1. lokakuuta 2015

Jotta numerot eivät unohtuisi


Suomeen on saapunut tänä vuonna 29.9.2015 mennessä 17 350 turvapaikanhakijaa. Heistä 11 898 eli 69 prosenttia on irakilaisia ja 1 758 eli 10 prosenttia somalialaisia. Valtaosa tulee siis turvallisina pidetyiltä alueilta eikä ole välittömän suojelun tarpeessa. Suuri osa on pelkästään paremman elintason perässä tulevia onnenonkijoita ja sosiaaliturvamme hyväksikäyttäjiä, ja perheenyhdistämisohjelmien kautta määrä voi vielä moninkertaistua.

Vaikka siirtolaisten täysin holtiton maahantulo ”saatiin jotenkin hallintaan” syyskuun lopulla (eli tulijoita rekisteröidään ja palvellaan entistä säntillisemmin), maahan saapuu edelleen 300–500 henkilöä päivässä, joten arviot 30 000–50 000 tulijan päätymisestä Suomen valtion ja kuntien elätettäviksi täyttyvät tällä vauhdilla vuoden loppuun mennessä.

Nyt ei ole kyse siitä, etten ymmärtäisi toiseutta, vierautta ja erilaisuutta. Kyse ei ole siitäkään, etten kunnioittaisi ihmisarvoa tai että jakaisin ihmisiä heihin ja meihin.

Kyse on siitä, että ymmärrän sosiodynamiikkaa ja kausaaliyhteyksiä eli sitä, kuinka yhteiskunta toimii ja millaisia lainalaisuuksia siinä vallitsee: ihmisten rivit jakautuvat ihan itsestään heihin ja meihin, mikäli nykymeno jatkuu. Ja juuri tämän rasistis-fasistisen katastrofin haluaisin estää.

Suomalaiset lakkaavat ymmärtämästä omasta aloitteestaan toiseutta, vierautta ja erilaisuutta sekä kunnioittamasta ihmisarvoa, jos nykyinen tulijatulva ja sen taustalla oleva avoin vastaanottopolitiikka pysyvät voimassa. Kyse on siis siitä, että käsitykseni mukaan maahanmuuttovyöry tuottaa suuria sosiaalipoliittisia ongelmia, jotka aivan itsestään kumoavat myös kauniit humaanit ihanteet. Esitin poliittiset perustelut jo edellisessä kirjoituksessani.

Raha, jolla siirtolaisia joudutaan ylläpitämään, ei ole mitään lelurahaa. Se on suomalaisilta ihmisiltä otettua rahaa tai meidän kansalaisten piikkiin lainattua velkarahaa. Valtion budjettiin syntyy tätä kautta vähintään 1,5 miljardin lovi. Mistä nämä rahat otetaan? Vastaus: sinulta ja jälkeläisiltäsi, joiden maksettaviksi valtion velat kaatuvat. Kansakuntien vastakkainasettelu ei siis ole diskursiivinen, representaatiomainen eikä kenenkään keinotekoinen luomus, vaan se vallitsee objektiivisena todellisuudessa, eikä sitä voida jynssätä pois kääntämällä asiaa muutamien tapaan ”vihapuheesta” johtuvaksi. Ongelma johtuu etujen ajautumisesta konfliktiin.

Euroopassa ei ole vain pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden aiheuttama kriisi vaan myös taloudellinen ja poliittinen kriisi. Siirtolaisten hyökkäys Suomeen osui, kuten yllätyshyökkäykset usein tekevät, pahimpaan mahdolliseen aikaan: taloutemme on romahduspisteessä ja työllisyystilanne katastrofaalinen. Hotelleita, motelleita ja muitakin kiinteistöjä pakko-otetaan siirtolaisten käyttöön, ja valtio asuttaa pysyviä turisteja kuntiin valtuustojen yksimielisen tahdon vastaisesti.

Tilanne riistäytyi käsistä kesällä, jolloin Angela Merkel teki elämänsä emämunauksen ja toivotti siirtolaiset lämpimästi tervetulleiksi Saksaan, ei kuitenkaan Suomeen, jonne he nyt vyöryvät. Tästä on seurannut poliittinen kriisi, jonka tuloksena hallitukset horjuvat, tosin niiden kannatusta tai kannatuskatoa ei tiedä tarkalleen kukaan. Hitlerin varjo puolestaan heittää vaikutuksensa nykypäivään, sillä ilman tunnettua menneisyyttään Saksa ei ottaisi nyt siirtolaisia vastaan varmaankaan yhtään, mutta tätä nykyä se tekee kaiken polvilleen pakotettuna, aseista riistuttuna ja natsimaineestaan ripitettynä. Tämän absurdin politiikan tuloksena fasismin soihdut ovat syttymässä uudelleen myös Saksassa. Juuri sekö on Merkelin tavoite?

Kun Etelä-Euroopan maat eivät ole pystyneet valvomaan EU:n ulkorajoja, niin kuin Suomi valvoo Venäjän-rajaansa, Euroopan unionin jäsenmaiden keskinäinen luottamus on hajonnut palasiksi. Historia todistaa, että valtiot ja valtioliitot ovat romahtaneet kyvyttömyyteen kontrolloida rajoja ja väestöjen vaellusta. Myös Rooma tuhoutui kansainvaelluksiin.

Mutta numeroihin. Pakolaiskriisistä, taloudellisesta kriisistä ja poliittisesta kriisistä huolimatta yksikään tutkimuslaitos, yliopisto tai media ei ole tehnyt tai teettänyt empiiristä kannatustutkimusta siitä, mikä kansalaisten tuki meneillään olevalle siirtolaisvyörylle, talouspolitiikalle ja hallitukselle yleensä on, vaikka aika olisi otollinen ja olosuhteet suorastaan määräisivät, että tutkimus olisi nyt tehtävä. Gallupeja laaditaan turhemmistakin syistä.

Tutkimuslaitosten asenne on samanlainen kuin entisen valtamedian, joka laittoi juttujensa kommenttipalstat kiinni, ettei totuus paljastuisi, ja jota sen vuoksi sanotaan syystäkin nykyään roskamediaksi. Yliopistoissa tutkimusta maahanmuuton vastustuksesta ja kansalaisten mielipiteistä ei tietenkään tehdä, koska niissä toimivien täytyy olla lähtökohtaisesti maahanmuuton suosijoita ja monikulttuurisuutta kyseenalaistamattomia poliittisen vallan mielistelijöitä tai maahanmuuttajia itsekin. Muuten saa potkut tai ei ainakaan virkaa, ja tutkintojen suorittaminen estetään.

Yksityiset tutkimuslaitokset puolestaan tekevät tutkimuksia vain, mikäli joku tilaa ja maksaa. Hallituspuolueet eivät tilaa, koska oma kannatus on pohjassa. Oppositio ei tilaa, koska pelkää saavansa kansalaisilta tuomion maahanmuuton suosimisesta, joka perinteisesti on kuulunut vihervasemmiston ideologiseen mutta ei luonnolliseen intressiagendaan. Media vaikenee maahanmuuton kannatuspohjan murenemisesta syistä, joita voidaan sanoa neuvostoaikojen tapaan ”yleisiksi syiksi”: ”maahanmuuton ja monikulttuurisuuden edistäminen” on kuin ”idänsuhteiden kehittäminen ja lujittaminen”, joiden pitää jatkua, vaikka universumi ympäriltä räjähtäisi.

Tekisin kannatussuhteista tutkimuksen itse, mutta puhelinlaskua syntyisi 1000 ihmiselle soittelemisesta liikaa. Mitä sitten pitäisi kysyä?

Ensinnäkin pitäisi selvittää perusasia: haluavatko suomalaiset maahanmuuttovirran jatkuvan vai eivät ja missä muodossa tai määrin? Lehtien sivuilla olleet äänestykset antavat esinäyttöä ja ohjaavat olettamaan, että tuomio tulijavirran katkaisemiselle olisi selvä: rajat kiinni. Tässä mielessä kysymys on hieman tylsä ja turha.

Toiseksi pitäisi selvittää, kuinka moni on Suomen hallituksen ja Euroopan unionin nykyisen maahanmuuttopolitiikan kannalla, ja mikä on kannatuksen aste kummassakin tapauksessa.

Ja kolmanneksi: mikä on Suomen puolueiden kannatus? Tässä kohdassa voisi olla erilaisia jossitteluvaihtoehtoja. Voitaisiin tiedustella esimerkiksi sitä, mitä puoluetta äänestettäisiin, jos hallitus hajoaisi Perussuomalaisten lähtiessä hallituksesta eikä uutta hallitusta saataisi kokoon edes Rkp:llä ja vihreillä täydentämällä, vaan vaalit pidettäisiin nyt. Eräs kysymys voisi koskea sitä, mitä puoluetta todennäköisesti äänestäisitte seuraavissa kunnallis- ja eduskuntavaaleissa, mikäli valtion nykyhallitus istuu eduskuntavaalikauden loppuun.

Tylsäähän tämä on, kun arvaa tulokset etukäteen. Mutta sittenpä asiasta olisi tutkimusnäyttö.

Lopuksi aihetta voisi avata ja tiedustella, pitäisikö Suomessa tehdä sotilasvallankaappaus, mikäli hallitus edelleenkin pitää rajoja auki, toisin sanoen: pitäisikö rajat sulkea hallitusvallan ohi esimerkiksi armeijan voimin, mikäli kansan suuri enemmistö niin haluaa?

Kansalaisten tuomio maahanmuutolle on ollut niin yksiselitteisen selvää lehtien verkkosivujen äänestyksissä, että nuo prosentit riittäisivät perustuslain säätämiseen. Nähdäkseni hallitusvallan oikeudesta suuriin väestöpoliittisia muutoksiin pitäisikin säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä. Alle 4/5 kansalaiskannatuksella maahanmuutolta puuttuu oikeutus.

Mediassa ja hallintodiskurssissa käytetään sekavia ilmaisuja, kuten ”pakolaiskriisin saaminen paremmin hallintaan” määrittelemättä mitenkään, mitä ”paremmin hallitseminen” on. Siirtolaiskriisi ei ole hallinnassa, jos ja kun tulijavirta rajan yli jatkuu usean sadan päivävauhdilla. Päinvastoin, se on huonommin hallinnassa, jos ja kun valtiovalta mahdollistaa tulijoiden kirjautumisen turvapaikanhakijoiksi Suomeen, sillä silloin aloite ja valta ovat tulijoilla, joita ei saa täältä enää pois.

On väärin, että muualla käytävien sotien tulokset siirretään meidän suomalaisten kärsittäviksi. Suomen valtion ulko- ja turvallisuuspolitiikan tärkeimpiä tehtäviä on pitää meidät sotien ja konfliktien sekä niiden kielteisten vaikutusten ulkopuolella. Suomi ei ole maa, johon siirtolaisten pitää voida hyökätä siksi, että joku muu on hyökännyt heidän maahansa. Sen sijaan kansallisvaltio on etujärjestö, jonka tehtävä on huolehtia ensisijaisesti omien kansalaistensa eduista.

Sodan todellisuuteen liittyvä määritelmällinen totuus on, että Suomeen laittomasti tulevat siirtolaiset ovat meidän kannaltamme katsoen rikollisia ja sitä kautta vihollisia. Asiaa ei muuta se, että maamme valtaus tapahtuu muodollisesti ilman aseita, pelkän Schengen-sönkötyksen varjolla ja juristinnuijien kiistellessä Dublin-koreografiasta. Pakolaisten tulee paeta myös meitä, jotta meidän ei tarvitse paeta heitä.

Niinpä yksi gallup-kysymys voisi koskea myös sitä, haluaisitteko, että Tornion rajalle pystytettäisiin konekivääripesäkkeitä torjumaan tätä järjestelmällisesti ja suunnitelmallisesti tapahtuvaa maamme valtausta. Suomella on itsenäiset asevoimat siksi, että niillä voidaan tarvittaessa torjua vihollisen hyökkäys maahamme, tapahtuupa se sitten millä verukkeella tahansa. Valtion suvereniteetin ja sen oman kansan edun puolustaminen menee kaikkien diplomaattisten kohteliaisuuksien, ulkomaisten mainetekijöiden ja Brysselin kristallikruunujen alla annettujen lipsautusten ohi.

Kuka muuten ajattelee sitä, kuinka epäkohteliasta on tulla ruokapöytäämme ja valittaa tarjoilusta, tai kuinka röyhkeää ja muiden Euroopan maiden omaa mainetta vahingoittavaa on ollut rikkoa yhdessä tehty Dublin-sopimus, kuten Ruotsi on tehnyt? Tulisiko mitään mieleen?