Tom of Finlandin voimauttava postimodernismi

Kun Itella ilmoitti julkaisevansa Tom of Finlandin kuvilla varustetun pienoisarkin, Uuden Suomen kustantaja Niklas Herlin paheksui menettelyä jutussaan. Myös kokoomuksen Vesa-Matti Louekoski kierteli ja kaarteli asian ympärillä omassa kirjoituksessaan.

On kiintoisaa, millaisen kauhureaktion valtaan Suomen äijät ovat joutuneet postimerkin kokoisesta asiasta!

Tom of Finlandin töiden esillepanoa kauhistellaan ”kaupallisuuden” verukkeella samalla kun toisesta suupielestä valitellaan Itellan taloudellista tilaa ja kannattamattomuutta. – Eli jos postimerkeillä tehdäänkin sitä toivottua rahaa, se on muka huonoa, koska esillä on homokuvia? Eipä voisi fobiaansa selvemmin ilmaista.

Entä Suomen kansainvälisen maineen varjelu? Tomin kuvat ovat jo levinneet laajemmalle kuin postimerkit koskaan, ja omasta mielestäni on vain hyvä, että Suomi tunnetaan muustakin kuin Räikkösen formulapostimerkeistä.

Outo paatos vallitsee asiaa koskevissa kommenteissa. Eikö ole mitään ristiriitaista siinä, että suomalaiset islamfoobikot ja Putin-kriitikot ”suojelevat” muslimeja ja Venäjän homosensuuria homopostimerkeiltä, vaikka he toisaalta arvostelevatkin islamin ja Venäjän totalitarismia? Heidän mielestään Putin on parempi kuin homot; mieluummin muslimit kuin suomalaiset seksuaalivähemmistöt. Perille meni kuin posti.

Samanlaista länkyttelyä on vääntö näitä homokuvia vastaan, kuin on urheiluporukoissa kytevä homovastaisuus. Niiden, jotka kauhistuvat homopostimerkkejä joulukorteissaan, täytyy olla joko huumorintajuttomia, ahdasmielisiä tai sitten ihan oikeasti rasisteja omassa mielipiteenmuodostuksessaan. Sillä juttuhan on niin, ettei kukaan muukaan ihminen voi itse valita, mitä visioita maailmassa saa nähdäkseen.

Entä pitäisikö suomalaisten heittäytyä kontalleen muslimien harjoittamien homoteloitusten edessä? Omasta mielestäni on vain hyvä, että homokuvia leviää postilähetysten kulmassa myös Venäjälle ja Saudi-Arabiaan, niin saavat sielläkin nähdä, mitä sivistyneissä, demokraattisissa, rationaalisissa ja liberaaleissa länsimaissa asioista ajatellaan.

Kärpäslätkäsota homomerkeistä on yhtä kummallista kuin se, että vaadittaisiin Itellaa poistamaan julkaisuistaan taannoinen heteroseksuaalista paritanssia esittävä postimerkki vain sillä perusteella, että se ei ole kaikkien ihmisten ihanteiden mukainen.

Vesa-Matti Louekosken kirjoitus oli todellinen passiivis-alistuvan defensiivisyyden taidonnäyte. Kun Itella on nyt julkaissut Tomin kuvia postimerkeissään, se antaa hänen mielestään harhaanjohtavan kuvan homoista. Homoseksuaaliksi kirjoituksessaan tunnustautuvan Louekosken mielestä moinen esittäminen voi lietsoa ja herättää homovastaisuutta!

Kummallista logiikkaa. Kuvathan ovat ikonisoituneet jo aikaa sitten.

Asia onkin niin, että pahinta sensuuria on itsesensuuri. Yhteiskunnallinen vallankäyttö on mennyt vähemmistöjen ihon alle, jos vähemmistöt pyrkivät olemaan kuin hiiri pumpulissa vain siksi, että valtaväestöt eivät suuttuisi.

Mikäli seksuaalivähemmistöjen pitää elää täysin valtaväestöjen ehdoilla ja ilman omaa itsemäärittelyn tilaa, kuten Louekoski näyttää ajattelevan kirjoituksessaan, se kertoo kyseisen ajattelutavan taantumuksellisuudesta.

Louekosken mukaan Itella tulee lyöneeksi leiman homojen otsaan Tomin postimerkeillä. Jos niin käy, se on yhteiskunnassa vallitsevan homofobian vika. Nähdäkseni myös lasten on hyvä kasvaa yhteiskunnassa, jossa homouden esittäminen on avointa, kun taas eri olemuspuolien pois jynssääminen antaisi todellisuudesta valheellisen kuvan.

Mielestäni on outoa, että Louekoski näkee tämän sinänsä naurettavan postimerkkikiistan tapahtuvan ”homoseksuaalisuuden kustannuksella”. Mikäli hänen edustamalleen sovinnaisuudelle aletaan antaa periksi, se tie ei helposti lopu. Ja sellainen sensuuripa tapahtuukin totisesti homoseksuaalisuuden kustannuksella.

Kenties Tom of Finlandin kuvat herättävät edelleen kauhua siksi, että homojen ei sallittaisi olevan minkäänlaisten voimahahmojen asemassa – tai siksi, että jotkut homot ovat identifoituneet niin vahvasti käsilaukkukansan rooliin, etteivät voi edes mielikuvituksessaan ajatella löytävänsä itseään noista piirroksista.

Voimauttavia kuvia yhtä kaikki.

Tapasin vuonna 1991 kuolleen Touko Laaksosen kerran ja tiedän, mitä hän ajattelisi mielipiteistä, joilla yritetään puolustaa häntä vedoten siihen, ettei hän muka välittänyt mitään Suomesta ja että siksi on väärin tehdä hänen kuvistaan maailmalle leviäviä postimerkkejä. Terveisensä homonuorille tämä sotaveteraaniluutnantti lausuu Ilppo Pohjolan dokumenttielokuvassa, jossa hän sanoi: ”Koskaan ei saa antaa periksi.”

Asiasta kiinnostuneille suosittelen Valentine F. Hoovenin teosta Tom of Finland (1992) ja Antti Eskolan teosta Jäykkyys ja taidekäsitykset (1963), jossa kerrotaan asenteellisen ahdasmielisyyden korrelaatioista taidekäsitysten kanssa. Sopii myös meidän aikaamme – valitettavasti.