27. tammikuuta 2020

Valemedia vaikeni ”brittiläisen” lapsensurmaajan henkilöllisyydestä

Lapsen murhaamista pidetään Suomessa ja kaikkialla muuallakin poikkeuksellista julmuutta ilmentävänä tekona, joka osoittaa tekijänsä ajatusmaailman poikkeavan jyrkästi kaikesta, mitä voidaan jollakin tavoin ymmärtää.

Kun monikulttuuri-ideologian lähettiläänä Suomeen tullut Zulfigar Ali Sohrab (290482-) surmasi kouluikäisen sukulaispoikansa jouluyönä 2018, valtamedia ja poliittinen poliisi tekivät kaikkensa salatakseen tekijän henkilöllisyyden ja nimen.

Kansalaiset kuitenkin selvittivät hänen taustansa ja sen, että murhaaja oli Helsingin apulaispormestariksi ilman asianmukaista tutkintoa valitun Nazima Razmyarin (sd.) Facebook-kaveri. Suomalaisen ihmisen ainoa kaveri taitaakin olla perussuomalainen ihminen.

Kun tuomioistuin totesi tekijän syyllistyneen murhaan mutta jätti hänet tuomitsematta, Yleisradio jätti vielä tuolloinkin mainitsematta syyllisen nimen ja hänen taustansa, vaikka kulttuuritaustalla oli aihetta olettaa olleen vaikutusta tekijän käsityksiin oikeasta ja väärästä siinä missä hänen oletetulla ”mielentilallaankin”. Hänet päästettiin siis vähällä ja passitettiin elinkautisen vankeusrangaistuksen sijasta hoitoon.

Ilta-Sanomat raportoi laajasti hänen rikoshistoriansa, samoin MTV3, mutta kumpikaan ei kertonut hänen nimeään eikä ulkomaalaistaustaansa. MTV3:n selitysten mukaan naapurit pitivät tekijää ”reippaana ja kunnollisena”. Tapausta pidettiin ymmärrettävästi ”järkyttävänä ja hirveänä”, mutta valtamedia olisi voinut peittää tekijän taustan vähemmälläkin maalailulla.

Mikä paljastavinta: laajan uutisoinnin keskellä valtamedia ei puhua pukahtanut mitään tekijän kansalaisuudesta, etnisestä taustasta, nimestä eikä muista ominaisuuksista, paitsi että pääkaupunkiseudulla vuodesta 2001 asuneen ja 1982 syntyneen toistuvaisrikollisen sanottiin olleen ”räjähdysherkkä mies”. Ehkä tämä tieto riittikin valistuneille suomalaisille.

Ja sitten tämän päivän aiheeseen. Kun Espoon Suurpellossa asuva 35-vuotias Ison-Britannian kansalainen Ayesha Ali tappoi 2-vuotiaan lapsensa viime viikolla, valtamedia teki jälleen kaikkensa vaietakseen tekijän etnisestä ja muslimitaustasta. Esimerkiksi Iltalehti uutisoi laajasti tapahtumasta ja jopa siitä, että Espoon epäilty lapsimurha kohosi Isossa-Britanniassa ykkösuutiseksi.

Mutta suomalainen valtamedia ei kertonut niitä olennaisia seikkoja, jotka The Sun ja Sunday Mirror toivat kuvien kanssa julki epäillyn taustasta. Sen sijaan suomalainen valtamedia kääntyi etsimään syyllisiä Suomen oikeuslaitoksesta, joka oli antanut tapetun lapsen vanhemmille avioeroasiaan liittyvän väliaikaismääräyksen vain hieman ennen henkirikosta.

Suomessa lapsensurman taustasta ja henkilöistä kertoi luotettavasti ja rehellisesti valtamedian ”valhemediaksi” nimittelemä MV-lehti. Ayesha Ali oli muuttanut lapsen isän Adnane Osmanen kanssa Suomeen viime vuoden tammikuussa Adnanen saatua apulaisprofessorin viran (pääasiassa verovaroilla ylläpidetyn) Aalto-yliopiston eräänlaisena lahjana maahanmuuttajalle. Cambridgen yliopistosta valmistunut Ayesha puolestaan työskenteli englanninkielen opettajana yrityksissä.

On erikoista, että edes brittiläisessä huippuyliopistossa kouluttautuminen ei riitä sivistämään noita muutamia sen vertaa, että ymmärtäisivät pidättäytyä tappamasta omia jälkeläisiään vain jonkin tuomioistuimen antaman väliaikaismääryksen vuoksi, jolle ilmeisesti oli selvä tarve. Äidin ratkaisullako nyt muka toteutui lapsen etu?

Lukiessani ensimmäistä kertaa valtamedian uutisjutut ”Espoossa asuvasta britistä”, joka tuolla tavalla surmasi lapsensa, mieleeni juolahti kysymys, mikä mahtaa olla nimeltä mainitsematta jätettyjen epäiltyjen muu tarkempi tausta.

Ensin he vievät meiltä yliopistotyöpaikat ja sitten osoittavat sivistystä kansalaisyhteiskunnassa. Näin se monikulttuurinen vallankumous syö omat lapsensa. Valtamedia puolestaan pitää suomalaisia pilkkanaan tukiessaan islaminvihreän hallituksen mädätyspolitiikkaa omalla pimitys- ja vaikenemistoiminnallaan. Ei tarvitse varmaan sanoakaan, mitä ajattelen luudan, harjan ja varren työvoimantarpeesta valtakuntamme rajoilla.


Aihepiiristä aiemmin

Valemedia hautasi viikon jymyuutisen – Täytti sivunsa vasta- ja peitejutuilla