Sateenkaarilippu myötätuulessa – Arvostelu Venäjän homovastaista lakia kohtaan kasvaa

Muiden suomalaisministerien vaietessa Paavo Arhinmäki otti ansiokkaasti kantaa Venäjän harjoittamaan seksuaalivähemmistöjen sortoon liehauttamalla sateenkaarilippua Moskovan MM-kisoissa ja huomauttamalla sensurointipolitiikasta maan urheiluministerille. Teko on sinänsä vähäpätöinen mutta muiden poliitikkojen hiljaisuuteen verrattuna merkittävä ja tervetullut.

Venäläisurheilija Jelena Isinbajeva puolestaan reagoi (tai laitettiin reagoimaan) sateenkaarikynsillä huomiota herättäneen Emma Green Tregaron tempaukseen vaatien ”maan lakien kunnioittamista”. Hänelle voisi vastata, että teidän valtionne sijaitsee meidän kaikkien yhteisessä maailmassa, ja siksi myös Venäjän pitäisi noudattaa ihmisoikeussopimuksia, jotka se on allekirjoittanut liittyessään YK:n jäseneksi.

Samoin voisi vastata niille suomalaisille patavanhoillisille ja kansallismielisinä esiintyville, jotka ovat vaatineet länsimaiden hiljenemistä ”yleisen edun” nimissä. Ihmisoikeudet ovat absoluuttisia eivätkä relatiivisia, eikä niistä pitäisi tinkiä joidenkin ”tärkeämpinä pidettyjen asioiden” vuoksi. Niinpä ne eivät sovi kaupankäynnin kohteeksi.

Laskelmointi osoittautui huonoksi jo toisen maailmansodan edellä. Tällä kertaa pelinappulana eivät ole juutalaiset vaan homoseksuaalit, ja olisikin kiintoisaa tietää, reagoisiko länsi voimakkaammin, mikäli Venäjällä vainottaisiin homojen sijasta juutalaisia, joiden holokaustia on aina pidetty homojen tuhoamista sävähdyttävämpänä.

On naurettavaa väittää, että seksuaalivähemmistöjen sensurointi, omana itsenään olemisen ja julkisen esiintymisen kieltäminen, olisivat minkään maan kansallisen edun mukaisia tai yhdenkään valtion sisäisiä asioita. Epävirallisten protestien tehoa epäileville voidaan vastata, että asioita pitää korjata nimenomaan epävirallisilla kannanotoilla ja suoralla toiminnalla silloin kun viralliset tiet ovat tukossa.


Miksi Eurooppa myönnyttelee?

Syitä länsimaiden hiljaisuuteen on kaksi. Lännen konservatiivit ovat halunneet tietoisesti uhrata homot, sillä Länsi-Eurooppa on riippuvainen Venäjän energiatoimituksista. Siksi he ovat hyväksyneet Venäjän vaatimuksen maan ”sisäisiin asioihin” puuttumattomuudesta.

Liberaalit taas ovat halunneet välttää homojen joutumista riitojen välikappaleeksi ja pidättäytyneet kannanotoista homojen etuja ”suojellen”. Mikäli Venäjän ja länsimaiden välille repeäisi avoin riita, siitä syytettäisiin varmasti myös homoja eikä vain Venäjän huonoa hallintoa.

Tilanne on poliittisesti vaikea, sillä olympiakisojen boikotointi ja muut vastatoimet voisivat lisätä homovastaisuutta myös lännessä, ja siksi Venäjä on vaarassa päästä päämääräänsä: homovastaisuuden hyväksymiseen ja levittämiseen.

Homofobiasta kärsivässä urheilumaailmassa homot on helppo vaientaa, mistä esimerkin tarjoaa Kansainvälisen yleisurheiluliiton kärkkäys, jolla se vaati ”poliittisten viestien” karsimista urheilukilpailuista. IAAF väläytti koko joukkueen rankaisemista, mikäli joku urheilija ottaa kantaa Venäjän lakeja vastaan tai homojen puolesta, ja siksi se osallistuu nololla tavalla Venäjän aloittamaan vyörytykseen. Ihmisoikeuksissa ei ole kuitenkaan kyse politiikasta vaan enemmäkin humanismista, yleisestä etiikasta, vapauksista ja ihmisyydestä itsestään.

Relativistisen hyöty–haitta-ajattelun vallitessa sekä omia etujaan näennäisesti ”suojellessaan” länsimaat asettavat veitsen seksuaalivähemmistöjen kurkulle ja syventävät niin seksuaalivähemmistöjen ahdinkoa kuin omaa moraalista neuvottomuuttaan.

Todettakoon, ettei sen enempää minulla kuin useimmilla poliitikoillakaan ole mitään Venäjän kansaa vastaan vaan pikemminkin sen puolesta. Venäläiset ovat joutuneet viime vuosina kärsimään huonosta poliittisesta johdosta ja sen kylvämästä militarismista, pullistelusta ja vainoharhaisuudesta, jonka tulosta myös homofobia on. Missään tieteen ja valistusfilosofian perinteelle rakentuvassa maassa homovastaista lakia ei olisi ollut mahdollista valmistella, eikä sitä olisi otettu käsiteltäväksi.


Länsimailla hyvä tilaisuus osoittaa kaapin paikka

Ainoa valtio, joka on reagoinut asianmukaisesti Venäjän harjoittamaan homojen sortoon, on Yhdysvallat, joka ei ole Venäjästä riippuvainen. Barack Obama on ilmoittanut TV-haastattelussa, että häneltä ei löydy kerrassaan mitään toleranssia hlbt-väestöä sortavia maita kohtaan. Samalla hän peruutti tapaamisen Putinin kanssa mainiten syyksi Snowdenin tapauksen mutta perustellen päätöstään myös sillä, että tapaaminen voisi olla hyödyllisempää vasta kun ihmisoikeusasioissa saavutetaan edistystä.

Yhdysvaltain toimet ovat olleet myös tosiasiallisesti tehoavia, ja hauskaa on havaita, että Amerikka ja Arhinmäki ovat kerrankin samalla puolella! Vastaavasti vitsikästä on ollut tapa, jolla Suomen poliittinen oikeisto on vaatinut kyyristelyä Kremlin porteilla.

Venäjän aloittamat seksuaalivähemmistöjen sortotoimet on syytä pysäyttää ajoissa. Ei ole epäilystäkään, ettei myös tietyissä suomalaisissa piireissä haudottaisi kansalaisaloitetta vastaavanlaisen, homoja sensuroivan lain säätämiseksi Suomeen.

Toisaalta homoavioliitot hyväksymällä Suomen poliitikoilla on nyt erinomainen tilaisuus osoittaa, että Suomi ei ole Venäjä vaan lukeutuu länteen ja kuuluu muihin Pohjoismaihin, joissa homoavioliitot on jo hyväksytty.

Typerintä Venäjän niin sanotussa ”homopropagandalaissa” on se, että homoseksuaalisen esiintymisen kieltämistä perusteltiin ”lasten ja nuorten edulla”. Myös lasten ja nuorten oman edun mukaista olisi kasvaa yhteiskunnassa, jossa homoseksuaalisuus on yhtä näkyvästi esillä kuin heteroseksuaalisuuskin. Poliittinen priorisointi osoittaa ahdasmielisten vanhempien halua manipuloida jälkeläisiään ja riistää heidän identiteettiään.

Lapsiarvoilla ja lastensuojelulla ratsastamiseen liittyykin paljon vääristyneitä asenteita, joita heteroseksuaaliset vanhemmat käyttävät omien pyyteidensä, omistushalunsa ja kunnianhimonsa tyydyttämiseen. He siis olettavat, että lastensuojelulliset argumentit ovat vastaansanomattomia missä tahansa asiassa. Juuri sellaisen heteropropagandan syleilyssä lapset ja nuoret ovat suuressa vaarassa.