Liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerin toimet ovat saaneet kovaa kritiikkiä hänen koko hallituksessa olonsa ajan, ja ansaitusti. Nyt hänen toimintansa laillisuus aiotaan selvittää perustuslakivaliokunnassa.
Berner kuuluu epäilemättä niihin ministereihin, jotka muistuttavat maahanmuuttoministerinä pahasti epäonnistunutta Astrid Thorsia.
Hänen halunsa kaupustella valtion omaisuutta tuo etsimättä
mieleen kaiken sen, mitä on sanottu lypsävien lehmien lopettamisesta.
Katselin huvin ja harrastuksen vuoksi viimeviikkoisen Ylen A-Talk-ohjelman, jossa vieraina olivat Anne Bernerin lisäksi Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne, Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n puheenjohtaja Heidi Nieminen ja pörssitoimittaja Eljas Repo.
Selväksi kävi, että Berner aikoo jatkaa valtion omaisuuden myyntiä laittamalla lihoiksi sellaisetkin yritykset, joilla on peruspalvelutehtävä (kuten Posti ja Valtionrautatiet) tai joilla on strateginen intressi (kuten Finnair).
Jo Digitan taannoinen myynti osoittautui huonoksi kaupaksi, sillä nyt Yle joutuu maksamaan jokaisesta lähettämästään bitistä ranskalaisomistuksessa olevalle firmalle, mikä on lisännyt kustannuksia ja hidasti aikoinaan myös teräväpiirtolähetysten käyttöönottoa. Fortumin sähköverkon myynti puolestaan on merkinnyt turvallisuuden ja huoltovarmuuden kyseenalaistumista, kun Caruna voi halutessaan laittaa sähköverkot solmuun.
Omaisuuden myynneistä on tullut todellisia lehmänkauppoja pelkästään taloudellisessakin mielessä. Suomen valtiolla ei olisi ollut vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen
lopulla juuri lainkaan velkaa, jos valtio olisi pitänyt
yritysvarallisuuden omistuksessaan, totesi taloustoimittaja Seppo Konttinen teoksessaan Kansallisomaisuuden ryöstö (WSOY 2009) viitaten erääseen Jaakko Kianderin aiemmin esittämään arvioon. Niin hyvin yhtiöt ovat tuottaneet.
Strutsinmunan kokoisen pullautuksen A-talk-lähetyksessä päästi suustaan Arvopaperi-lehden entinen päätoimittaja ja Taletumin osakkeenomistaja Eljas Repo surressaan sitä, miksi Suomeen ei saisi syntyä ”omistavia sukuja”.
Björn Wahlroosin tapaisiako omistajia Eljas Repo perää maahamme? Sopinee
esimerkiksi, sillä juuri Sampo-Leonian yhdistyminen Mandatumiin
rikastutti Björn Wahlroosia tolkuttomasti, niin että voidaan puhua ”Sammon ryöstöstä”.
Kun Repo ketun häntä kainalossaan kaipaa omistavia sukuja Suomeen,
hänen sopisi huhuilla heitä takaisin maanpaosta Ruotsista tai
Portugalista!
Sitä paitsi julkista omistusta ja yksityistä omistajuutta ei tarvitse nähdä vastakohtina. Omistamista riittää kyllä kaikille, vain pääomasta on köyhässä maassamme pulaa.
Valtion kruununjalokivet tarjoillaan kultalautasella
Valtioiden omaisuutta on myyty kautta Euroopan alihintaan, jolloin ostajat ovat korjanneet suuria voittoja. Logiikka on seuraava: Ensin köyhdytetään valtiot eurojärjestelmän kautta, toisin sanoen riistämällä valtioiden rahapoliittinen itsemääräämisoikeus, takaamalla pääomien helppo siirrettävyys ja romuttamalla työllisyys valtioiden tappioksi. Kun valtiot on velkaannutettu pankeille, omaisuus myydään keinottelijoille pilkkahintaan.
Tuloksena syntyy juuri noita Eljas Revon tarkoittamia henkilöitä, jotka siirtävät ainakin osan liiketoiminnastaan veroparatiiseihin. Suomen valtionyhtiöiden kaappaajina ovat usein olleet ulkomaiset pääomanomistajat, jotka ovat saneeranneet ja pilkkoneet firmat sekä laittaneet työntekijät kilometritehtaalle, vaikka ei olisi ollut pakko.
En nyt tarkoita vain entisen Nokian ja nykyisen Microsoftin tapaisia yrityksiä, joissa on oikeitakin (ja osittain juuri uudesta omistaja-johtajuudesta johtuvia) kysyntäongelmia, vaan esimerkiksi Enson myyntiä ruotsalaisille.
Ruotsi onkin ollut paremmassa asemassa euroalueeseen kuulumattomuutensa vuoksi, sillä se pystyy myymään puunjalostusteollisuuden tuotteita euroalueen ulkopuolelle riittävällä, noin viiden prosentin edulla Suomeen verrattuna. Tämän tuloksena Ruotsin puunjalostusteollisuuden vientivolyymi on tonneissa mitattuna nykyisin noin kaksinkertainen Suomen volyymiin verrattuna, ja tehtaita lopetetaan Suomesta Stora-Enson sisällä.
Julkisessa sanassa asiasta vaietaan eurojäsenyyden pönkittämiseksi, aivan niin kuin julkinen sana vaikeni siitäkin paljon puhuvasta tosiasiasta, että Islanti veti EU-jäsenhakemuksensa vähin äänin pois.
Yövartijavaltiossa yöunet heikkenevät
Metsähallituksen yhtiöittämisen seurauksena laajoja maa-alueita alkaa todennäköisesti siirtyä ulkomaiseen hallintaan. Anne Bernerin tapaiset toimijat ajavat poliittisen vallan kautta vain kapean intressiryhmänsä, eli taloudellisten voitonsaalistajien, etuja. Nämä opit on kopioitu 1980-luvun anarkokapitalisteilta, joiden mukaan valtion pitää omistaa mahdollisimman vähän ja valtion tulee toimia ainoastaan ”yövartijavaltiona”.
Sellainen valtio, jonka kaivokset, pohjavedet, maa-alueet ja sähköverkot ovat vieraassa hallinnassa, ei ennen pitkää selviä enää edes tuosta ”ulkoisen turvallisuuden” vartiointitehtävästä. Kun valtioiden velkaantumispuskuri ja omaisuuden myyntipuskuri on käytetty eikä verojakaan voida korottaa tuottojen vähentymättä, jäljelle jää vain hyvinvointipalvelujen ja sosiaalietuuksien leikkaaminen, mikä puolestaan heikentää kotimaista kysyntää ja syventää lamaa johtaen pysyvään elintason laskuun ja hyvinvointivaltioiden romuttumiseen. Siinä menee sitten sisäinen turvallisuus.
Sikatimanttisina ”ratkaisuina” nähdään Alexander Stubbin tapaisten poliitikkojen näennäissyvälliset analyysit, joiden mukaan juuri näistä syistä liittovaltion muodostaminen on ainoa mahdollinen kehityssuunta. Tämän mukaan on välttämätöntä, että valtioiden velat katsotaan lopulta yhteisiksi ja että niitä ”lyhennetään” laskemalla liikenteeseen rahaa, eli ostamalla EKP:n toimesta valtioiden velkakirjat pois rahoittajilta. Tuloksena on inflaatioprosentin suuruinen tasavero kaikille.
Todellisuudessa tälle politiikalle on vaihtoehto. Se on Paavo Väyrysenkin esillä pitämä irtautuminen eurojärjestelmästä ja kansallisen itsemääräämisoikeuden palauttaminen rahapolitiikassa. Inflaatiota tulisi toki tätäkin kautta, mutta poliittista valtaa ei riistettäisi ylikansallisille organisaatioille niin kuin nyt.
Valtion kannattaa toimia sijoittajana
Valtion omaisuuden myynneillä on pohjustettu valtioiden toimintakyvyn halvaannuttamista ja siirtymistä keskusjohtoiseen liittovaltioon. Tämä kaikki tapahtuu humpuukimaisen savuverhon turvin, jonka levittämisessä media on luonnollisesti mukana, esimerkkinä nyt vaikkapa se, että valtion omaisuuden myyntihankkeita kutsuttiin tuossa edellä viitatussa Ylen A-Talkissa harhaanjohtavasti ”omistajaotteen terästämiseksi”!
Kansallisen omaisuuden myynti ei nauti minkäänlaista poliittista legitimiteettiä. Myös kaupustelun irrationaalisuus on ollut läpinäkyvän naurettavaa. On järjen ja julkisen edun vastaista, että valtio myisi esimerkiksi
Postista sen tuottavat osat sijoittajille ja jättäisi omaan hallintaansa
(eli verojen maksajille) vain tappiota tuottavat ja jatkuvia subventioita kaipaavat osat.
Niin toimivat saalistavat hyeenat: hymyilevät sudet. Siksi on paikallaan, että heidän toimiensa lainmukaisuus tutkitaan vähintäänkin perustuslakivaliokunnassa. Anne Berner on ajanut suorasukaisesti vain omien taustaryhmittymiensä etuja ja laiminlyönyt ministerinvastuun mukaisen velvoitteensa edistää julkista ja yleistä etua. Valtiolla on aina myös sosiaalipoliittinen intressi, turvallisuusintressi ja peruspalveluintressi, joten valtiota ei voi eikä pidä johtaa kuin Vallila Interioria.
Omaisuuden myynnin puolesta voidaan lausua enintään se, että valtiomme on velkaantunut eikä varaa lisäpanostuksiin juuri ole. Mutta myöskään julkisen omaisuuden myynneistä saatavilla kertatuloilla ei voida rahoittaa pysyviä menoja. Koska osinkotulot myyntien seurauksena vähenevät, omaisuuden myyminen johtaa köyhtymiskierteeseen, ja siksi budjettivajetta pitää hoitaa potkimalla käyntiin talouskasvua.
Koska lainaa saa alhaisella korolla ja koska yrityksissä valtion sijoitukset tuottavat korkokuluja paremmin, olisi perusteltua, että valtio alkaisi entistä laajemmin toimia osinkotuottoja ja arvonnousua tavoittelevana sijoittajana. Ainoa kestävä ratkaisu on sellaisen arvotuotannon luominen, joka tuo maahamme vientituloja.
