todellisuudessa ei taitaisi kannattaa anoa sellaista elämänmuotoa, joka merkitsee velvollisuuksien, sitoumusten, riippuvuuden ja kontrollin kasvua. Jos on luontaisesti välttynyt avioliiton ja lapsiperheen harmillisuudelta, miksi niitä pitäisi erityisesti tavoitella?

Miehet eivät yleensä avioliittoon haluakaan, elleivät he ole järjestöretoriikan tai omien sukulaistensa toiveiden ja ihanteiden pilaamia. Naimisiinmeno on aina ollut naisten idea myös heteroseksuaalisessa valtakulttuurissa, ja juuri tämän peittämiseksi kosijan rooli on sovitettu miehelle.

Monet filosofit ovat ajatelleet avioliitosta paljon kriittisemmin kuin mitkään järjestöjyrät tai aktivistit koskaan. Esimerkiksi Arthur Schopenhauer  katsoi, että naisen ja miehen välinen avioliitto on naisten julma tapa omistaa mies ja alistaa miestä sen jälkeen, kun naisen oma viehätysvoima on rupsahtanut eikä seksisuhde enää pysyisi koossa.

Niin kauan kuin nainen on edes jonkin verran viehätysvoimanen (eli yleensä alle 25-vuotiaana), nainen voi pidättää mieheltä seksiä ja käyttää miestä omien pyyteidensä tyydyttämiseen. Mutta kauneutensa ja houkuttelevuutensa katoamisen jälkeen naiselle tulee välttämättömäksi omistaa mies, sillä muutoin mies karkaa kiihottavampien naisten matkaan.

Mies on luontaisesti moniavioinen ja lentää kukasta kukkaan toisin kuin nainen, jonka biologinen tehtävä on synnyttää. Lisäksi Schopenhauer kirjoitti, että jos polyamoriset rakkaussuhteet laillistettaisiin, se veisi markkinat Lontoon noin 80 000 ilotytöltä heti, sillä miehiä ei pidättelisi enää yksiavioisuuden kahle.

Avioliiton olemukseksi valottuu eräänlainen jämähtäminen, pysähtyneisyys ja pahimmassa tapauksessa seksittömyys ja kaiken muun seksin kieltäminen. Se on siis loppusijoituspaikka seksuaalisilta markkinoilta poistuneille, jotka on kytketty kanta-asiakkuuden liekaan aivan niin kuin luottokorttivelallinen johonkin yhtiöön.

Monien filosofien tavoin Schopenhauer oli tietenkin myös avoimen misogyyninen ja sovinistinen. Tämä johtuu ehkä siitä, että hän oli samanlainen kuin miehet yleensäkin. Mutta hän ei peitellyt mielipiteitään vaan sanoi kaiken filosofisuutensa merkiksi suoraan esimerkiksi sen, että mies on luontaisesti naista paljon komeampi täydessä varustuksessaan, aivan niin kuin fasaaniurokset ja urospuoliset saksanhirvetkin ovat naaraita komeampia.

Itse kannatan homoavioliittoja lähinnä kahdesta syystä. Ensimmäinen liittyy liberaaliin ja voluntaristiseen ajatteluun, jonka mukaan ihmisten pitää voida päättää ihmissuhteistaan vapaan tahtonsa perusteella.

Eli täytyyhän naimisiin päästä, vaikka omaksi vahingokseen, jos halu on suuri. Aivan niin kuin tyttöjenkin pitää päästä nykyään tykinruoaksi armeijaan, ihan vain siksi, että samanlaisuuteen perustuva tasa-arvo toteutuisi.

Toinen syy on, että nykyinen avioliittolaki voidaan mieltää epätasa-arvon symboliseksi merkiksi. Samaa sukupuolta olevien avioliitot joutaisivat hyväksytyiksi myös Suomessa, niin heteroavioliitot eivät sitten töröttäisi pahasti kenenkään silmään. Me homothan olemme aina halunneet tasa-arvoa siksi, että emme halua olla heteroita paremmassa asemassa.

Parasta kai olisi, että avio-oikeus peruutettaisiin kaikilta. Mutta koska se nyt on olemassa, on parempi, että se on yhtäläinen kaikille.

Hienoa homoavioliitoissa on nimenomaan se, että niitä ei ole rajattu seksuaalisen suuntautumisen osalta mitenkään. Siksi puhutaan samaa sukupuolta olevien avioliitoista. Sellaisen voivat solmia yhtä hyvin homot kuin heterotkin. Heteromiestenkin kannattaa mennä jatkossa homoavioliittoon, niin voivat saada seksiä jopa enemmän kuin miehen ja naisen välisessä avioliitossa.