Miksi Ruotsidemokraatit voittivat vaalit?

Grattis till Sverigedemokraterna! Onnitteluni Perussuomalaisten kanssa yhteistyötä tekeville Ruotsidemokraateille, jotka voittivat vaalit. Puolueen kannatus nousi rakettimaisesti, ja äänestäjät hakeutuivat äänestyspaikoille kuin palava bensavana.

Ruotsissa maahanmuutto-ongelmat ovat olleet suurempia kuin Suomessa, mutta ruotsalaisten kansankotiajattelu on estänyt tiedostamasta ongelmia yhtä nopeasti kuin sotia kokemaan joutuneessa Suomessa, joka on aiemminkin ollut maahanmuuttopyrkimysten kohteena. Niinpä myös Ruotsin jytky viipyi.

Ruotsidemokraattien hyväksyminen ”uudeksi normaaliksi” viipyy yhä kansallisen edun vastaisten puolueiden harjoittaman syrjinnän vuoksi.

Myös imperiumin vastaisku oli odotettavissa. Kovin korkeaa kannatusta Ruotsidemokraatit eivät voi saavuttaa, eikä vasemmisto koskaan vaivu valliriutan alapuolelle, sillä Ruotsissa on jo niin paljon maahanmuuttajataustaisia ihmisiä, etteivät ruotsalaiset enää voi pelastaa maataan etniseltä valloitukselta.

Tämän estää vierasperäisten laaja edustus ja poliittinen vaikutusvalta, jota he käyttävät identiteettipoliittisin ja käänteistä rasismia edustavin perustein: kanavoiden kannatuksensa aina sinne, missä se edistää vieraiden kansakuntien etua.

Ruotsidemokraattien menestys ja sosiaalidemokraattien tappio johtuivat siitä, että Ruotsidemokraatit ovat ruotsalaisella tavalla demokraatteja ja sosiaalidemokraatit sosialistisella tavalla demokraatteja.

Kun demarit saivat historiallisen huonon vaalituloksen Ruotsissa, olisi yleiseurooppalaisesta näkökulmasta outoa, että demarit pärjäisivät paremmin Suomessa. Siksi Sdp:n vaalivoitto on erityisen epätoivottavaa.

Ongelmien ytimen muodostavat maahanmuutto ja sen mukanaan tuomat pulmat, jotka ovat aiheuttaneet päänsärkyä monille toimittajille. Esimerkkinä olkoon vaikka Uuden Suomen Markku Huusko, joka kirjoituksessaan ”Varissuo, Suomen Rinkeby?” selitteli ja pyöritteli maahanmuutosta johtuvaa slummiutumista parhain päin.

Millaista noissa Ruotsin maahanmuuttajalähiöissä, sitten oikein on? Hyppäsin hetkeksi dokumentaristi Michael Mooren rooliin ja menin katsomaan. Ehkä selitys löytyisi sieltä.

Ohessa YouTube-videoni ja Rinkeby-raporttini, josta selviää, että Ruotsista on tullut Afrikka. On syntynyt islamilaisia mikrovaltioita, jollaisia The Washington Times on löytänyt myös Ranskasta. Poliittinen kysymys on, haluammeko me tätä ja millaisen Suomen suomalaiset haluavat.





Tässä videon johdanto myös teksinä:

Perussuomalaiset ja Ruotsidemokraatit ovat päässeet erinomaiseen yhteisymmärrykseen maahanmuuttopolitiikasta ja siitä, kuinka yleispohjoismaista väestöpolitiikkaa pitäisi hoitaa.

Ruotsissa nähdyt ongelmat, kuten katuväkivalta, vandalismi, naapuruussovun heikkeneminen, koulujen jakautuminen kantaväestön ja uusruotsalaisten kesken sekä afrikkalaisperäisen ja lähi-itäläisen väestön slummiutuminen kertovat monikulttuurisuuskokeilun epäonnistumisesta.

Eräs kansalainen totesi, että ennen Ruotsissa tehtiin autoja, nykyään Ruotsissa poltetaan autoja.

Johtopäätökset eivät kerro mistään peloista, ennakkoluuloista, rasismista eivätkä ksenofobiasta.

Sen sijaan tulokset ovat osoittaneet maahanmuuttokriitikoiden esittämän arvostelun ennakkotiedoksi.

Meillä filosofeilla on tapana tarkastella asioita epäaffektiivisesti eli epätunteenomaisesti. Me teemme analyysia siitä, mikä on yhteiskunnallemme hyväksi ja mikä ei.

Ongelmien juurisyy on, että maahanmuuttajamäärät ovat olleet liian suuria.

Tulijatulva on johtanut maahanmuuttajaväestön keskittymiseen ja vaikutusvallan kasvuun, korostettuun identiteettipolitiikkaan. Tästä puolestaan on seurannut haluttomuutta integroitua yhteiskuntaan ja omalle saarelleen hakeutumista.

Viime vuosien pakolaisuus on johtanut valtavaan siirtolaistsunamiin, jonka vaikutukset ovat väestöpoliittisia. Tulijamäärien kasvu uhkaa väestöämme, kulttuuriamme, elämäntapojamme ja talouttamme. Mikään maa ei ole entisensä, jos sen väestö vaihdetaan.

Muutamat äärivasemmistolaiset tendenssitutkijat ja agendajournalistit ovat väittäneet omissa pseudotutkimuksissaan suomalaisia ”fasisteiksi” ja ”mustan sarastuksen airueiksi”. Tosiasiassa suomalaiset eivät koskaan ole harjoittaneet siirtomaaimperialismia.

Valloitus suuntautuukin nyt kolmannesta maailmasta ja etenkin Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. ”Mustan sarastuksen airueet” ovat siis olleet aivan muita kuin Oula Silvennoinen ja hänen kanssakirjoittajansa väittävät teoksessaan.

Kysymystä siitä, haluavatko kansalaiset väestörakenteemme muuttuvan tai vaihtuvan peruuttamattomasti, on pidetty visusti poliittisen prosessin ulkopuolella, eikä asiasta ole voinut missään äänestää, tuskin äännähtääkään.

Näin on tehty pelkän poliittisen korrektiuden varjelemiseksi, vieraskoreuden, jonka esimerkkitapauksina ovat avulias Aatu ja pölhö-Kustaa, jotka auttoivat muita omaksi velaksi, sekä tietysti Turmiolan Tommi, joka joi talonsa.

Vallassa olevat vanhan sukupolven poliitikot ovat toimineet niin.

Kun Euroopassa viriää nyt poliittista aktiivisuutta kansallisen edun suojelemiseksi eri maissa, on sitä tervehdittävä iloiten.

Euroopan unionin ylikansallinen vallankäyttö ja puuttuminen maiden sisäisiin asioihin ovat menneet liian pitkälle. On huono juttu, että kansalaiset ja Euroopan maiden kantaväestöt eivät saa itse asioistaan päättää.

Perussuomalaiset on ainoana parlamentaarisena puolueena vaatinut maahanmuuttajamäärien alentamista Suomessa.

Niin sanottua humanitaarista maahanmuuttoa on vähennettävä voimakkaasti, sillä se on osoittautunut sosiaalietuusperäiseksi haittamaahanmuutoksi. Myös työperäistä maahanmuuttoa on karsittava, sillä työperäinen maahanmuuttaja on usein kaikkein haitallisin viedessään työpaikan suomalaiselta.

Lisää maahanmuuttajia voidaan ottaa vasta, kun jokaisella suomalaisella on työ- tai opiskelupaikka, säännölliset tulot ja katto pään päällä sekä julkistalouden velka on maksettu.

Melkein kaikki suuret ongelmat, kuten sosiaalimenojen kasvu, valtioille karttuva syömävelka, asuntopula, pula työpaikoista, terrorismi, rikollisuuden lisääntyminen, kulttuurikitkat ja kieliongelmat johtuvat välillisesti tai välittömästi maahanmuutosta.

Maahanmuutto on siis ongelmien ydin, ja suhtautuminen maahanmuuttoon on avainasia, kun päätetään, millaisessa Suomessa haluamme tulevaisuudessa elää.