7. syyskuuta 2018

Mistä Ruotsidemokraattien menestys johtuu?


Samalla kun gallupit lupailevat Ruotsidemokraateille voittoa ensi sunnuntain vaaleihin, on valtamediassa kärvistelty sen kysymyksen edessä, mistä puolueen noste oikein johtuu.

Ruotsidemokraattien kannatuskasvu nähdään mediassa suurena ongelmana, vaikka journalismin ei pitäisi puuttua kansalaisten äänestyskäyttäytymiseen tai vaaleissa tehtäviin ratkaisuihin.

Varsinaiseksi taiteeksi aihetta koskevan selittelyn, kiertelyn ja kaartelun vei Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksessa työskentelevä nollafilosofi Timo Miettinen, jota Helsingin Sanomat oli haastatellut toimittaja Alma Onalin ja Petja Pellin väsäämään juttuun ”Ruotsi on viimeisin esimerkki demarien ahdingosta Euroopassa – Miksi äänestäjät ovat hylänneet hyvinvointivaltion rakentajat, ja mitä siitä seuraa?

Toissapäiväisen jutun mukaan demarien kannatusromahdus selittyy neljällä syyllä. Ne ovat globalisaatio, talouden rakennemuutos, joka on heikentänyt työväestön asemaa, vuoden 2008 finanssitaantuma sekä demaripuolueen oma sisäinen kriisi.

Oikeasti nämä eivät ole syitä vaan seurauksia EU:n toiminnasta ja maahanmuutosta. Maahanmuuttoa edistäessään internationalistinen demariliike on tullut rakentaneeksi pahoinvointivaltion.

Ei ole tietenkään Miettisen vika, mikäli toimittajat sensuroivat hänen näkemyksistään jokaisen maahanmuuttoon liittyvän selitystekijän.

Mutta jos tutkija itse on todellakin niin sokea, ettei hän myönnä nimenomaan maahanmuuton olevan keskeinen syy, jonka vuoksi koko Eurooppa kuohuu ja poliittiset kartat ovat mullistumassa, häneltä pitäisi ottaa virka ja palkka kiireesti pois.

Tätä johtopäätöstä puoltaa Miettisen eilinen tviittaus, jossa hän toteaa, että ”Ruotsin vaaliasetelmia selitetään vuoden 2015 pakolaiskriisillä, mutta onko kyse sittenkin yleiseurooppalaisesta kehityksestä? Globalisaatio ja rakennemuutos, työpaikkojen katoaminen, osattomuus, työmarkkinareformit, identiteettipolitiikka => äärioikeiston nousu.

Kuinka tyhmä täytyy olla, jotta ei ymmärrä pakolaiskriisin itsensä olevan osa tuota ”yleiseurooppalaista kehitystä”, jota minä puolestani kutsuisin taantumukseksi?

Miettisen luettelemat muut ongelmat ovat seurausta siitä ja Eurooppaan tunkeutuneen vierasperäisen väestön invaasiosta. Myös lopussa mainitusta ”identiteettipolitiikalla” ratsastamisesta on tullut pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden harjoittamaa ja kantaväestöihin kohdistamaa rasismia (aiheesta enemmän täällä).

Kun projektijohtaja Miettinen on ripustanut mielipiteensä loppuun hämärän seurausnuolen, jonka päässä on ”äärioikeiston nousu”, hän ei ole ymmärtänyt sitäkään, että nykyisin tuota ”äärioikeistolaisuudeksi” leimattua järkevää harkintaa on alkanut esiintyä poliittisen väriviuhkan kaikilla sektoreilla.

Oikeiston ja vasemmiston perinteinen asetelma on murentunut, ja tilalla on asetelma, jossa kansallisen edun puolustajia vastustavat ne, jotka eivät kansallisista eduista mitään välitä.

Miettisen omasta asemasta arvioiden keskuslainenkin on ymmärrettävästi ”äärioikeistolainen”.

Valheellisuus ja vihervasemmistolaistuminen näyttävät ulottuvan ”tieteestä” mediaan ja median manipulaatiomankelista ”tieteeseen”.

Ruotsidemokraatit ja Perussuomalaiset samoilla linjoilla

On kuitenkin viestimiä, joiden kautta totuus pilkistää esiin. Miksi asiaa ei kysyttäisi puheena olevilta ihmisiltä itseltään? Suomen Uutiset julkaisi kesällä erinomaisen jutun Perussuomalaisten puoluejohdon ja ruotsidemokraattien kohtaamisesta Suomi-areenalla, jossa heitä haastatteli Riikka Purra.

SD:n puoluesihteeri Richard Jomshof totesi tuolloin, että ”[m]uut puolueet haluavat oudosti kyllä puhua meistä, mutta eivät meidän kanssamme”. Puolueen europarlamentaarikko Peter Lundgren taas pitää kannatusnousun ilmiselvänä selityksenä maahanmuutto-ongelmaa ja sitä, että ”me otimme ensimmäisenä tietyt asiat esille”.

Hänen mukaansa ”SD:n nousua suurten puolueiden joukkoon on yritetty torpata siten, että muut puolueet ovat yrittäneet ottaa asialistalleen SD:n teemoja”. – Mutta se ei ole onnistunut.

Jussi Halla-ahon mukaan Ruotsissa on jo havaittu, etteivät yritykset SD:n leimaamisesta toimi: ”Mutta toisaalta sekään ei toimi, kun muut puolueet yrittävät kopioida SD:n ajamaa politiikkaa.

Sama pätee nähdäkseni myös Suomen tilanteeseen: Perussuomalaisten maahanmuuttolinjauksia vastustaneet muut puolueet ovat viritelleet viulujaan soittaakseen ensisäveliä kevään 2019 vaaleihin. Ne ovat alkaneet kopioida perussuomalaisten maahanmuuttokantoja ja vaatia ”järkevämpää” maahanmuuttopolitiikkaa, vaikka niillä itsellään olisi ollut tilaisuus tehdä sitä koko ajan.

”Maahanmuuton rajoittamisesta” on tullut meemi, joka monistuu umpikujassa olevan hallituksen ja vasemmisto-opposition retoriikassa ja johon liittyvät lupaukset vaalien jälkeen heti pyörretään.

Uskottavuuskriisiä ei olekaan mielestäni Perussuomalaisilla, joiden eduskuntaryhmän jakautuminen oli osoitus puolueen kuuliaisuudesta äänestäjiensä maahanmuuttonäkemyksille. Siksi mitään luottamuksen palauttamista ei tarvita. Mutta äänestäjielle pitäisi saada välittymään viesti, että puolue on linjoillaan ja vie omia teemojaan tiukasti eteenpäin.

Luottamuskriisi on koko ajan ollut hallitukseen jääneillä muilla puolueilla, joiden henkinen hiv heittää epäluottamuksen varjon niiden keskinäisten suhteiden ylle. Ruoho ei kasva enää myöskään siellä, missä vihervasemmisto kulkenut on.

Suomessa toistuvat joko ruotsidemokraattien nosteet tai Ruotsin maahanmuuttovirheet

Halla-ahon mielestä kansainvaellus on tämän vuosisadan megatrendi, mutta maahanmuutolla on myös eroa riippuen, missä tarkoituksessa siirtyillään ja ketkä tulevat ja menevät. Jomshof ja Halla-aho ovat yhtä mieltä siitä, että suhtautuminen maahanmuuttoon on avainasemassa, kun ratkaistaan, millaisissa oloissa Euroopassa jatkossa eletään.

Puoluesihteeri Jomshof tunnustaa, että ”suomalaisten työssäkäyvien maahanmuutto oli aikoinaan menestystekijä Ruotsille. Nykyään myös meillä on suuria ongelmia islamilaisista maista tulevien maahanmuuttajien kanssa, eikä heitä voi verrata suomalaisten maahanmuuttoon.

Hän myös arvioi Suomen tilannetta näin: ”Monet ihmiset Suomessa eivät näe maahanmuutossa ongelmia. Kuitenkin teidän on tehtävä kaikki tarpeellinen, ettei tilanne mene niin pahaksi kuin se on Ruotsissa mennyt.

Halla-ahon arvio Suomen tilanteesta on kuitenkin pessimistisempi kuin Jomshofin, sillä hänen mukaansa Ruotsiin on ”tullut myös työssäkäyviä maahanmuuttajia”. Suomalaisten muutto länsinaapuriin oli Ruotsille menestystekijä, mutta samaa ei voida sanoa Afrikasta ja Lähi-idästä virranneista siirtolaisista.

Tässä valossa kulttuuriongelmien keskeinen selitystekijä on tulijoiden etninen tausta ja heidän uskonnolliset näkemyksensä, jotka johtavat syrjäytymiseen, korkeaan työttömyyteen, slummiutumiseen ja islamistien mikrovaltioiden (Islamists mini-states) syntymiseen kaupunkien lähiöihin.

Perussuomalaiset ja Ruotsidemokraatit eivät ole mitään yhden asian puolueita, mutta ne ovat ainoat parlamentaariset puolueet, jotka tunnustavat, että Euroopan maiden taloudelliset, sosiaaliset ja turvallisuusongelmat sikiävät Afrikan ja Lähi-idän maista tulvivasta maahanmuutosta.

Nämä ovat myös ainoat puolueet, jotka voivat saada muutosta aikaan sekä Pohjolassa että ”yleiseurooppalaisessa politiikassa”. EU voisi edelleen olla kelvollinen instrumentti Euroopan ulkorajojen valvomiseksi, kunhan päätösvaltaa palautettaisiin Brysselistä kansallisvaltioille.

Tärkeä askel oli Ruotsidemokraattien siirtyminen Euroopan parlamentin ECR-ryhmään, jossa toimivat myös Perussuomalaiset ja Tanskan kansanpuolue. Puolueiden yhteistyö yhdistää Skandinavian kansallismieliset voimat.