Nato-gallupit antavat kannatuksesta väärän kuvan

Palovakuutus kannattaa tehdä ennen kuin pirtti palaa, eikä sitä enää saisikaan sitten kun talo on tulessa. Tätä eivät ole ymmärtäneet ne, jotka ovat jääräpäisesti vastustaneet Suomen liittymistä Natoon.

Nyt kun Suomi allekirjoittaa niin sanotun isäntämaasopimuksen, on hyvä muistuttaa Nato-kannatusta ja -vastustusta mittaavien gallup-kyselyiden harhaanjohtavuudesta. Ne laaditaan usein jonkin kaupalliseen markkinointitutkimukseen erikoistuneen firman toimesta puhelinhaastatteluina.

Kas näin:

– Tutkimuslaitos Sunshinesta, hyvää päivää! Haluaisitteko, että Suomi liittyisi Natoon, kyllä vai ei?
– Öööö... ei varmaan.
– Kiitoksia ja kuulemiin. Klik.

Tällöin haastateltaville ei taustoiteta lainkaan sitä, mitä liittymisestä tai liittymättömyydestä voi seurata. Ei kerrota esimerkiksi sitä, jäisikö yleinen asevelvollisuus voimaan vai ei, ja ihmiset antavat vastauksensa ummikkoina ja tietämättöminä vaihtoehtojen luonteesta. Siksi ihmiset usein vastaavat asenteellisesti, pelkkien ennakkokäsitystensä pohjalta.

Ihminen pyrkii psyykkisten perusprosessiensa mukaisesti mieluummin pysyttämään vakiintunutta tilaa kuin altistumaan muutoksille. Ihminen pyrkii myös mieluummin hankkimaan vahvistusta jo olemassa oleville näkemyksilleen kuin omaksumaan uutta tietoa.

Suomalaisten Nato-vastaisuutta, joka on noin 58 prosenttin tuntumassa, voidaan selittää näin. Ei haluta horjuttaa hyväksi koettua nykytilannetta, kun muutokseen liittyisi riskejä.

Mutta entäpä, jos tilanne onkin jo muuttunut? Ymmärtävätkö haastateltavat, että hyvä nykytilanne sisältää potentiaalin asioiden kääntymiseen kerta kaikkiaan kumolleen, jos vihollinen sitä haluaa? Käsittävätkö kansalaiset, että turvallisuutemme on nykyisin yhden valtion osoittaman suopeuden varassa, ja sen luonne puolestaan on nähty Tšetšeniassa, Georgiassa ja Ukrainassa? Tilanteesta tietämätön kansa on jäänyt muutoksesta jälkeen, mikäli se edelleen vastustaa Natoa.

Todellinen Nato-kannatus voitaisiinkin saada selville kysymällä asiaa käänteisesti, esimerkiksi näin:

– Oletetaan, että Suomi on jo Naton jäsen. Haluaisitteko, että Suomi irtautuisi Natosta ja heittäytyisi omilleen puolustuksen suhteen?

Uskon, että Natosta luopumista vaativien määrä jäisi tällä tavoin kysyen pieneksi, ja arvioni mukaan jäsenyyden säilyttämistä vaatisi ainakin 80 prosenttia kansasta. Vastustus koskee luullakseni vain liittymisvaihetta ja ilmentää pikemminkin epävarmuutta kuin varsinaista Nato-vastaisuutta.

Tutkijoilla on suuri vastuu todellisuutta kuvaavan tiedon tuottamisesta, ja siksi on tärkeää, että sitä ei vesitetä kehnolla metodiikalla. Toisaalta turvallisuus on niin tärkeä asia, ettei sitä pidäkään jättää rahvaan mielikuvituksen varaan ja antaa ratkaisijan roolia kadunmiehelle.

On hyväksyttävä myös se, että Suomea johdetaan Natoon asiantuntijatiedon pohjalta, josta osa on aiheen luonteen vuoksi väistämättä salaista. Päätöksestä taas ovat vastuussa puolueet, joiden tulisi koota rivinsä Nato-sopimuksen aikaansaamiseksi. Ensin asiasta päättäisi eduskunta yksinkertaisella enemmistöllä, ja päätös alistettaisiin tasavallan presidentin vahvistettavaksi, jolloin toteutuisi presidentin ulkopoliittinen tehtävä.