1. toukokuuta 2016

Vaihtoehtoinen vappupuhe


Platon lähti yhteiskunta-ajattelussaan siitä, että valtion hallitsijoiksi pitäisi nimittää filosofeja, koska filosofit ovat kykeneviä ymmärtämään yleispätevän hyvän päälle. Siksi filosofien tuli olla vapaita kaikesta omistamisesta, työstä ja perheestä. Vain näin valtioita voitiin hallita tähtäimessä yleinen etu ja kaikkien mahdollisimman suuri kokonaisetu eikä minkään intressiryhmän oma hyvä, joka usein toteutuu muiden intressiryhmien kustannuksella johtaen valtataisteluihin ja epäoikeudenmukaisuuksiin.

Median ja osittain myös tieteellisen ajatteluperinteen edustajina esiintyneiden tahojen on ollut usein vaikea ymmärtää, mistä maahanmuutto- ja monikulttuurisuuskritiikissäni on ollut kyse. Aiheita koskeva kriittisyyteni on yritetty leimata rasismiksi tai fasismiksi tai vähintäänkin kaljupäisen natsihomon harhaisuudeksi. Tiedostavaisten mielestä maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta jokaisen täytyisi kannattaa automaattisesti. Muuten otetaan virat, varat ja yliopistolliset toimintaresurssit pois, ja ne annetaan niille, jotka suostuvat edistämään maahanmuuttoa, monikulttuurisuutta ja kansainvälisyyttä, aivan niin kuin tendenssimäisessä tiedepolitiikassa on tehtykin.

Tällä tavoin minulle on avautunut tie todelliseen kulutuskommunismiin, jossa filosofin pitää Platonin mukaan elää. Mutta nautinpahan samalla puolueettomuudesta ja asemasta, jossa voin sanoa hyväksyväni vain sellaisen, missä on järkeä.

Kertaan vielä muutaman pääkohdan. Vastaanottoon perustuva pakolaispolitiikka ei sovi oman väestöpolitiikkamme lähtökohdaksi, sillä humanitaarinen maahanmuutto tuottaa länsimaihin suurempia ongelmia kuin se ratkaisee ongelmien syntysijoilla, jossa lähes kaikkien sosiaalisten ristiriitojen syynä on väestöräjähdys.

Sitä puolestaan luo ja ylläpitää islam omilla ekspansiivisilla lisääntymisnormeillaan ja heteroseksuaalisella paternalismillaan. Terroristijärjestöt, kuten ISIS ja Al-Qaida, tykkäävät siitä, kun Lähi-idän sotia pakenevat ihmiset levittävät islamia myös länsimaihin ja luovat siten jalansijaa muhamettilaiselle terrorille länsimaissa. Pakolaiset tulevat siis (tahattomasti tai tahallaan) edistäneiksi ääri-islamismin tavoitetta, joka on islamin juurruttaminen Eurooppaan. Tämän miekkalähetyksen kautta ajetaan vuosisatoja vanhaa Euroopan valloituksen ideaa.

Väestökarttojen uudelleen piirtelyt eivät ole hyväksi sen enempää länsimaille kuin Lähi-idän ja Afrikan kehitysmaillekaan, sillä kansainvaellusten tuloksena kehitysmaista katoavat kehityskelpoisimmat ikäluokat. Tämän toteamisessa ei ole kyse sen enempää fasismista kuin rasismistakaan vaan yhteiskuntien tilaa koskevasta kokonaisanalyysista.

Vastaanottoon perustuvan pakolaispolitiikan ja länsimaihin kohdistuvan siirtolaisuuden hyväksymisessä on kyse väärästä tilannearviosta. Jos tilannearvio on väärä, myös sodan johdon tekemät päätelmät ovat vääriä ja taistelun lopputulos fataali.

Niin sanotut länsimaat eivät ole enää rikkaita valtioita. Sekä Euroopan maat, Japani että Yhdysvallat ovat korviaan myöten veloissa. Muiden auttaminen on ehkä kaunis asia, mutta mikään moraali ei velvoita auttamaan vieraita kansakuntia omaksi velaksi. Varallisuuteen vetoaminen on tuttu moralistinen virhepäätelmä (argumentum ad crumenam), jolla usein puolustellaan hyväntekeväisyyden vaatimuksia.

Sekä valtio-opillisesti että oikeusfilosofisesti katsoen on väärin, että nykyisiä sukupolvia yritetään taivutella tuntemaan syyllisyyttä siirtomaaimperialismin ajan teoista ja maksattamaan muiden ihmisten moraalivelkoja meillä. ”Valkoisen miehen taakkaan” vetoaminen on hurja syyllisyydentuntoja lietsova virhepäätelmä (ad hominem circumstantiae), jossa hyökkäyksen kärki kohdistetaan ryhmän (”meidän valkoisten”) oletettuihin (ei siis todellisiin ja kaikille tyypillisiin) ominaisuuksiin (”rikkaus” tai ”osallisuus siirtomaaimperialismiin”).

Tällainen argumentaatio on itse asiassa käänteistä rasismia, eikä siinä oteta huomioon kaikkea sitä hyvää, jota valkoinen mies on tehnyt kehitysmaissa; ovathan juuri ne Afrikan ja Kaukoidän maat kaikista kehittyneimpiä, joissa länsimaiden vaikutus, investoinnit, sivistys ja kulttuuri-invaasio ovat olleet vaikuttavimpia, kuten Etelä-Afrikka, Egypti, Etelä-Korea ja Australia. Kaksi vääryyttä ei tuota tietenkään yhtä oikeutta (lex talionis), mutta keskustelun tervehdyttämisen kannalta voisi olla hyväksi, jos puhuttaisiin välillä myös ”mustan tai keltaisen miehen taakasta”, jota aiheuttaa jatkuva avun kohteeksi heittäytyminen ja ekokatastrofia vauhdittava vastuuton lisääntymispolitiikka kehitysmaissa.

Myös keskustelun historialliset premissit on asetettu päin honkia, ja ne ovat johtaneet premissivirhepäätelmiin (argumentum ad logicam). Suomalaiset eivät ole koskaan harjoittaneet siirtomaaimperialismia, mutta kansakuntamme on ollut kylläkin kahden suurvaltapolitiikkaa harjoittaneen valtion riiston kohteena. Usein sanotaan, että orjalaivat tilkittiin suomalaisella tervalla, mutta unohdetaan, että Pohjanmaan ja Savon tervapadoissa tuotettu hyödyke myytiin Tukholman tervamarkkinoiden kautta.

Tässä valossa olisi oikein, että Suomi ei ottaisi vastaan lisäpakolaisia mistään suunnasta ei rajan yli tulevia laittomia maahanmuuttajia eikä myöskään suoraan pakolaisleireiltä kyyditettäviä, kuten pääministeri Juha Sipilä haluaisi omassa kristillisessä syyllisyydentunnossaan piehtaroiden.

Opintotuen, sosiaaliturvan ja yliopistojen leikkaukset opettavat poliittista vastuuta

Myös maahanmuuttopolitiikan hedelmänä syntyneet kustannukset ovat tarjonneet hyvän opetustilanteen suomalaisille maahanmuuton suosijoille. Valtiontalouden leikkaukset ovatkin erinomaista pedagogista opetusta.

Pakolaisvirtojen hiljennyttyä talven ajaksi ovat alkukeväällä eniten hallituskritiikkiä aiheuttaneet opintotukeen, sosiaaliturvaan ja yliopistojen toimintamenoihin tehtävät leikkaukset. Esimerkiksi Helsingin yliopiston budjettia joudutaan laihduttamaan noin sadalla miljoonalla eurolla kahden vuoden ajan. Samanaikaisesti poliittinen valta on löytänyt 1500 miljoonaa euroa pelkästään viime vuonna maahamme laittomasti saapuneiden pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden elättämiseen sekä noin 140 vastaanottokeskuksen perustamiseen.

Yksinkertaisimpienkin pitäisi ymmärtää, että rahat, jotka on käytetty pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden tukemiseen, ovat samoja rahoja, jonka valtio ottaa pois opintotuesta, sosiaaliturvasta ja yliopistoilta, siis tieteestä, tutkimuksesta ja opetuksesta, joille Suomen hyvinvoinnin ja tulevaisuuden pitäisi jatkossa rakentua. Minä en toivo tällaista kurjistumisen kuiluun heittäytymistä, ja siksi olenkin vaatinut kurinalaista talous- ja maahanmuuttopolitiikkaa.

Surkuhupaisaa (mutta ironisella tavalla myös oikeudenmukaista) asiassa on, että maahanmuuton kustannuksista kärsivät nyt eniten ne suomalaiset, jotka ovat kitapurjeet lepattaen kiljuneet maahamme lisää humanitaarista maahanmuuttoa. Heitä ovat muiden muassa suuri osa niistä tieteenharjoittajista, joilla vielä on lupa toimia yliopistoissa ja joista suurin osa on poliittisesti vihervasemmistolaisia (ks. edellistä kirjoitustani).

Samaa porukkaa on paljon opiskelijaliikkeessä, joka on perinteisesti varsin vihervasemmistolaista. Maahanmuutosta kärsivät tätä kautta myös ne rähjäiset yhteiskunta-anarkistit, joille aina on kelvannut hyvä sosiaaliturva. Siinä hekin näkevät, miten käy, kun omat koirat purevat. Eikä tämän artikuloiminen ole mitään vastakohtaistamista vaan todellisuudessa objektiivisena vallitsevan vastakohtaisuuden toteamista ja konfliktien avointa esiin saattamista.

Valtiontalouden leikkaukset osoittavat nyt sen, mitä poliittisen vastuun kantaminen merkitsee. Kuka tahansa osaa esittää loputtomia sosiaaliturvan ja opintotuen vaatimuksia. Etenkin poliittinen vasemmisto on hallituksessa ollessaan osannut käyttää rahaa joko muilta verovaroin kannettua tai tulevaisuudelta velaksi lainattua. Mutta harvoin vasemmisto on osannut tehdä rahaa mistään. Vasemmistolaisen tuhlailupolitiikan jälkeen on vahinkojen paikkaaminen jäänyt useimmiten oikeiston työksi niin Suomessa kuin esimerkiksi Britanniassa.

Kenen syytä?

On tietenkin kurjaa, että maahanmuuttokulujen aiheuttamista leikkauksista joutuvat kärsimään myös ne syyttömät suomalaiset, jotka ovat vastustaneet haittamaahanmuuttoa. Itseni lisäksi tiedän myös paljon muita suomalaisia, jotka ovat kärsineet epäoikeudenmukaisesta kohtelusta esimerkiksi työmarkkinoilla maahanmuuttokriittisten mielipiteidensä vuoksi, kun median, yliopistojen, kasvatustoimen, kirjastolaitoksen ja julkisen hallinnon työpaikat on täytetty vain monikulttuurisuuden ja maahanmuuton kannattajilla.

Juuri tässä näkyy Harvard-professori Robert Putnamin tutkimustulos, jonka mukaan monikulttuurisissa yhteiskunnissa kantaväestöönkään kuuluvat ihmiset eivät lopulta luota toisiinsa maahanmuuton heikentäessä luottamuspääomaa. Näin yhteiskunnallinen tehokkuus heikkenee ja länsimaiden talousahdinko syvenee. Maahanmuutto ei ole siis marginaalinen vaan aivan keskeinen syy hyvinvointiyhteiskuntien romuttumiseen.

Läpikotaisin sairaan esimerkin sosiaalista eriarvoisuutta tuottavasta politiikasta tarjosi uusi laki subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta. Sen mukaan työttömien vanhempien lapsilla ei ole jatkossa oikeutta päivähoitoon, poikkeuksena maahanmuuttajat. Näin sosiaaliturvajärjestelmämme pääasialliset maksajat, eli tavalliset suomalaiset ihmiset, asetetaan toisen luokan kansalaisiksi maahanmuuttajiin verrattuina ihan viranomaiskäytännöissäkin, eikä esimerkki ole suinkaan ainoa.

Omistamis-, yritteliäisyys- ja sivistysvihamielinen sosiaaliturvajärjestelmämme antaa täyden ylläpidon pakolaisille ja turvapaikanhakijoille, jotka täyttävät sosialistien ja kommunistien luoman sosiaaliturvajärjestelmämme köyhyysihanteet olemalla vailla kaikkea varallisuutta ja saaden yhteiskunnalta kaiken: asunnot, toimeentulon ja loistavat edellytykset lisääntymiseen tilanteessa, jossa suomalaisilla itsellään ei ole lapsiin enää varaa.

Sen sijaan työttömäksi joutuva suomalainen yksilö tai perhe ei ole oikeutettu esimerkiksi toimeentulotukeen lainkaan, mikäli hallussa on vähäistäkin rahaksi muutettavaa varallisuutta ja vaikka tulonmuodostus juokseviin menoihin olisi katkennut kuin kanan lento. Tärkeää arvotuotannon muotoa, eli kouluttautumista, harjoittava opiskelija puolestaan tuntee Kelan ja sosiaalivirastoiden brezhneviläisyyden entuudestaan. Siinä on sitten vihreän professorin turha taivastella toimeentulotukijärjestelmän epäoikeudenmukaisuutta, kun saman voisi todeta kuka tahansa. Köyhtymiseen, passivoitumiseen ja täydelliseen varattomuuteen rohkaiseva järjestelmä on yhteiskuntamme syöpä ja ihmisoikeusrikos.

Säästötoimienkaan aikana perussuomalainen puolue ei ole toivonut suomalaisten sosiaaliturvaan ensisijaisesti tasoleikkauksia, jakoperiaatteiden uudistamista kylläkin. Puolue on ollut hallituksessa vähemmistönä ja hallituksen omana sisäisenä oppositiona: jarruttamassa kustannuksia ja kuluja aiheuttavaa haittamaahanmuuttoa, jota kokoomuksen Alexander Stubb ja kepun Juha Sipilä ovat maahamme vaatineet. Kokoomus ja kepu ovat halunneet luoda maahamme jopa kahden kerroksen työmarkkinat.

Perussuomalaiset ovat olleet hallituksessa vain yhdestä syystä: kansa halusi puolueen hallitukseen torjumaan meneillään olevaa tuhopolitiikkaa. Puolue ei ole kuitenkaan tähän täysimittaisesti pystynyt, sillä hallituksessa on kaksi muutakin puoluetta, ja tahdonmuodostusta rajoittavat EU-sitoumukset, joiden rikkomisesta saattaa seurata pakotteita, mikäli Suomi ei kaikkiin järjettömyyksiin suostu.

Niinpä puolet perussuomalaisen puolueen kannatuksesta on ensimmäisen hallitusvuoden aikana valunut takaisin vasemmistoon, ja puolue on joutunut ottamaan vastaan hallituskritiikin kovimmat iskut. Ihmiset ovat ilmeisesti unohtaneet, mitä vasemmisto edustikaan. Kepun ja kokoomuksen kannatus on pudonnut perussuomalaisia vähemmän, sillä keskusta on saanut läpi agraariväestönsä omat tavoitteet, kuten satojen miljoonien investoinnit haja-asutusalueiden tienpitoon, ja kokoomus puolestaan on pystynyt edistämään keskeisen kannattajakuntansa eli yrittäjien ja pääomanomistajien tavoitteita, joihin sosiaaliturvan ja koulutuksen leikkaukset eivät vaikuta ainakaan suoraan.

Poliittinen vihervasemmisto on syyttänyt meneillään olevasta hyvinvointiyhteiskunnan raunioittamisesta pääasiassa perussuomalaisia. Kun yksi sormi osoittaa muihin, kolme muuta osoittaa kuitenkin itseen. Syypää hyvinvointiyhteiskuntamme taloudellisen perustan romuttamiseen on vihervasemmiston yhdessä kokoomuksen kanssa harjoittama aiempi politiikka, joka kantaa nyt hedelmää. Ei ole ajateltu sen enempää maahanmuuton välittömiä kuin välillisiäkään kustannuksia, jotka ovat osoittautuneet pysyviksi pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden huonon työllistyvyyden vuoksi.

Hallituksen veropolitiikkaa on osattu kyllä haukkua. Syksyllä vasemmisto-oppositio protestoi esimerkiksi autoveron alennuksia vastaan väittäen, että olisi parempi sijoittaa nekin rahat sosiaaliturvaan ja humanitaariseen maahanmuuttoon. Näin vasemmisto-oppositio halusi tahallisesti vastakohtaistaa suomalaisten ihmisten ja maahanmuuttajien edut. Kukaan ei tällöin arvostellut vasemmistoa rasismista, vaikka vasemmistopuolueiden edustajat ovat kyllä estottomasti haukkuneet perussuomalaisia rasisteiksi.

Saattaa olla, että muutama vastakohta todellisuudessa itsessään vallitseekin ilman, että niitä kukaan luo. Käytäntö on kuitenkin osoittanut selkeästi sen, että autoveron alentaminen ei koitunut tappioksi Suomen valtiontaloudelle. Alennettu autovero nimittäin tuottaa paremmin kuin aikaisempi korkeampi vero. Kun autoveroa edellisellä hallituskaudella vasemmiston vaatimuksesta kiristettiin, autoveron tuotto laski noin 200 miljoonaa euroa, mikä kuitattiin velanotolla. Se vasemmiston taloustaikuruudesta ja vastuusta! Autoveron alentaminen oli erityisesti perussuomalaisten rasistis-fasistinen tavoite.