3. lokakuuta 2015

Vihapuhetta valtiotieteellisessä


Helsingin yliopiston punikkitiedekuntana tunnetussa valtiotieteellisessä harjoitetaan vihapuhetta maahanmuuttokriitikoita vastaan. Tutkijoiksi itseään nimittävät Inari Sakki ja Katarina Pettersson ovat rämpineet perussuomalaisten ja ruotsidemokraattien kansanedustajien blogeissa syyttäen maahanmuuton ja monikulttuurisuuden arvostelijoita ”äärioikeistolaisiksi”, ”oikeistopopulisteiksi” ja – voitteko kuvitella – ”maahanmuuttovastaisen retoriikan levittäjiksi”!

Voivatko suomenruotsalaistaustaisten mielestä suomalaiset maahanmuuttokriitikot muuta ollakaan kuin väärässä?

Samaan aikaan, kun maahantunkeutujien elättämiseen kaadetaan satoja miljoonia, Helsingin yliopisto pakotetaan lopettamaan 1200 työpaikkaa säästötoimena.

Toivottavasti Sakin ja Pettersonin työpaikat ovat ensimmäisten lakkautettavien joukossa. Saavat tuntea, kun omat koirat purevat.

Sakin ja Petterssonin kirjoitus julkaistiin kansainvälisessä lehdessä ilmeisesti siksi, että tiedon alkujuurilla Suomessa se olisi naurettu pihalle mistä tahansa. Kyse on puhtaasti spekulatiivisesta fantasmasta, kudelmasta, joka on täysin irrallaan todellisuudesta, mutta sopii kärpäslätkäksi roskamedialle, joka haluaa läimäytellä järjen puolesta puhuvia.

Vääristelevää historian sosiaalipsykologisointia

Inari Sakki on Suomen Akatemian rahoittama sosiaalipsykologi, joka vääristeli historiaa tekemällä jo aiemmin näennäistutkimuksen, jossa nykysuomalaisia yritettiin syyllistää Itä-Karjalassa jatkosodan aikana ylläpidetyistä vankileireistä. Hänen tarkoitusperänään oli, että sitä kautta voitaisiin taivutella nykysuomalaisia vastaanottavaisemmaksi maahanmuutolle!

Poliittisen historian dosentti ja Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen laitoksen johtaja Markku Jokisipilä tyrmäsi Sakin menetelmät verekseltään todeten Aamulehdessä, että on tieteellisen etiikan vastaista pyrkiä manipuloimaan tutkittavia nykysuomalaisia.

”Kollektiivisen häpeän tunteen herättäminen on sama kuin kollektiivinen syyllistäminen. Se on lähtökohtaisesti jotakin sellaista, jolla ei ole mitään tekemistä länsimaisen demokratian ja ilmaisunvapauden kanssa”, hän sanoi.

Lisäksi historiantulkinta oli vahingollisen valikoivaa. Olisi pitänyt huomioida, että sodan vastapuoli menetteli epäoikeudenmukaisemmin teloittamalla vangiksi saamansa suomalaissotilaat heti tai lähettämällä heidät suoraan Siperiaan ilman paluulippua. Jos päätelmiä ei tehdä suhteessa siihen, mikä oli sodan yleinen todellisuus, on liian helppoa kauhistella suomalaisten ihmisten toimia.

Sakin kirjoittelu ensinnäkin vääristeli historiaa unohtamalla suomalaisten perustamien interventioleirien syyt, toisin sanoen sen, että Neuvostoliitto aloitti Talvisodan. Toiseksi Sakki taivutteli nykyihmisiä anakronistiseen historiantulkintaan ja presentismiin. Tutkimusote siis ohjasi ihmisiä tulkitsemaan kansakunnan historiaa päin seiniä. Ja kolmanneksi, Sakin toiminta sisälsi tendenssin, eli tarkoitusperän, joka ei tieteelliseen tutkimukseen kuulu. Tavoitteena oli herättää häpeää suomalaisissa ja muokata ihmisten mielipiteitä suopeammiksi maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta kohtaan.

Entä mihin tällä kaikella itkun vääntämisellä natsiajan Euroopasta pyritään? Syyllistävän propagandan tarkoituksena on luoda tekosyy sille, että Euroopan maat antautuisivat nyt kolmannesta maailmasta virtaavalle maahanmuuttovyörylle, koska sen vastustaminen olisi muka ”uusi holokausti”. Kansojen likvidointi siinä ehkä tapahtuisi, mutta uhreina eivät olisi maahanmuuttajat vaan valkoihoiset länsimaiset nykyeurooppalaiset, joita ahdistellaan meitä itseämme koskemattomalla ”moraalisella taakalla” ja islamistien terrorilla.

Suomen Akatemia rahoittaa tällaista hölynpölyä, mutta se ei myönnä lanttiakaan maahanmuuton ja monikulttuurisuuden ideologioita kyseenalaistavaan ja epäilevään kriittiseen tutkimukseen vaan pelkästään tähän leninistien, feministien ja islamistien ajatuspolkuja jatkavan vihervasemmistolaisen ajatusklusterin pönkittämiseen.

Sosiaalipsykologian laitoksella paheksutaan laajasti suomalaisten venäläisiä kohtaan osoittamaa muka-rasismia, koska professorinvirkaan nimitettiin venäläistaustainen Inga Jansinskaja-Lahti. Muutenkin laitoksella vallitsee monikulttuurisuutta truuttaava asenne jo vanhastaan vallitsevan empiristisen ja sikäli mitäänsanomattoman perinteen ohella, siis sen, joka näkee kaiken pelkkänä numeromystiikkana tai lukumagiana ja jättää perusarvot ja -kysymykset pohtimatta.

Puoliksi oppineiden pölinää

Sen, kuinka hartaasti yliopiston rahoittamat pullasorsat vihaavat kaikkea maahanmuuton arvostelua, voi lukea myös tästä, ja sen, miten tärkeää on hyysätä maahanmuuttajia jopa oman toimeentulon hinnalla, voi todeta tarkastettavana olevasta väitöskirjasta.

Erään esimerkin valtiotieteellisen tiedekunnan rahoittamasta vihapuheesta tarjoavat Karin Creutz ja Kristian Norocel, jotka yhdessä Hufvudstadbladetin kanssa tekevät kaikkensa lavastaakseen maahanmuutosta johtuvat ongelmat ”vihapuheesta” tai ”rasismista” johtuviksi.

Ilmeisesti heille maistuu suomalaisten veronmaksajien kustantama leipä. Tyhmimpienkin tutkijatyyppien pitäisi ymmärtää, että maahanmuuttokriitikot eivät tuota todellisuuteen ristiriitoja tai vastakkainasetteluja, vaan ne ovat yhteiskunnassa itsessään, koska maahantunkeutujien invaasio niitä todellisuuteen tuottaa. Myös maahanmuuton arvostelun pitäisi kuulua tieteelliseen kriittisyyteen, mutta näiden tuttisuiden mielipiteissä heitä miellyttämättömät todellisuuden kuvaukset käännetään ”häirinnäksi”.

Tällaisten yhteiskuntatieteilijöiden suurin heikkous on, että heillä ei ole aavistustakaan siitä, millainen yhteiskunta todella on.

Edellä mainittuja puolikoulutettuja yhdistää piirre, että heillä kaikilla on kielivähemmistö- tai maahanmuuttajatausta, joten heidän käsityksiään ei voida pitää puolueettomina vaan intressisidonnaisina. Itsekritiikki puuttuu heiltä täysin, eikä heidän kirjoittelunsa ansaitse tutkimuksen nimeä. Tästä on kyse myös silloin, kun sotaveteraaneja, lottia ja evakoita on käytetty sorminukkeina tehtäessä maahanmuuttopropagandaa.