28. toukokuuta 2015

Miten hallitusohjelmaan päädyttiin – Ja mitä siitä seuraa?

 
Entinen pääministeripuolue kokoomus asetti hallitusneuvottelujen lähtökohdaksi sen, että työskentelyn pohjaksi valitaan ”valtiovarainministeriön virkamiesten arvio talouden tilasta”.

Tämä johtui siitä, että valtiovarainministeriön kansliapäällikkönä toimiva Martti Hetemäki on kokoomuslainen. Vaatimalla pohjaksi VVM:n linjauksia kokoomus vaati siis oman ohjelmansa noudattamista.

Muutoin virkamiesten näkemysten kunnioittaminen olisikin ollut poliitikoilta perin kummallista, sillä Nato-kysymyksessä poliitikot tukkivat virkamiesten suut heidän möläytettyään viime syksynä, että ”Nato-jäsenyys selkeyttäisi Suomen asemaa”.

Yhtä kaikki, nyt aikaan saatu Juha Sipilän hallituksen ohjelma tyydyttänee etenkin kokoomusta. Juuri tästä syystä toiseksi suurimmalle puolueelle kuuluva valtiovarainministerin salkku poltteli perussuomalaisten näppejä niin pahasti, että vastuu kipeistä leikkauksista täytyi antaa kokoomukselle, ja perussuomalaiset pidettiin hallituksessa mukana nimittämällä Timo Soini huomattavasti helppohoitoisempaan virkaan: ulkoministeriksi. Paine oli huomattava, sillä tähän suostuttiin siitä huolimatta, että Soinin sukset ovat olleet koko ajan menossa ristiin nimenomaan EU-politiikassa.

Muutoin ulkoministerin salkku olisi sopinut Alexander Stubbin mittapukuun paremmin. Nyt hän joutuu laskemaan valtionkassan varoja lyhyen matematiiikan approbaturilla. Riman alta mahtuu vielä, sillä Jyrki Katainen johti valtiovarainministeriötä lyhyen matikan lubenterilla.

Stubidoa tai ei, mutta minussa ja Soinissa on yhteistä juuri ylioppilastodistusten arvosanat. Tänä keväänä 30 vuotta täyttävistä pahveistani löytyy nimittäin täsmälleen samaa latinaa: äidinkielestä ja reaalista laudatur, kielistä magnat ja pitkästä matikasta C.

Into, jolla ihmiset odottivat Sipilän hallituksen leikkauslistaa nähtäväkseen, kaatoi eilen valtioneuvoston nettisivut. Koska kansalaisten kumoushalu on ollut näin malttamatonta, luodaanpa katsaus myös siihen, mitä ohjelma pitää sisällään.

Jupeille paremmat lelut

Juha Sipilän hallituksen keskeisiä linjauksia on, että säästää pitää, mutta tieverkostoon ja liikenteeseen syydetään sadoin miljoonin lisää! Tämä on tyypillistä kepulaista aluepolitiikkaa. Tieverkkoon investoiminen on täysin tuottamatonta toimintaa. Kymmeniä miljoonia maksavat betoniset liittymät ja asfaltoidut tiet eivät luo velkaantumisen katkaisevaa talouskasvua.

Pahinta on, että infraan tuhlattavat rahat ovat pois sellaisista kohteista, joissa ne tuottaisivat. Niitä ovat teollisuuteen ja yrittäjyyteen investoiminen sekä sijoittaminen koulutukseen.

Autoveron alentaminen taas on pelkkä silmänkääntötemppu. Käyttömaksuja korottamalla valtio ottaa tuonkin veronalennuksen pois.

Autoveron alennukset merkitsevät veronkevennyksiä hyvätuloisille, joilla ylipäänsä on varaa autoon. Erityisesti autoveron kevennykset suosivat uusien autojen ostajia. Sen sijaan käyttömaksujen korottaminen kohtelee tasaveromaisesti kaikkia, myös halvoilla kotteroilla ajajia. Niinpä autoveron alentaminen on osa samaa politiikkaa, jolla progression sisältävästä terveyspalvelujen rahoittamisesta verovaroin on siirrytty tasaveromaiseen maksullistamiseen.

Liikenne on yleensäkin sellainen immanentti, merkityksetön ja mitäänsanomaton toimintayhteys, jossa valtion pitäisi taata pelkkä välttämättömyystoiminnot turvaava minimitaso. Veronalennukset taitavatkin nyt päätyä avokonttoreissa parveilevien juppien citymaastureihin ja perhesportteihin, joissa ne eivät tuota mitään (paitsi ilmansaasteita) ja merkitsevät pääomien karkaamista kalliisiin tuontihyödykkeisiin.

Valtio roiskii sadoin miljoonin rahaa tuottamattomiin liikenneympyröihin siksi, että se voisi säästää tuottavista kohteista, kuten yritystuista ja koulutuksesta. Kuva Helsinki-Vantaan lentoaseman lähettyviltä.

Pyöräillessäni kehäkolmosen liepeillä olen havainnut eritasoliittymien laajenevan jo aiemmallakin hallituskaudella. Olisi kiintoisaa tietää, mitä esimerkiksi Helsinki-Vantaan kupeeseen rakennetulla infrastruktuurilla tehdään sitten, kun lentäminen loppuu öljyn ehtyessä. Samoin käynee ennen pitkää myös massa-autoiluille. Jo Portugali käytti miljardeja tieverkkoon, ja tuloksen näette tässä.

Älkää juosko saksien kanssa

Sdp:n virkaa hallitusneuvotteluissa toimittanut Perussuomalaiset ei ole pystynyt pitämään kovin ponnekkaasti kiinni vähävaraisen ja pienituloisen kansanosan asioista, sillä sopetustoimet hoidetaan pääasiassa leikkauksin eikä verotuksellisin keinoin.

Monille voi tulla myös vasemmistoa ikävä, sillä hallitus on aikeissa leikata perusturvasta. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että perusturvaan sijoitettavat rahat suuntautuisivat kotimaiseen kulutukseen ja elvyttäisivät kotimaista kysyntää ja taloutta. Sosiaaliturvaan investoiminen siis loisi sitä kaivattua talouskasvua.

Nyt aikaansaatu hallitusohjelma ei taidakaan tulla avokonttorista vaan hiekkalaatikolta. Lapsille suunnattu vanha viisaus sanoo, että ei saa juosta saksien kanssa. Nyt on juostu ensi töiksi saksien kanssa.

Jos asioihin suhtauduttaisiin filosofisesti, olisi pitänyt ja pitäisi edelleenkin miettiä, miksi valtion ja kuntien verokassa ei kilise, vaikka bruttokansantuotteemme on nykyisin paljon parempi kuin 1980-luvulla, jolloin valtion ja kuntien ei tarvinnut tehdä velkaa juuri lainkaan.

Eräänä syynä alijäämiin ovat suuret työttömyysmenot. Mutta ne johtuvat suureksi osaksi globalisaatiosta ja työpaikkojen katoamisesta kolmanteen maailmaan sekä EU-maiden ajautumisesta verokilpailuun.

Jo Jyrki Kataisen hallitus antoi yrityksille 800 miljoonan veroedun alentamalla yhteisöveroprosenttia 20:een. Jopa Virossa ja Saksassa yhteisövero on korkeampi. Mitään näyttöä yritystoiminnan jäämisestä tai päätymisestä Suomeen Kataisen loihtiman veroedun vuoksi ei ole ollut. Vain valtion tulot ovat jääneet saamatta. Nyt valtio säästää sosiaalietuuksista, opintotuesta ja lääkekorvauksista täsmälleen saman summan, eli 800 miljoonaa.

TV1:n MOT-ohjelma todisteli tänä keväänä, että yritykset eivät pidä yhteisöverotusta keskeisenä kriteerinä päättäessään toimintapaikastaan. Tämä on ymmärrettävää, sillä yhteisövero kannetaan yritysten tuloksesta, jota firmat pystyvät muutenkin säätelemään esimerkiksi tekemällä investointeja ja hankkimalla sitä kautta poistoja. Tärkeämmäksi koetaan esimerkiksi energian hinta.

Valtion olisi siis kannattanut pitää kiinni korkeammasta yhteisöverotuksesta eikä hirttää itseään verokilpailuun. Nyt tulos on, että firmat pääsevät vähillä veroilla, mutta Sinä, hyvä kansalainen, maksat: maksat korkeaa tuloveroa, maksat tasaveromaista arvonlisäveroa ja kärsit vielä perintöverostakin. Helsingin pörssi puolestaan kasvatti osinkojen jakoa viime vuonna juuri tuon valtion budjetista puuttumaan jääneen 800 miljoonan euron verran.

On luonnollisesti oikein, että tuloista kannetaan kohtuullisesti veroa – siis jos ylipäänsä saa sellaista tuloa, jonka tuottamisessa valtio on osallisena. Perintövero on suomalaisten eniten vihaama vero, ja sen kohteet on kertaalleen verotettu. Siksi se olisi pitänyt kokonaan poistaa. Siinä olisi ollut hyvä alentamiskohde ja vaihtoehto autoveron viilaamiselle, sillä perintövero koskee useampia, ja sen tuotto on valtiolle samaa luokkaa kuin autoveronkin tuotto.

Suurin osa perinnöistä on pieniä ja keskisuuria perintöjä, jotka muodostuvat asuntovarallisuudesta. Olisi tärkeää, että kukaan ei joutuisi myymään asuntoaan pelkästään saadakseen perintöveron maksetuksi. Sellaiset tilanteet ovat kuitenkin yleisiä, ja perintövero onkin kohdellut rankimmin nimenomaan pienten ja keskisuurien perintöjen saajia. Suurten perintöjen saajien varallisuus on puolestaan useasti kiinni tuottavassa pääomassa, jota ei voida realisoida tappamatta lypsävää lehmää. Perintöveron korvaamista vasta realisoitaessa maksuun pantavalla lähdeverolla en kuitenkaan kannata, sillä se merkitsisi perintöveron nostamista. Siksi olen edelleenkin sitä mieltä, että koko veron olisi voinut poistaa autoveron alentamisen sijasta.

Sosiaaliturvan leikkaukset hyydyttävät kotimaista kysyntää ja talouskasvua

Muodostettavan hallituksen ohjelmassa on myös paljon myönteisiä asiakohtia. Yksi on, ettei hallitus sulje itseään Nato-jäsenyyden ulkopuolelle. Toinen on tupakka-, alkoholi- ja makeisverojen nostaminen, jolla on kansanterveyttä edistävää merkitystä. Ja kolmas myönteinen piirre on kehitysavun leikkaaminen. Muiden maiden auttaminen on kaunista, mutta mikään moraali ei vaadi tekemään lahjoituksia vieraille kansakunnille omaksi velaksi.

Hallitusohjelman suurin riski piilee oletuksessa, että valtion velkaantuminen vähenee menoja leikkaamalla. Suomessa valtio on merkittävä taloudellinen toimija, ja siksi valtiontalouden menoleikkaukset ovat vaarassa hyydyttää kansantaloutta, vähentää kasvua ja syventää lamaa.

Taloushistoriallisten tutkimusten valossa Suomen jokainen lama on voitettu devalvaatioiden kautta. Valtion olisi nytkin annettava taloudelle jonkinlainen kasvuruiske.

Aikana, jona itsenäinen rahapolitiikka on menetetty, devalvaatioetua ei enää ole, ja puhutaan sisäisestä devalvaatiosta, eli palkkojen alennuksista tai vähintäänkin korotusten jäädytyksistä. Juuri tämä on vaarassa johtaa sille kokoomuksen mainonnassaan pelottelemalle Kreikan tielle, jota puolue on leikkauspolitiikallaan toisaalta vaatinut.

Mikäli palkkoja alennetaan, on vaara, että kysyntä hiipuu ja talous sakkaa entistä pahemmin. Tämä näkyy jo nyt luottojen kysynnän heikentymisessä ja pankkien anteliaissa lainatarjouksissa sekä lyhennysvapaissa vuosissa.

Suomen BKT ei ole kasvanut vuoden 2008 jälkeen. Talouskasvua ei siis ilmaantunut pelastamaan myöskään Jyrki Kataisen eikä Alexander Stubbin hallituksia. Vuoden 2020 tienoilla maksuun menee suuri osa Suomen valtion kymmenvuotisista kertalyhenteisistä bullet-luotoista. Samaan aikaan Suomen huoltosuhde on heikoimmillaan. Hallituskauden lopulla Suomen talous on todennäköisesti entistä pahemmassa jamassa, samoin yksityishenkilöiden talous, ellei sitten vienti ala onnenkantamoisen tavoin vetää.

Tällä menolla Suomea odottaa Kreikan, Portugalin, Italian ja Espanjan kohtalo. Valtion velkapuskuri on jo käytetty. Valtion omaisuuspuskuri puolestaan on lähes kokonaan myyty kansainvälisen kapitalismin ja globalisaation tyydyttämiseksi, verokilpailun takaamiseksi sekä etujen myöntämiseksi kansainvälisille suuryrityksille.

Kansallinen omaisuus ja valtion varallisuus on monissa maissa saatettu kansainvälisten pankkien hallintaan, ja Euroopan valtiot ovat kaiken kaikkiaankin velkaantuneet niin, että pankit pystyvät kontrolloimaan kussakin maassa harjoitettavaa politiikkaa sekä kytkemään kansalaiset ja heidän poliittisen tahtonsa omaan talutusnuoraansa.

Valtioiden velkojen höylääminen on pelkkää kosmetiikkaa

Politiikassa pitäisi puhua enemmän filosofisista periaatteista, joille koko järjestelmä rakentuu. Asetetaanko ensisijaiseksi sopeutuminen kansainvälisesti annettuina oleviin periaatteisiin, vai kulkevatko kansakunnat itse valitsemiaan teitä?

On vaara, että ”sopeuttamista” ohjaa sopeutumisen politiikka, jota hallitsee pelkkä tilintarkastaja-kamreerien nippelilogiikka. Myöskään Suomessa valtion velkaantumiseen ei pitäisi suhtautua liioittelevan pelokkaasti.

Euroopan valtiot ovat hiljaisesti sopineet, mihin valtioiden velkaantuminen johtaa. Todennäköisesti se johtaa akordeihin, EKP:n jatkamaan velkakirjojen ostopolitiikkaan (myös suoraan liikkeellelaskuista) ja sitä kautta inflaatioon, joka syö aikaa myöten velat pois (ja sivuseurauksenaan leikkaa tietysti saman prosenttiosuuden kaikkien ihmisten tuloista).

Juuri tästä syystä Euroopan valtiot ovat ketunhäntä kainalossaan kilpailleet velanotossa ja ahmineet lainoja kuin täytekakkua. Ne nimittäin tietävät, ettei valtioiden velkoja ole koskaan tarkoituskaan maksaa pois. Juuri ne leikataan lopulta saksilla.

Tässä suhteessa suomalaiset ovat olleet turhan kuuliaisia, ja EU puolestaan alkoi ripittää Suomen taloudenpitäjiä velkaantumisesta ja budjettialijäämästä heti, kun Brysselissä ja Frankfurtissa oivallettiin, että kansallisen edun edistäjäksi ilmoittautunut Perussuomalaiset on päätymässä hallitukseen. Syy Suomen kurmottamiseen ei siis ollut taloudellinen vaan poliittinen, kun EU:ssa alettiin pelätä kansallismielisen poliittisen tahdon ilmaisuja ja Suomen nousemista sitä kautta jaloilleen.

Menetetty oman tuvan ja luvan identiteetti
 
Nyt muodostettavan hallituksen linja todennäköisesti puhkaisee myös Suomessa pitkään jatkuneen asuntojen hintakuplan. Sitä nopeuttaa asuntolainojen korkovähennysoikeuksien leikkaamisen jatkaminen.

Ei ole mahdollista, että ihmisten elinikänään hankkimat yhteenlasketut tulot eivät riittäisi tavanomaisten asuntojen maksamiseen. Asuntolainojen, asuntojen hintojen ja ihmisten tulojen välille on muodostunut karsea epäsuhta. Tasehäiriö korjaantuu, kun ylivelkaantuneet huomaavat taas roikkuvansa velkahirressä.

Joko asuntojen hinnat laskevat, mistä on jo merkkejä, tai siirrytään sen tyyppiseen asuntopolitiikkaan, jota kokoomuksen Juhana Vartiainen on pitkään ajanut. Hänen toiveidensa mukaan ihmiset eivät koskaan pystykään maksamaan asuntojaan, vaan heistä tulee ikuisia vuokraorjia, jotka saavat maksuun korkeintaan 15–30 prosenttia omistusasuntojen hinnasta. Mutta muutoin he maksavat pankeille korkoa lainassa olevasta pääomasta aina kuolemaansa asti. Pahimmillaan tämä merkitsee juurevan talonpoikaisen identiteetin tuhoa ja siirtymistä takaisin torppariuden aikaan. Niin sanottujen välimallin ara-asuntojen vapauttaminen myyntiin jo 10 vuoden kuluttua rakentamisesta merkitsee puolestaan vuokra-asukkaiden aseman heikentämistä.

Politiikassa pitäisi puhua sentinvenytyksen sijasta enemmän niistä periaatteista, joille haluamme todellisuutemme rakentuvan. Jos keskustelu toimii, kansallinen katastrofi voidaan välttää. Onhan toki mahdollista, että kansalaiset vielä innostuvat hallituksen säästötoimista. Mutta se edellyttää, että he voivat nähdä säästämisen tulokset konkreettisina edessään. Tämä tarkoittaa, ettei vaivalla säästettyjä lantteja pitäisi hassata kasvaviin EU-jäsenkustannuksiin, toisten maiden pelastamiseen, ilmastotukiin, maahanmuutosta johtuviin sosiaalimenoihin tai muuhun internatsistiseen hömpötykseen.

Heikkoa muodostettavassa hallituksessa on, että perussuomalaisten paperikonemies Jari Lindström voi oikeusministerinä jämäyttää sukupuolineutraalin avioliittolain jäihin. Myönteistä taas on, ettei Erkki Tuomioja enää liihota maailmalla Vladimir Putinin lähettiläänä.

Lisää ajatuksiani voitte lukea kirjojeni Kansallisfilosofinen manifesti – Tie tulevaisuuden Suomeen ja Työttömän kuolema – Johdatus uuteen työyhteiskuntaan ja työn filosofiaan uudistetuista ja ajantasaistetuista laitoksista (2015).