11. tammikuuta 2020

Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli


Helsingin Sanomat paheksui jutussaan, että Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on arvostellut Suomen Akatemian päätöstä rahoittaa holokaustitutkimusta. Muiden muassa Ville Tavio (ps.) oli kysynyt Twitterissään, miten valetutkijoihin pitäisi suhtautua. Tässä tulee filosofin vastaus.

Suomen Akatemian rahoituspäätöksen kritisoiminen on täysin oikein, sillä holokaustitutkimuksen rahoittamisen motiivi on tieteen ulkoinen, siis poliittinen. Aihe on jo perin pohjin tutkittu eikä kaipaa uutta selvitystä.

Rahoittamisen poliittisena tarkoituksena on ilmeisestikin pitää yllä jatkuvaa natsitraumaa sekä muokata suomalaisia ajattelemaan, että maahanmuuton rajoittaminen ja kansallisen edun puolustaminen muodostaisivat jonkinlaisen ”uuden holokaustin” että sen takia meidän muka täytyisi ottaa vastaan solkenaan pakolaisia ja turvapaikanhakijoita.

Samaa manipulaatiota on harjoittanut Helsingin yliopistossa jo aiemmin muiden muassa sosiaalipsykologi Inari Sakki. Nyt kyseessä on Akatemian rahoituspäätöksen vuonna 2017 saanut Oula Silvennoinen, jonka toiminnasta olen esittänyt arvioni jo aiemmissa kirjoituksissani. Rahoitus oli poikkeuksellisen suuri: 434 000 euroa.

Kansanmurhan tutkimuksen kanssa samaan grievance-aiheiden koriin menee vasemmistoliittolaiselle kunnallispoliitikko Veronika Honkasalolle myönnetty 280 000 euron rahoitus monikulttuurista seksuaalikasvatusta koskevaan projektiin. Käytännössä se kulutetaan sukupuolidysforian pois selittelyyn, jonka tarkoituksena on puolustella kaksiarvoisen sukupuolieron kumoamishanketta ja transsukupuolisten hoitamista mahdollisimman pian tytöistä pojiksi jo lapsina.


Mikä historian vääristelyissä mättää?

Sosiaalipsykologi Sakki mainitsi Suomen Akatemian rahoittaman tutkimuksensa suoranaiseksi motiiviksi sen, että suomalaisten jatkosodassa pitämiä vankileirejä kauhistelemalla voitaisiin taivutella nykyihmisiä vastaanottavaisemmaksi maahanmuutolle. Sellainen metodologia, jossa tutkittavia ihmisiä pyritään syyllistämään toisten toiminnassa nähdyistä vääryyksistä, on tieteelliselle tutkimukselle vieras.

Anakronismia suosittaessa oli samalla unohdettu kontekstualisointi. Suomalaissotilaiden jatkosodan aikana ylläpitämät vankileirit olivat suorastaan humaaneja verrattuna siihen, että neuvostovalloittajat lähettivät suomalaiset Siperiaan ilman paluulippua – lukuun ottamatta niitä, jotka he teloittivat suoraan niskalaukauksilla.

Inari Sakin toiminnan totesi mädäksi Turun yliopiston poliittisen historian professori Markku Jokisipilä useissa kirjoituksissaan. Mainittakoon, että Aamulehti poisti otsikolla Talttuuko muukalaisviha näyttämällä ihmisille oman maan synkkää historiaa?” julkaisemansa haastattelun verkkosivuiltaan oman epärehellisyytensä merkiksi. Paperilehdessä juttu julkaistiin Jokisipilän argumenttiin nähden täysin harhaanjohtavalla otsikolla ”Rasisti siedätyshoitoon.

Oula Silvennoisen ja hänen kollegojensa harjoittamien historianvääristelyjen läpi on nähnyt vaikeuksitta myös kriittinen media, esimerkiksi Jyrki Vesikansa pääkirjoituksessaan Fasisti-leimalla ei saisi huiskia”.

Silvennoinen sai rahoituksen Akatemialta julkaistuaan Vesikansan moittiman kirjan Suomalaiset fasistit Mustan sarastuksen airuet (2016), jossa kommunistisen yhteiskuntateorian kuoripojat Oula Silvennoinen, Marko Tikka ja Aapo Roselius ratsastavat museorasismilla ja toimivat natsinmetsästäjinä. Helsingin Sanomat tilasi kirjan mainostamiseksi luonnollisesti arvostelun SKP:n entiseltä jäseneltä, Helsingin yliopiston poliittisen historian professorilta, Kimmo Rentolalta.

Inari Sakin ja hänen kollegansa Katarina Petterssonin akateeminen toiminta puolestaan on ollut pelkkää perussuomalaisten parjaamista, kuten käy ilmi jälkimmäisen kirjoittamasta nippuväitöskirjasta ja muista artikkeleista, joissa haukutaan perussuomalaisia estottomasti. Käsittääkseni kyseiset vihapuheesta” ja ”äärioikeistolaisuudesta syyttelevät tuotokset sekä nimenomaisesti muslimien maahanmuuttoa suorasukaisesti penäävät artikkelikasat olisi pitänyt hylätä tarkoitushakuisina eikä antaa tekijälle palkinnoksi lehtorinvirkaa Svenska socialist- och kommunisthögskolanista. 


Miksi tendenssitutkimusta ei pidä tukea?

Helsingin Sanomat tekee väärin yrittäessään varjella tieteen politrukkeja vedoten ”tutkimuksen riippumattomuuteen ja koskemattomuuteen” sekä työrauhaan. Tieteen ei pidä olla myöskään poliitikkojen esittämän arvostelun ulkopuolella vielä vähemmän, kun tutkijoiden harjoittaman tölvimisen kohteina ovat olleet poliitikot itse. 

On ymmärrettävää, että nykyaikana vihervasemmistolainen tieteilijäkunta ei juuri muuta teekään kuin selvittelee ”populismia” ja kansallismielisyyttä, sillä heidän oma maailmankuvansa horjuu ja on vastoin järjellisen ajattelun velvoitteita. Niinpä perussuomalaisuus kiehtoo heitä kuin karhua hunaja.

He voisivat kuitenkin osoittaa mielenkiintonsa muulla tavoin kuin projisoimalla sen sinänsä naurettavaksi sättimiseksi ja sodaksi meitä vastaan. Paha kyllä, se ei ole haitatonta vaan pois oikeilta tieteenharjoittajilta ja tieteen arvostuksesta. Yliopistolaitokselta katoaa luottamus, kun myös opetuksesta on tehty vihervasemmistolaista indoktrinaatiota.

Koska Sakin, Silvennoisen ynnä muiden toiminnan tendenssimäisyydestä on selvät näytöt saatu, Suomen Akatemia rikkoo tieteellisiä periaatteita tukemalla tuon tapaista agendatoimintaa.

Kunpa Perussuomalaisten kansanedustajat todellakin tietäisivät, kuinka häikäilemätöntä ja perusteetonta panettelua heistä esitetään yliopistollisten turvamuurien takana, tieteen kaavussa, veronmaksajien rahoilla ja Akatemian tiedepoliittiseen toimintaan suuntaamilla ”strategisen neuvoston miljoonilla, mutta kun eivät tiedä.

Sen sijaan minä valitettavasti joudun tietämään, vaikka en yliopistojen tai Akatemian palkollinen olekaan. Opiskelijoiden manipuloiminen on järjestelmällistä ja kuolettavaa, joten ei tarvitse ihmetellä, miksi yliopistonuoriso on nykyisin tavattoman kykenemätöntä älyllisesti, ja samalla myös dynamiittityhmistettyä.


Tieteen valtionrahoitus uudistettava kokonaan

Nähdäkseni Suomen Akatemian tulisi perua kyseinen rahoitus ja myöntää rahoitusta tekeillä olevaan suurtutkimukseeni, jossa paljastan valtamedian ja tiedepolitiikan kytkennät sekä osoitan tieteenä esiintyvän toiminnan vihervasemmistolaiset vääristymät yksityiskohtaisesti ja perustellusti.

Koska Akatemia ei niin ole tehnyt vaan rahoittaa tieteen piirissä esiintyvien uustaistolaisten propagandaa, ei myöskään Akatemian toiminta ole nauttinut taholtani minkäänlaista arvostusta eikä luottamusta enää pitkään aikaan. Rahaa jaetaan avokätisesti erilaisille identiteettipoliittisesti pönkitetyille vääryystieteille, kuten queer-teoriaa ja intersektionaalista feminismiä edustavalle tasa-arvon takomiselle.

Nähdäkseni Akatemian koko rahoitusmalli pitäisi laittaa uusiksi pohjamutia myöten. Niin sanottujen asiantuntijoiden puolueellinen mielivalta tulisi korvata esimerkiksi arpomalla resurssit kynnelle kykenevien välillä tai laittamalla varat kaikkien kesken tasan. Myös priorisointi johtaa vain tiedepoliittisina linjauksina tunnettuihin rajauksiin, joiden tuloksena lyödään ensimmäiseksi luu käteen kaikkein terävintä yhteiskunta-analyysia tekeville.

Omien havaintojeni mukaan Akatemian rahoilla ei ole koskaan – siis koskaan – tehty mitään yhteiskunnallisesti merkittävää kriittistä tutkimusta, jolla olisi ollut jotakin konstruktiivista merkitystä tai osoitettu meneillään olevia poliittisia tendenssejä vahingollisiksi. Kirjallista arvoa tai mielenkiintoa Akatemian varoilla tuotetuilla julkaisuilla ei ole ollut sen enempää niiden tullessa painosta kuin ajan patinoimina toisin kuin yksityisesti julkaistuilla kirjoilla.

Parhaiten Akatemia menettelisi, jos se myöntäisi rahoitusta niille hankkeille ja tutkijoille, jotka kansainvälinen arviointi on määritellyt epäsuositeltavimmiksi. Niitä voisivat olla esimerkiksi ilmastomuutoksen merkitystä kyseenalaistava tutkimus, kaksiarvoisen sukupuolieron kumoamisyrityksiä kyseenalaistava tutkimus, kansallismielisyyden vaaroista varoittavaa näennäistutkimusta arvioiva metatutkimus sekä tutkimus, jossa puhkaistaan Euroopan integraation, monikulttuuri-ideologian ja maahanmuuttoa lietsovan median ajatuskuplia.

Vihervasemmistolaisia – kuten nyt esimerkiksi Honkasaloa ja Silvennoista ei rahoiteta ja suosita tieteissä siksi, että vihervasemmistolaisuus olisi näyttö heidän tieteellisestä pätevyydestään, vaan siksi, että tieteitä leimaa perinteisesti vihervasemmistolainen hegemonia ja värisuora, joka uusintaa itsensä kansainvälisissä arviointiprosesseissa. Arvioijaksi päätyäkseen puolestaan täytyy omaksua internationalistinen ja monikultturistinen ideologia, joten tieteestä muotoutuu automaattisesti internatsistista. Niinpä siinä ei ole tieteen omaksi tappioksi sijaa minkäänlaiselle kansainvälisen pakotuksen kyseenalaistamiselle, monikulttuuri-ideologian kritisoimiselle eikä vihervasemmistolaisen banaaliuden ylittämiselle.

Suomen Akatemia käyttää myös omien muuriensa sisäpuolella suurta tiedepoliittista valtaa, kun erilaiset tiedeasiantuntijoiksi sanotut (entiset tiedesihteerit) valikoivat, keiden käsiin he lähettävät pöydilleen saapuneet hakemukset joko raadeltaviksi tai hyväksyttäviksi. Akatemia on byrokratisoitunut kuten Yleisradio, ja hallintouran siellä ovat luoneet kaikenlaiset marja makarowit ja floora ruokoset sekä monet muut, joiden tyypillinen ominaisuus on, että he itse eivät ole pystyneet luomaan minkäänlaista tieteellistä tai kirjallista tuotantoa – eivät Akatemian tuella eiväkä sitä ilman.

Kirjoitin jo aiemmin Suomen Akatemian tiedepoliittisena käsikassarana toimivan strategisen neuvoston vääristymistä, joiden tuloksena poliitikot ostavat tiedettä ja tieteilijät tuottavat hallitusta tukevaa tutkimusta. Se näyttää olevan koko ajan vain EU:n ongelmia kaunistelevaa, monikulttuuri-ideologiaa ja maahanmuuttoa pönkittävää sekä kaikin puolin kriittistä ajattelua vaimentavaa.

Onpa nähty Akatemian avokätistä rahoitusta myös sananvapautta rajoittamaan pyrkivään toimintaan. Varoittava esimerkki löytyy täältä ja täältä, ja siinäkin oli sossupsykologien kuoro mukana.


Aiheesta aiemmin

Vihapuhetta valtiotieteellisessä 
”Vastuullisesta” journalismista ja tieteestä
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Taas uusi sananvapauden teloituskone