29. syyskuuta 2015

Vetoomus laittoman maahanmuuton lopettamiseksi


Onko Suomessa sota, jos maamme valtaus tapahtuu aseettomasti mutta suunnitelmallisesti ja sankoin joukoin? Tätä olen joutunut pohtimaan kehitysmaalaisten virratessa usean sadan tulijan päivävauhdilla Tornion rajanylityspaikan kautta Suomeen. Näinä hybridi-, kyber- ja informaatiosodankäynnin aikoina kysymys on lähinnä teoreettinen, ja siihen voidaan vastata: totta kai kyse on sodasta, tavallista ovelammasta vain, vaikka hyväuskoisista hölmöistä koostuvien eurooppalaisten huijaamiseen ei paljon tarvita.

Ilmeisinä rintamakarkureina saapuvien 20–40-vuotiaiden jantterien alkuperä on suurimmaksi osaksi epämääräinen, mutta pakolaisiksi ja turvapaikanhakijoiksi heitä ei voi sanoa enää edes Sanoman lehtien valhemedia, joka muutoin tekee kaikkensa lietsoakseen vihaa tulijatulvaa arvostelevia suomalaisia kohtaan. Ehkä turvapaikkaturistien muotivaatteet, kalliit matkapuhelimet, matkalaukuista löytyneet seteliniput ja eau de toilette -tuoksut ovat saaneet valtamedian kukkahattutädeiltä kosteiksi jotain muutakin kuin silmät. Painotettakoon, että tätä kirjoitusta on kenenkään turha yrittää kääntää rasismiksi, fasismiksi, natsismiksi tai miksikään muuksi kuin tämä on: täysin asiallinen vetoomus ja kannanotto sen järjettömyyden lopettamiseksi, joka edelleen on käynnissä Suomeen virtaavan maahanmuuttovyöryn muodossa.

Auttaminen on kaunis asia, mutta mikään moraali ei vaadi tukemaan vieraita kansakuntia omaksi velaksi. Se on Pölhö-Kustaan politiikkaa, josta on tehtävä loppu. Ongelmaa ei voida ratkaista vastaanottamalla, sillä tulijat eivät vastaanottamalla lopu, mutta Suomen valtion ja kuntien rahat ylläpitoon ja kotouttamiseen loppuvat – ovat loppuneet jo, ja narun pää on vetäjien kädessä.

Vastaanottopolitiikan taustalla on vääristynyt tilannearvio. Se periytyy 1970- ja 1980-luvuilta, jolloin länsimaissa rakennettiin omahyväistä kuvaa meistä itsestämme muita rikkaampina ja vauraampina kansakuntina. Tosiasia on, että Suomi ei ole rikas vaan velkainen ja edelleen köyhtyvä maa, jonka kansalaisilla on suuria toimeentulo-ongelmia. On mahdotonta yrittää kalastella kansalaisilta ymmärtämystä valtiontalouden leikkauksille, jos vaivalla säästetyt varat luovutetaan toisella kädellä vieraiden kansakuntien hyväksi. Sellaiselta politiikanteolta katoaa legitimiteetti eli laillisuus- ja oikeusperustus.

Valtio on etujärjestö, jonka tehtävä on huolehtia ensisijaisesti omien kansalaistensa eduista – ei muiden. Mikäli valtio tämän tehtävänsä kadottaa, se lakkaa olemasta. On paljastavaa, että Saudi-Arabia ei ota puheena olevia, etupäässä Afganistanin ja Irakin turvallisiksi määritellyiltä alueilta tulevia siirtolaisia vastaan ollenkaan, vaikka varaa auttamiseen olisi ja kyseessä on veljeskansa, jossa uskonto ja kulttuuri ovat jotakuinkin samanlaisia. Australia puolestaan sulki rajansa paikallisilta pakolaisilta, jolloin ainakin merellä hukkuminen ja välitysbisnes loppuivat. Mutta ruotsalaiset syyttävät suomalaisia siitä, että Suomi ei halua maahanmuuttajia, vaikka Ruotsi otti vastaan kymmeniä tuhansia suomalaislapsia sodan aikana (jonka jälkeen heidät luonnollisesti palautettiin). Ja Ilta-Sanomat syyllistää tällä pittoreskillä tuokiokuvalla lukijoitaan.

Voidaanko kuvitella yksisilmäisempää historian vääristelyä? Ruotsalaisten kannattaisi pakolaisongelmansa kanssa tuskaillessaan muistaa oma historiansa. Suomalaiset kävivät Talvi- ja Jatkosotaa myös ruotsalaisten puolesta. Mikäli Suomi ei olisi pystynyt hyökkäyksiä pidättelemään, olisi Ruotsiin virrannut Tornion rajan yli kymmenien tuhansien suomalaisten lasten sijasta kymmeniä tuhansia neuvostosotilaita.

Suomi on jälleen hyökkäyksen kohteena, mutta nykysodankäynnille tyypilliseen tapaan sotaa on vaikea tunnistaa sodaksi, sillä uuden sodankäynnin muodot käyttävät yllättäviä taktiikoita. Hyökkäys tapahtuu nyt puolueettomasta ja turvallisena pidetystä Ruotsista, sillä sitä on vaikeampi tunnistaa viholliseksi, ja hyökkäyksen toteuttajina ovat pääasiassa Afganistanin ja Irakin kaukaa tulleet kansat.

Olen toki aiemminkin arvostellut maahanmuuttopolitiikan typeryyksiä, mutta tänä syksynä olen katsellut vierasmaalaisten laitonta maahanmuuttoa kallella kypärin – pieni ihminen kun ei vyöryn pysäyttämiseksi paljoa voi. Se on kuin puhaltaisi myrskyä vastaan, varsinkin kun hallituksen enemmistö näyttää kannustavan maahanmuuttoon, vaikka pakki sekä omien että vieraiden ruokkimiseen on tyhjä. Ainoa voima, joka on pyrkinyt tulijatulvan pysäyttämiseen, on Perussuomalaiset, mutta puolueen kannatus ei yksin riitä ratkaisujen tekemiseen, eli rajan sulkemiseen. Voidaan vain vaatia Dublin II -asetuksen noudattamista ja tulijoiden rekisteröitymistä niissä turvallisissa maissa, joihin he ensinnä saapuvat.

Pakolaisongelman kasaaminen muiden Euroopan maiden riesaksi voi vaikuttaa opportunistiselta, mutta tosiasiassa vastaanottamisen lopettaminen Pohjoismaihin ohjaisi Etelä-Euroopan maita valvomaan EU:n ulkorajoja paremmin. Jos ja kun rajat eivät pidä Välimerellä eivätkä Balkanilla, niiden täytyy pitää viimeistään täällä Suomessa.

Taakanjaosta puhuminen on surkuhupaisaa siksikin, että maahanmuuttomyönteisessä asennemuokkauksessa vakuuteltiin muutama vuosi sitten, että tulijat ovat rikkaus. Nyt kun rikkaus on ovella, kukaan ei sitä näytä haluavan. Niin se valhe kaatuu.

Toinen, mihin vedotaan, on vastuu. Vastuu mistä? Vastuuta voi olla vain sillä, jolla on kausaalinen syy-yhteys tapahtumiin. Suomalaiset eivät ole aiheuttaneet Lähi-idän takapihojen kurjuutta, joten meillä ei ole kyseisten maiden ideologisista sodista, uskonnollisista kiistoista, sorrosta eikä väkivallasta kerrassaan mitään vastuuta.

Jos joitakin autamme, apu ei voisi perustua vastaanottamiseen eikä dollari- tai eurodiplomatiaan. Ainoa, mitä täältä voitaisiin viedä, on demokraattinen yhteiskuntajärjestelmä. Ihmisoikeudet kun eivät ole erillisoikeuksia, jotka tulisivat vaatimalla. Ne saadaan voimaan vain, jos koko yhteiskuntajärjestelmää muutetaan niin, että kehitysmaiden pahimmat painajaiset, eli islam ja sosialismi, saadaan kumotuiksi ja tilalle vapaa markkinatalous, demokratia ja valistusihanteisiin pohjautuva arvoperustus.

Monikaan ei ole tullut ajatelleeksi, kuka pakolaisten vastaanottamisesta hyötyy tulijoiden itsensä lisäksi. En ajattele nyt niitä suomalaisia, jotka toimivat maahanmuuttobisneksessä keskusten ylläpitäjinä, palkattuina sosiaalityöntekijöinä tai pääministerinä, joka saa talonsa luovutuksesta tulijoiden käyttöön usean tuhannen euron kuukausikorvauksen. On vieläkin vahingollisempi hyötyjä.

Syyrian väkivaltaisessa hallituksessa ja ISIS-järjestössä nauretaan vatsa kippurassa, kun islam leviää sortoa pakenevien maahanmuuttajien myötä Eurooppaan. ISIS ja sitä pakenevat ovat siis aidan samalla puolella ruokkimassa islamin leviämistä. Kyse on islamin ekspansiivisesta valloituspolitiikasta, jonka motiivit ovat valtapoliittisia, lajinsäilytysstrategisia ja jopa jihadistisia. Tässä prosessissa pakolaiset ja turvapaikanhakijat ovat pelkkiä pelinappuloita, jotka saattavat olla tietoisia meneillään olevasta valloituspolitiikasta, tai sitten eivät. Yhtä kaikki, ISIS:tä pakenevat pakolaiset tulevat toimineiksi sen hyväksi siirtyessään länsimaihin ja levittäessään samalla islamia Euroopassa. Islamin levittämistä maahanmuuton avulla ja siihen liittyvää lapsitehtailua kutsutaan islamissa nimellä hijrah. Juuri tämä on terroristijärjestön piilotavoite, ja sitä virallinen Suomi tukee.

Tässä kirjoituksessa en ota kantaa siihen, mitä tämä kaikki maksaa länsimaille. Selväksi on tullut, että Suomen valtiontalouden säästötoimet ovat rikka rokassa maahanmuutosta koituviin kustannuksiin verrattuina. Esimerkiksi Helsingin yliopiston budjetista leikataan vuosina 2019 ja 2020 noin 106 miljoonaa euroa vuodessa, mikä merkitsee arviolta 1200 työpaikan lopettamista. Parin viime viikon aikana saapuneiden maahanmuuttajien pelkkä ylläpito tulee maksamaan yhteensä noin 450 miljoonaa vuodessa. Mitä perusteita on olettaa, että kansalaiset hyväksyisivät tämän? Ainakaan se ei ole oikeudenmukaista, mikäli verovarojen perimisen oikeutuksena pidetään sitä, että ne palaavat tavalla tai toisella maksavan kansakunnan omaksi hyväksi.

Rahaakin tärkeämpi kysymys on, haluavatko Suomen kansalaiset, tarkemmin sanoen täällä asuva kantaväestö, maahamme niin suuria väestöpoliittisia muutoksia, että ne pullistavat ratkaisevasti myös väestödiagrammeja. Haluavatko suomalaiset maahan merkittäviä etnisiä vähemmistöjä, joista voi tulla myös enemmistöjä ja jotka tavoittelevat poliittista vaikutusvaltaa omien oikeuksiemme hinnalla tai niiden vastaisesti? Professori Timo Vihavaisen ja tohtori Jussi Halla-ahon musta visio väestöjen vaihtamisesta länsimaissa on lähempänä kuin koskaan.

Professori Samuel P. Huntingtonin tutkimukset osoittavat, että maailman lähes kaikki konfliktipesäkkeet paikantuvat monikulttuurisille alueille ja että yhtenä osapuolena on useimmissa tapauksissa islam. Harvard-professori Robert D. Putnam on puolestaan väittänyt, että monikulttuurisissa yhteisöissä konflikteja ei synny vain vähemmistöjen ja enemmistöjen välille, vaan lopulta myöskään valtaväestöön kuuluvat eivät voi luottaa toisiinsa, mikä vähentää yhteiskunnallista tehokkuutta. Näyttöä tästä on saatu myös Suomessa, kun suomalaisten omat rivit ovat menneet halki osan perätessä Suomeen entistä enemmän maahanmuuttoa – ilmeisesti saadakseen itselleen poliittista kannatuspohjaa maahanmuuttajista ja vaikeuttaakseen istuvan hallituksen asemaa.

Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan virallisesti tunnustettu tulos on, että Suomessa ei ole merkittäviä etnisiä ristiriitoja. Tästä tuloksesta täytyy jatkossakin pitää kiinni. Eri kulttuurialueilta tulevien maahanmuutosta seuraa sekä arvoristiriitoja että eturistiriitoja, kun kantaväestön ja maahanmuuttajien arvot ja edut joutuvat konflikteihin kaduilla ja kujilla, turuilla ja toreilla ja etenkin kilpailtaessa työpaikoista ja oikeuksista sosiaalietuuksiin. Jos valtiovalta asettuu oikeuttamaan vierasperäisten etua esimerkiksi kunnallisissa asuntojonoissa sillä perusteella, että varattomina heidät luokitellaan kantaväestöön kuuluvia kiireellisemmiksi asunnon tarvitsijoiksi, sitä ei kansalaisten moraalitaju kestä.

Kyse on perimmältään siitä, haluaako valtiovalta tuottaa yhteiskuntaamme konflikteja ja siitä sikiävää rasismia. On väärin kuvitella, että rasismi syntyisi kansankiihottajien taikasanoista. – Ei, vaan siihen on syynsä. Kansankiihottaja ei ole rasismin syy vaan seuraus holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta, aivan kuten itse ilmiö, rasismikin. On perin ajattelematonta lietsoa lisää maahanmuuttoa vain sen oletuksen varassa, että kyllä ihmisten suvaitsevaisuus ja monikulttuurisuuden ideologian leviäminen pitävät molemminpuolisesta sopeutumisesta huolen.

Mikä onkaan kauniimpi asia kuin se, että kansakunnat voivat ymmärtää toisiaan? Tosiasiassa suvaitsevuuden ja monikulttuurisuuden ideologian mukainen hyväntahtoisuuden oletus on pelkkä hurskas toive. Oletukset ja toiveet eivät koskaan ole tosiasioita. Niinpä niiden toteutumiseen ei pitäisi luottaa. Kyseessä on kupla.

Jo Frankfurtin koulukunnan filosofit Adorno, Horkheimer, Marcuse ja Fromm varoittivat ihmisiä luottamasta liikaa omaan suvaitsevuuteensa ja hyvyyteensä. Juuri tämän idealismin vallassa tehdyt oletukset olivat heidän mukaansa syinä fasismin kasvuun yhteiskunnassa, kun tyhjän päälle rakennettu ihanteellisuus ei kestänytkään. Jos ja kun ääriainekset hallitsemattoman maahanmuuton tuloksena jälleen lisääntyvät, tämä on seuraus ajattelemattomasta maahanmuuttopolitiikasta, jonka tuloksena ajaudutaan suuriin ristiriitoihin. Pahimmassa tapauksessa pakolaisleirit vain siirretään paikasta toiseen, ja ennen pitkää keskitysleirit savuavat taas Euroopassa. Tätäkö hyvyydessään kylpevä ja ovia sepposen selällään pitävä Euroopan unionin komissio, Juncker, Merkel ja ties kuka Perkele haluavat?

Rajojen sulkeminen ei ole rasismia vaan realismia. On parempi, että konfliktit kohdataan ja niitä hillitään valtakuntien rajoilla kuin että erimielisyyksien ja riitojen annetaan levitä keskelle kansalaisyhteiskuntia. Kun EU:n eteläiset maat eivät niin tee, meidän suomalaisten on tämä tehtävä. Perusteen antaa se, että myös Unkari on pystyttänyt rajoilleen aitaa, ja Schengenin vapaan liikkuvuuden sopimus on rikottu muuallakin. Suomen asemaa helpottaa, että EU:lta puuttuvat todelliset keinot sen enempää valvoa kuin rangaistakaan jäsenmaitaan rajojensa vartioinnista.

On oireellista, jos Euroopan unioni alkaa käyttää valtaa omien jäsenvaltioidensa etuja vastaan. Sellainen demokratia, joka edellyttää kaikilta samaa mieltä olemista, on pahasti sairas. Olin itse jo EU-jäsenyydestä äänestettäessä sitä mieltä, että kyseiseen silmukkaan ei olisi pitänyt lainkaan ripustautua, ja edelleen olen sillä kannalla, että Suomen kannattaisi pyrkiä eroon sekä Euroopan unionista että rahaunionista, joka on osoittautunut pelkäksi velkaunioniksi.

Varsinainen uni on hallituksen keskustalaisilla ja kokoomuslaisilla osapuolilla. Poliittista kokemusta ja kontakti kansalaisten elämään on vain Timo Soinilla. Muut ovat kokemattomia. Cai-Göran Alexander Stubb on kansainvälisyyskiimassaan eteenpäin hökeltävä rkp:läinen herraspoika, joka on hukannut kielipoliittiset taustansa ja etunsa niin pahasti, ettei ymmärrä maahanmuuton heikentävän suhteellisesti myös ruotsinkielisen vähemmistön asemaa Suomessa. Hänen apurinaan toimiva sisäministeri Petteri Orpo on nostanut kätensä ylös ja laskenut housunsa alas tulijatulvan edessä. Hän on orpo petturi.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on omalta osaltaan saada aikaan se vaikutus, että Suomen hallitus nyt vihdoinkin ymmärtäisi laittaa rajat kiinni laittomilta maahanmuuttajilta. Heitä virtaa nimenomaan Tornion raja-aseman kautta, koska laivayhtiöt tuntevat lain eivätkä halua auttaa laittoman maahanmuuton järjestämisessä. Laittoman maahanmuuton avustaminen on Suomen lain nojalla rangaistavaa, ja lisäksi laki tuntee rikoksesta törkeän muodon. Sen sijaan Ruotsin valtio tarjoaa läpikululle ilmaisen junakyydin, samoin Itävalta, joka ei halua tulijoiden jäävän maahan vaan antaa kyydit Saksan rajalle. Se vieraskoreudesta.

Jos keskusta ja kokoomus eivät nyt taivu Perussuomalaisten eduskuntaryhmän vaatimukseen laittoman maahanmuuton lopettamiseksi ja tulijoiden pikakäännyttämiseksi, kepun ja kokoomuksen ministerit jäävät historiaan poliitikkoina, jotka aiheuttivat maallemme ennennäkemättömän ja peruuttamattoman vahingon.

Sylinsä ja lompakkonsa avaavien hölinöille työvoimapulasta ja huoltosuhteen paranemisesta maahanmuuton myötä voidaan nauraa pitkät naurut maassa, jossa on 340 000 työtöntä ja noin 750 000 ihmistä jatkuvien työpoliittisten toimenpiteiden kohteena: osa-aikaisina, vajaatyöllisinä tai joillakin kursseilla. Enää alle puolella työssä olevasta työvoimasta on vakituinen työpaikka.

Tilastojen mukaan juuri irakilaiset ja somalit ovat vaikeimmin työllistyviä, ja työttömyysprosentit hipovat 80:aa. Totuus on, että Suomessa ei ole määrällistä eikä laadullista pulaa työvoimasta vaan ainoastaan halvasta työvoimasta. Yritysten ja yhteisöjen on kuitenkin lyhytnäköistä tavoitella maahanmuuttajista edullista työvoimaa, sillä kulut kiertyvät sosiaalikustannuksina maksettaviksi, kun suomalaiset joutuvat olemaan siirtolaistyövoiman vuoksi työttöminä.

Myös tyypillisissä maahanmuuttaja-ammateissa laiva on täynnä, ja pizzojen hinta laskee katupörssissä, sillä lisämarkkinoita ei ole. Niille kaikille suomalaisille, joilla on maahanmuuttajakavereita, muistuttaisin, että ensimmäisinä maahanmuutosta joutuvat kärsimään täällä jo olevat maahanmuuttajaryhmät. Niin käy, kun pöty loppuu pöydästä ja poliitikkojen puheista.

Lietsomalla maahanmuuttoa Euroopassa ja Suomessa tehdään nyt sangen tyhmää politiikkaa. Sen seuraukset ovat ennalta-arvaamattomia sekä poliittisesti, taloudellisesti että yhteiskuntarauhan kannalta.

On syytä muistaa, että toiminnan perustana pidetty monikulttuurisuuden ideologia on sisäisesti ristiriitainen. ’Monikulttuurinen’ tarkoittaa itse asiassa samaa kuin ’moninorminen’. Moninormisuus on eri asia kuin moniarvoisuus. Moniarvoisuus on mahdollista yhdessäkin kulttuurissa, esimerkiksi tässä meidän länsimaisessa kulttuurissamme, joka perustuu liberalismiin, demokratiaan ja valistusihanteisiin. Sen sijaan monikulttuurisuudesta seuraa yleensä normatiivisia ristiriitoja, jotka johtavat vaivaannuttaviin sopeuttamisen ja mukauttamisen vaatimuksiin, kuten päällekkäisiä normeja sisältävissä organisaatioissa yleensä käy.

Tästä puolestaan seuraa, että erilaisista kulttuureista joudutaan hiomaan särmät pois, jolloin tuloksena onkin yksiaineksinen kulttuurimonoliitti, täsmälleen Neuvostoliiton tapaan. Monikulttuurisuus on siis käsitteellinen dilemma, jonka ihanteet syövät itsensä pois. Tämä on looginen totuus, kantilainen analyyttinen a priori -tosiasia, joka on voimassa sui generis. Suomeksi sanottuna, jo käsitteellä itsellään on sellaisia ominaisuuksia, jotka ohjaavat havaintojamme niin, että käsite määrää sen, mihin kokeellisessa tutkimisessa voidaan tulla: esimerkiksi maahanmuuton tutkimuksessa paradoksien partaalle.

Julkinen sana on keskittynyt vaatimaan maahanmuuttokriitikoilta perusteita väitteilleen, miksi maahanmuutto ei toimisi yhteiskuntapolitiikan perustana. Kyse on todistustaakan vieritysyrityksestä. Me kriitikothan emme oikeastaan väitä mitään. Me vain kritisoimme, arvostelemme ja kyseenalaistamme. Sen sijaan vahva väite on niillä, jotka väittävät, että mullistusmaiset kumoukset Euroopan väestörakenteessa voivat toimia ja tuoda mukanaan rikkautta, arvoja tuottavia työpaikkoja ja hyvinvointia. Heidän pitäisi perustella väitteensä.

Niinpä Helsingin Sanomien, Ilta-Sanomien, Iltalehden, Aamulehden, Yleisradion, MTV3:n ja muun valtamedian kannattaisi tiedostaa yhteiskuntavastuunsa peräämällä perusteluja maahanmuuton kannattajilta, mutta sitä ne eivät tee. Eivät tee, koska eivät uskalla. Sillä näyttö puuttuu. Jos näyttöä humanitaarisen maahanmuuton sosiaalipoliittisista, työpoliittisista tai taloudellisista tuloksista on jossakin saatu ja julkaistu, se on ollut poikkeuksetta negatiivista.

Kuten jo edellä totesin, tämän kirjoituksen tarkoitus on meneillään olevan hulluuskierteen katkaiseminen, sen pakkoneuroosimaisen ja häveliäisyydellä sekä syyllistämisellä ruokitun kehän lopettaminen, joka hyödyntää poliittisen eliitin halua piehtaroida EU-kollegojensa suosiossa. Suomen ministerit ovat sandwich-tilanteessa: puun ja kuoren välissä. Ministerineuvoston kokouksissa he jakelevat suullisia lupauksia vastaanoton jatkamisesta, vaikka samalla rikotaan paperilla olevaa Dublinin asetusta. Suomeen lennettyään he joutuvat toteamaan, että kansa ei tätä hyväksy, ja sitten he levittävät kätensä jälleen Brysselissä.

Itse ratkaisisin ongelman viitaten kansallisvaltioiden suvereniteettiin: EU:ta luotaessa lähdettiin ajatuksesta, että valtioiden itsenäisyys ja itsemääräämisoikeus säilyvät. Siihen sisältyy myös valta itse päättää, keitä päästämme rajojemme sisäpuolelle ja millä perusteilla. Jos ja kun EU:n ulkorajat eivät (meistä riippumattomista syistä) pidä, me suomalaiset emme voi emmekä halua olla toisten valtioiden piittaamattomuudesta johtuvien ongelmien kärsijäosapuoli.

Pelkän rajavalvonnan ja paremman rekisteröimisen käyttöönotto ei riitä, vaan Suomen on palautettava ilman laillisia matkustusasiakirjoja saapuneet tulijat takaisin Ruotsiin Dublin-asetuksen nojalla. Suomen lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia on muutettava nopeasti niin, että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tulo maahamme voidaan estää kokonaan. 

Tulijoiden kurjuutta suurtenkin määrien vastaanottaminen lievittäisi vain pieneltä osin, mutta vastaanottoon perustuva politiikka ei ratkaise itse ongelmaa, joka on liian suuri syntyvyys kehitysmaissa. Sen syynä ovat islamin seksuaalipoliittiset ja lajinsäilytysstrategiset normit, jotka ovat ekspansiivisia ja naisia alistavia. Siksi vastaanottaminen on strategiana täysin toimimaton, virheellinen ja väärä myös kehitysmaiden omaa etua ajatellen.

Laaja maahanmuutto on aiheuttamassa länsimaihin suurempia ongelmia kuin se ratkaisee ongelmapesäkkeissä, joista pakenevat nyt parhaat ja varakkaimmat voimat, aivan kuten kehitysmaista yleensäkin. Tämä syventää kurjuutta lähtömaissa. Meneillään oleva väestöjensiirto ei ole kenenkään edun mukaista. Sen tuloksena maailmassa ei ole ennen pitkää kehittyneitä maita ja kehittyviä maita vaan pelkkiä kehitysmaita.