11. syyskuuta 2018

Läkerolit väärään kurkkuun – Tervaleijonia poskeen


Siskonpetissä piehtarointi ei anna oikeaa kuvaa asioiden todellisesta kokemisesta. Ruotsidemokraattien kannatuskäyrän nousujohde antaa silti hyvän kuvan siitä, millainen yllätys saattaa muhia myös Suomessa, kun äänestäjät palaavat täälläkin epäsuositusta päähallituspuolueesta takaisin Perussuomalaisiin.

Sillä eivät ongelmat ole mihinkään kadonneet. Maahanmuutto- ja EU-kriittisten puolueiden kasvu jatkuu Euroopassa niin kauan kuin EU:n liittovaltiopolitiikka sekä puuttuminen jäsenmaidensa sisäisiin asioihin ja väestöpolitiikkaan jatkuvat.

Suomessa on surtu Ruotsidemokraattien menestystä äänekkäästi. Mediassa ongelmana nähdään Ruotsidemokraattien kannatus.

Ajattelutapa on outo, sillä ei ilmastonmuutoksestakaan kähistäessä ongelmana pidetä ympäristöliikkeen kasvua tai sitä, että vihreiden kannatus nousee.

Myöskään maahanmuutto-ongelmien vuoksi ei pitäisi paheksua maahanmuuttokriittisten puolueiden kasvua vaan keskittyä ratkaisemaan ongelmia.

Ongelmat eivät ratkea, jos kriitikot koetetaan pitää poliittisen vaikutusvallan ulkopuolella. Se on demokratian ylenkatsomista, jopa röyhkeää.

Kaikkialla toistellaan nyt, että Ruotsin hallitusneuvotteluista ”tulee vaikeat”. – Miten niin?

Itsehän nuo kansallisen edun vastaiset puolueet tekevät neuvotteluista vaikeat, kun torjuvat kansalaisten selvästi ilmaiseman tahdon ja sulkevat yhden puolueen yhteistoiminnan ulkopuolelle, ihan vain oman vallan pönkittämiseksi.

Sellainen on huonoa politiikkaa. Koska politiikka on kykyä yhteistoimintaan, on epäiltävä, onko siinä politiikkaa enää lainkaan. Tilanne on samanlainen kuin blokkien johtajat pudottautuisivat avantoon ja ulisisivat, että ”tilanteemme on vaikea”.

Eräs kummallisuus Ruotsin poliittisessa järjestelmässä on blokkiutuneisuus ja vähemmistöhallitusten ratsastus oppositiopuolueiden selässä.

Tähän on syynä Ruotsin demariperinne. Vähemmistöhallitukset ovat tyypillisiä järjestelmissä, joissa on yksi valtapuolue, kuten Ruotsissa sosiaalidemokraatit. Demarit eivät ole mielellään tehneet kompromisseja hallitukseen ”sopimattomiksi” katsomiensa puolueiden kanssa. Puolue on tehnyt mieluummin erillisiä sopimuksia oppositioryhmien kanssa ja käyttänyt valtaa niiden valikoivalla tuella. Oikeistoallianssi omaksui tämän mallin demareilta ja alkoi peilata sitä.

Sosialistit ovat aina hallinneet mieluummin yksin kuin muiden kanssa. Se on aatteen totalitaarinen olemus.

On hyvä, että blokkijärjestelmään tulee särö kolmannen tahon kautta. Ruotsidemokraateilla on prosentuaalista kannatustaan enemmän valtaa, sillä ollessaan oppositiossa puolueella on ratkaisijan rooli. Jos taas oikeisto liittoutuu vasemmiston kanssa, blokit muodostuvat Ruotsidemokraattien ja oikeisto-vasemmisto-yhteenliittymän välille, jolloin Ruotsidemokraatit muodostavat ainoan vaihtoehdon hallitukselle, ja kannatus nousee.

Erikoista ruotsalaisten poliittisessa käyttäytymisessä on tietty epäjohdonmukaisuus. Suuri osa heistä on suhtautunut vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen torjuvasti humanitaariseen maahanmuuttoon, mutta silti he antavat kannatuksensa maahanmuutosta vastuussa oleville valtapuolueille, jotka eivät muutosta tee.

Tämä on tyypillistä ihmisten hyväuskoisuudelle. Ihmiset kun eivät tutkitusti vaihda umpisolmussa olevia käsityksiään helposti vaan etsivät niille tukea viimeiseen asti. Eivät suomalaisetkaan vaihda pankkia, vaikka heitä kuinka riistettäisiin.

Yksi ruotsalaisen demokratian omituisuus on lipukeäänestys, jossa äänestäjä ottaa julkisesti nähtävillä olevasta avolokerikosta puoluekohtaisen äänestyslipun ja vie sen koppiin. Vaalisalaisuus on varmasti turvassa, kun siitä huolehtii tuttu vaalivirkailija.

Sauli Niinistöllä on Ruotsin vaalien jälkeen yksi huoli vähemmän. Natoon Ruotsi ei tällä vaalituloksella liity, eikä kansanäänestystä tule, sillä heiveröinen hallitus ei ota ohjelmaansa mitään suuria kysymyksiä, jotka voisivat sen asemaa horjuttaa.

Tämä on ilmeisesti Suomen ulkopoliittisen johdon toiveiden mukaista, sillä se ei ole ollut asiassa aloitteellinen, ja pidättyvää esimerkkiä osoittaen on keskitytty monitoroimaan Ruotsin ratkaisuja.

Nato-oven lonksahdettua kiinni (muttei lukkoon) ja Venäjän pullistellessa naapurissa on viisasta keskittyä ylläpitämään hyväksi koettua turvallisuustilannetta sen asemasta, että sitä ryhdyttäisiin kyseenalaistamaan millään, minkä tehtävä olisi taata turvallisuus.