27. lokakuuta 2013

Niukkuuden aika – Mistä se johtuu?


Filosofi Ville Lähde on rakentanut käsityksensä tulevaisuuden filosofiasta niukkuuden käsitteen ja ilmiön ympärille kirjassaan Niukkuuden maailmassa (Niin & Näin 2013). Valinta on luonteva sikäli, että filosofien oma leipä on usein yhtä kapea kuin pitkäkin. Siksi oman tieteenalamme piirissä esiintyvän talousahdingon projisoiminen koko maailmaa koskeviin yhteyksiin käy vaivattomasti.

Kirjansa alussa Lähde lausuu (s. 9), että ”[s]uomalaisilla on enemmän vaurautta kuin koskaan aiemmin. Nautimme ennennäkemättömän historiallisen kehityksen hedelmistä. Asumme väljemmin, liikumme ympäri maailmaa ja syömme ravinnoksemme ravitsevaa ja monipuolista ruokaa. Elämme kuitenkin rajallisessa maailmassa, ja tieto kasvun rajoista lisääntyy koko ajan. Miljoonat kärsivät aineellisesta kurjuudesta. Niukkuus ei silti näy arkipäivässämme.

Vai ei? Ilmeisesti Lähteen omaan elämään niukkuus ei yllä. Mutta muutoin rohkenen olla eri mieltä. Jo alkusanoissaan Lähde on nähnyt länsimaat laiskanpulskeina ja hyvinvoivina, ja onkin kysyttävä, keitä tosiasiassa ovat ne miljoonat hyväntekijät, jotka kärsivät tuosta monille ihmisille tutusta aineellisesta kurjuudesta. Totuus lienee se, että aineellisesta kurjuudesta on tullut varsin konkreettista ja läsnä olevaa myös hyvinvointivaltio Suomessa.

Niinpä Lähde olisi helpottanut asemaansa myöntämällä niukkuuden koettelevan myös ja nimenomaan hyvinvointivaltioina pidettyjä teollisuusmaita eikä piirtämällä ensi töikseen vastakohta-asetelmaa entisten hyvinvointivaltioiden ja entisten kehitysmaiden välille. Länsimaiset hyvinvointivaltiot ovat henkihieverissä ja elävät yli varojensa samalla, kun maailman keskeinen pääomalähde on kehitysmaaksi virallisesti luokiteltava Kiina, ja Intian talous kasvaa kohisten.

Länsimaiden kurjistumisen syy ei ole tuhlailevana pidetty elämäntapa. Esimerkiksi EU tuottaa enää vain 14 prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä yli puolen tullessa kehitysmaista. Taloudellisessa mielessä syynä hyvinvointivaltioiden illankoittoon ja jatkuvaan pulaan kaikesta on se, että kansallisvaltioiden itsemääräämisoikeus on menetetty ja ylikansalliset yhtiöt pystyvät globaalin maailmantalouden vallitessa kilpailuttamaan kansallisvaltioiden veropolitiikan, mikä on johtanut valtiot verokilpailuun ja ennennäkemättömään velkaantumiseen.

Se, että ylikansalliset yhtiöt ovat hyödyntäneet myös kehittyviä valtioita, on tuonut niihin enemmän runsautta kuin tuotannontapaan tai riistoon perustuvaa niukkuutta, toisin kuin Lähde näkee.

Kepeähköjä keinoja ehtyvän maailman pelastamiseen

Kaikki ei tietenkään johdu vain ihmisten itsemääräämisoikeuden ja hyvinvoinnin katoamisesta ja kieroutumisesta globaalin talouden pyörteissä. Maailmassa vallitsee myös tosiasiallinen pula resursseista, ja Lähde käsitteleekin erityisesti öljyn, puhtaan veden, ravinnon ja viljelysmaan loppumista. Se, että energiavarat ehtyvät ja asuinhuoneiden lämpötiloja joudutaan pudottamaan aste asteelta niin, ettei lämmintä saa pian olla 12 astetta enempää, ei ole suinkaan Vihreän liiton keksintöä. Se ei ole myöskään seurausta pietistisestä, säästäväisyyttä korostavasta tinkimisen ja nuukuuden eetoksesta vaan reaktiota siihen tosiasiaan, että maailma on ehtymässä.

Lähde on monille filosofeille tyypilliseen tapaan antautunut analysoimaan myös resurssin, niukkuuden ja runsastumisen käsitteitä, ja hän pohtii markkinoihin, ihmisen kekseliäisyyteen, politiikkaan ja uusiin teknologioihin liittyviä mahdollisuuksia (vielä kerran) pelastaa maailma. Kyse on siis ”vaihtoehtoisten ajattelutapojen” kertailusta, vaikka kirjoittaja kieltääkin, että niukkuuden maailman politiikka olisi ”maailman pelastamista”. Parannuskeinoiksi hän tarjoaa kuitenkin vain ”eriarvoisuuden välttämistä” (s. 158) ja ”talouden ja politiikan suhteen murrosta” (s. 160), jotka ovat kovin epämääräisiä keinoja.

Lähteen havainnot ovat sinänsä paikkaansa pitäviä, mutta tärkeimpiin asioihin hänen teoksensa ei yllä puuttumaan. En tarkoita nyt vain sitä, että filosofisesti katsoen ahdingossa on ollut kyse naturalismista, josta jo Nietzsche kirjoitti, että ”darvinismista huokuu eräänlainen englantilaisen liikaväestön ummehtunut ilma, kuin hädässä ja ahtaudessa ahertavien pikkueläinten haju” (Iloinen tiede, ajatelma 349).

En tarkoita sitäkään, että Lähde olisi voinut pohtia paremmin teknologisen kulttuurin ja maailmantalouden metafyysistä perustaa. Tarkoitan vain, että jo pelkästään sillä immanentilla tasolla, jolla Lähde liikkuu, hän olisi voinut miettiä, mistä jatkuva materiaalinen ahdinko varsinaisesti johtuu.

Runsauden aikakauden lopuksi niukkuuden profeetta Lähde esittää vain sen vaatimuksen, että kulutuksen ja kasvun pitäisi vähentyä. Se ei kuitenkaan toteudu, jos kuluttajat eivät vähene, mutta tähän tosiasiaan Lähde varoo viittaamasta.

Heteroseksuaalisuus ja väestöräjähdys syinä niukkuuteen

Syynä lähes kaikkeen maailmassa vallitsevaan energiapulaan, elintarvikepulaan, aliravitsemukseen, saastumiseen, poliittisiin levottomuuksiin, sotiin, väkivaltaan, kaaokseen sekä pulaan demokratiasta ja ihmisoikeuksista on liiallinen väestönkasvu kehitysmaissa. Väestöräjähdys eli ihmislajin liiallinen runsastuminen koettelee koko maapalloa, ja se uhkaa myös niin sanottuja kehittyneitä länsimaita, joiden väestö vähenee sekä tosiasiallisesti että suhteellisesti.

Tästä Lähde ei kuitenkaan puhu mitään, vaikka se on koko ympäristöä koettelevan katastrofin pääasiallinen syy.

Ympäristöliikkeen piirissä on vältelty sanomasta tätä tosiasiaa ääneen kannatuksen menetyksen pelossa. On arveltu, että naturalismille rakentuva ympäristöliike menettää tukijoitaan, mikäli sen piirissä lausutaan ajatus, että tuhon tielle ihmiskunnan on johtanut sen ”luonnollisena” pidetty lisääntyminen. Tämän näkemyksen artikuloiminen on leimattu linkolalaiseksi fundamentalismiksi, ja sitä on pidetty ekofasismina myös ympäristöliikkeen sisällä.

Ihmiskunnan ei pitäisi kuitenkaan sulkea silmiään tosiasioilta, vaikka ne saattavat tuntua joistakin ihmisistä sietämättömiltä. Jo teoksessani Enkelirakkaus – Filosofia ja uskonto homoseksuaalisuutena (2008) kirjoitin, että lisääntymisintoiset heteroseksuaalit ovat eräänlaisia biologisia aseita. Maailmaa uhkaa heteroseksuaalinen lisääntymisstrategia, joka on maailman vaarallisin ekologinen, taloudellinen, turvallisuuspoliittinen ja kulttuurinen uhka sekä uhka hyvinvoinnille kaikkialla.

Poliittista korrektiutta vaaliva vihreä liike kuitenkin vaikenee näistä perussyistä taktisesti: pitääkseen kannatuksensa nuorten heteroparien piirissä. Vaikka puoluetta ovat suosineet myös monet seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ihmiset, Vihreä liitto nojaa pohjimmiltaan heteroseksuaaliseen arvomaailmaan edustaessaan naturalismia. Myös Pentti Linkola lausui taannoin, että jokainen yö, jota mies ei vietä naisen seurassa, on vastoin luonnon järjestystä. Niinpä hänen ja muiden kumisaapas- & risupartaideologien ekologinen ajattelu sisältää selvän ristiriidan.

Ilmastonmuutosta ja vedenpaisumusta ei saada aisoihin ilman perussyyn eli lisääntymisen tunnustamista ongelmaksi, ja siinä olisikin haastetta kaikille niukkuudesta kärsiville! Poliittisen korrektiuden tavoitteluun perustuvassa kansainvälisessä toimintaympäristössä on kuitenkin lähes mahdotonta saada ajetuksi hankkeita, jotka tunnustavat ekokatastrofin ja siihen liittyvien ongelmien syyksi väestöräjähdyksen. Asian myöntäminenhän merkitsisi, että länsimaiden pitäisi vaatia lisääntymisrajoituksia Aasian ja Afrikan maissa, mikä heittäisi länsimaiden niskaan hirmumyrskyäkin pahemman vastalauseiden aallon.

Eipä taida niukkuuden filosofeille jäädä täällä Suomessa muuta mahdollisuutta kuin pureskella kynsiään kivien ja kantojen alla. Oireellisesti Lähde kirjoittaakin (s. 11), että ”ei voi olla niukkuuden puoluetta”. Vahinko vain, että kyseinen toteamus ei ole ihmisten poliittisia motiiveja tiedostava terävä huomio, vaan se jää tahattomaksi epätoivon tunnustukseksi.

Arvioitu teos:

Ville Lähde, Niukkuuden maailmassa. Tampere: Niin & Näin, 2013.