Oliko Nizzan terroristi hullu?

Sosiaalisessa ja muussa valheellisessa mediassa on esitetty useita arvailuja siitä, oliko Nizzan terroristi, tunisialaistaustainen muslimi Mohamed Lahouaiej-Bouhlel, mielisairas tai kansanomaisemmin sanottuna hullu.
Näin käy aina, kun terroristi on muslimi: vikaa etsitään kaikesta muusta, paitsi taustalla vaikuttavasta uskonnosta. Kysymykseen on helppo vastata arkiajattelun näkökulmasta, että totta kai tekijä oli vakavasti sairas, sillä eihän kukaan järjissään oleva ihminen käytä kuorma-autoa niittokoneena ja aja sitä aseellisesti tulittaen väkijoukkoon.

Mielenterveystutkimuksessa on jouduttu kuitenkin pohtimaan terveyden ja sairauden eroa tarkemmin. Ihminen, jota yhdessä ympäristössä pidetään hulluna, onkin toisessa ympäristössä kunnioitettu ja arvostettu kansalainen. Ja ihmistä, jota tietyn yhteisön piirissä pidetään korkeassa arvossa, paljastuukin toiseen yhteisöön siirrettynä täysin epärationaaliseksi tai jopa hulluksi. Mielenterveyden määritteleminen on suhteellista ja riippuu järkevyyskäsityksistä, jotka ovat sidoksissa maailmankuviin.

Entä miten on Nizzan terroristin tapauksessa? Se, mikä on meidän mielestämme sairasta, julmaa ja rikollista käyttäytymistä, voi hänen oman ääri-islamistisen taustansa näkökulmasta olla tervettä, arvostettua ja suositeltavaa toimintaa, josta radikalisoitunut papisto ja uskontokunnan oma moraalikoodi jakelevat palkintoja.

Uskontonsa näkökulmasta muslimiterroristin toiminnassa ei ole välttämättä mitään moittimista, eikä hän ollut varmaankaan omasta mielestään hullu. Enintään hänen uskontonsa on, mutta siihen nähden hän toteuttaa vain määräyksiä. Hulluksi paljastuu tätä kautta uskonto sinänsä.

Onko sitten meidän länsimainen kulttuurimme sen järkevämpi, terveempi tai viisaampi? Ainakin se toimii erilaisen logiikan varassa. Länsimaista järkevyyttä on varjostanut ydintuhon uhka, ja ehkä juuri siinä näkyy järkevyyden suhteellisuus. Mutta nuo pommit eivät ala itsestään paukkua, eivätkä varmasti kenenkään yksittäisen ihmisen tai ryhmän päätöksellä. Tässäkin asiakysymyksessä suurin riski on, että jokin äärimuslimien ryhmittymä saa käsiinsä ydinpommin...

Hullun tietää hulluksi siitä, ettei hän tunnista olevansa hullu. Tähän voivat vaikuttaa monet seikat, jotka pimentävät ihmisen pään, kuten köyhyys, kurjuus ja epätoivo. Nizzan terroristi ei ollut kuitenkaan rasismin uhri vaan hyvin toimeentuleva, ja hän näyttää olleen rahoissaan.

On myös kysyttävä, miksi länsimaalaiset köyhät, kurjat ja mielisairaat eivät ylläpidä terroritekojen systemaattista sarjaa. Miksi noin 98,9 prosenttia tänä vuonna tapahtuneista terrori-iskuista on muslimien tekosia?

Nizzan terrori-iskun motiiveja ei selitä edes tekijän rikollinen historia. Rikoshistoriaahan on useilla länsimaisilla ei-muslimeillakin, mutta silti länsimaiden rikollisliigat eivät harjoita systemaattista terroria, jota voitaisiin sanoa jihadiksi, eli pyhäksi sodaksi.

Vastaus löytyy uskonnosta. Terrorismin oikeutus tulee islamista. Vertailukohtaa asialle voidaan hakea 1970-luvulta, jolloin Eurooppaa kauhistuttivat Punaisen armeijakunnan ja Baaderin sekä Meinhofin kaltaiset terroristit. Myös heidän taustamotivaationsa oli ideologinen.

Aivan samoin on laita islamilaisessa terrorismissa. Terrorismin ilmiötä ja aaltoa ei synny ilman aatteellisia tekijöitä. Islam on poliittinen ideologia, joka antaa ratkaisevan motiivin, näennäisoikeutuksen ja toimintamallin terroritekoihin ryhtymiseksi. Ilman islamia ei olisi islamilaista terroritekojen jatkumoa vaan ainoastaan sinänsä harvinaisia yksittäisten hullujen vihanpurkauksia.

Lopuksi voidaan kysyä, miksi terroristit moukaroivat nimenomaan Ranskaa. Tähän on kaksi pääasiallista syytä.

Ensinnäkin (1), Ranskassa on suuri muslimivähemmistö siirtomaa-ajalta, jolloin Ranska hallitsi muun muassa Algeriaa. Vaikka Ranskan valtio nauttiikin luottamusta monissa Afrikan maissa ja on avokätisesti pyrkinyt auttamaan kehitysmaita, monet muslimit kokevat avustussuhteen negatiivisena riippuvuutena ja haluavat rikkoa välinsä ranskalaiseen yhteiskuntaan.

Myös valhemedian Suomessa haastattelema näennäisasiantuntija Hussein al-Taee pyrkii selittelemään asiaa muslimien kannalta parhain päin pitämällä terrori-iskuja seurauksena siitä, että länsimaat koettavat pommittaa Lähi-itää demokratiaksi. (Martti Ahtisaaren perustamassa CMI:ssä toimivaa al-Taeeta on pidettävä epäluotettavana ja epätieteellisenä lähteenä, sillä hän ei ole puolueeton vaan taustansa vuoksi intressiryhmän jäsen.)

Toiseksi (2), Ranskasta on tietoisesti ja tarkoituksellisesti tehty ”monikulttuurista” (eli islamisoitua) yhteiskuntaa, jossa toisen ja myöhempien sukupolvien muslimit ovat radikalisoituneet. Ääri-islamin lisääntyminen ei ole kuitenkaan ollut ranskalaisen kantaväestön syytä vaan on johtunut suurimmalta osaltaan siitä, että islamin käytännöt eivät ole sopineet nykyaikaiseen länsimaiseen elämänmenoon. Niinpä Ranskassa asuvista muslimeista noin 35 prosenttia on sitä mieltä, että itsemurhapommitus on silloin tällöin oikein.

Pariisissa, jossa ghettoblaster soi Pompidou-keskuksessa ja tuhat autoa kärähtää toistuvasti jokaisena uudenvuodenyönä, ei ole enää vuosiin voitu tehdä mitään islamistisen barbarian ja muslimiterrorismin ennalta ehkäisemiseksi tai lopettamiseksi. Muslimeja on niin paljon, ettei potentiaalisia terroristeja voida mitenkään profiloida eikä saada kiinni. Tuloksena on eräänlainen ”Jerusalem”, jossa konepistoolimiesten pitää vartioida elokuvateatterien ovilla, mikäli niissä nyt sensuurin vuoksi voi mitään enää esittääkään.

Mitä enemmän maassa on muslimeja, sitä todennäköisemmin ja sitä enemmän on myös muslimiterroristeja. Jos Suomessa halutaan ennalta eliminoida terrorismia, on syytä estää muslimiväestön kasvu lopettamalla Lähi-idästä virtaava maahanmuutto ja palauttamalla epäperäiset ja laittomat tulijat mahdollisimman nopeasti takaisin kotikonnuilleen.

Ainoa poliittisesti toimiva ratkaisu on muslimien määrän, vaikutusvallan ja edustuksen rajoittaminen valtionpoliittisella makrososiologisella toimintatasolla. Tämän ei kuitenkaan pidä eikä tarvitse merkitä muslimien syrjintää henkilökohtaiseen vuorovaikutukseen liittyvällä mikrososiologisella tasolla.