3. marraskuuta 2020

Kotouttaminen ei tunnu onnistuvan

Samalla kun islamistit teloittavat viattomia keskieurooppalaisia terrori-iskuissa, puukko viuhuu myös Suomessa, jossa se osuu uhreihin kuin monikulttuurisessa hedelmäpelissä. Se ei ehkä ole terrorismia vaan katuvandalismia, ainakin sikäli kuin motiivit eivät ole ideologisia, poliittisia, uskonnollisia tai järjestäytyneitä.

Sen sijaan Wienin ullatuksesta on vastuun ottanut terroristijärjestö ISIS, ja iskun tehnyt käytti rynnäkkökivääriä, joka on sotilasase. Tämä kertoo, että Euroopan kaduilla käydään pyhää sotaa. Ranskan tapahtumia käsittelin äskettäin täällä.

Ranskan ja Itävallan tapahtumat osoittavat, että jihadistinen terrori ei näytä laantuvan vaan jatkuu ilman mitään taloudellista tai sosiaalista syytä, joka selittäisi viime päivien iskut. Näyttää siltä, että viime vuosien terrori-iskuja yhdistäväksi motiiviksi jää islamistinen miekkalähetys.

Voi olla, että terrorismia olisi esiintynyt enemmänkin, mutta hetkisen kestänyt suvantovaihe johtuu koronan aiheuttamista matkustusrajoituksista, jotka ovat laittaneet pakolaisvirrat soukemmalle sisäministeri Maria Ohisalon toiveista huolimatta.

Moni Wienin suolauksessa haavoittunut taistelee edelleen hengestään, ja isku tehtiin synagogan läheisyydessä. Tämä osoittaa Turkin Erdoganin esittämät sekä eri puolilla muslimimaita nousseet syytökset hyökkäyksistä islamia vastaan mielettömiksi. Oikeammassa ovat olleet ne, jotka ovat verranneet islamistista terroria fasistien toimeenpanemiin juutalaisvainoihin ja venäläiseen gulagiin.

Myöskään Suomessa kotouttaminen ei näytä onnistuvan. MTV3:n uutiset kertoivat, että Vallilassa lauantaina tapahtuneesta taposta epäillyt ovat 16-vuotias romani ja kaksi ulkomaalaista.

Sen sijaan Yleisradion Internet-uutiset ja Helsingin Sanomat vaikenivat täysin epäiltyjen etnisestä taustasta. Kertomatta jättäminen ei ollut perusteltua, sillä taustalla voi olla merkitystä arvioitaessa monikulttuurisen ja monietnisen yhteiskuntamallin toimivuutta sosiaalipoliittisesti.

Tämän lisäksi huomio kiinnittyy myös siihen, että rikoksesta epäilty oli päästetty vapaalle jalalle, vaikka häntä epäiltiin Tampereella 3. lokakuuta tapahtuneesta tapon yrityksestä. Vapauttamista koskevaa päätöstä puolustelevien juristien pitäisi ymmärtää, että alaikäisen vangitsemista rajoittava näkökanta ei saisi mennä yleisen turvallisuuden edelle.

Alaikäisen rikoksesta epäillyn vapauttamista voidaan pitää myös eräänlaisena heitteille jättönä. Vapauttamista puoltavat säädökset ovat kotoisin EU-direktiivistä ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista, joita voi tässäkin yhteydessä moittia kansallisen lainsäädännön sivuuttamisesta.

Yle ei murehdi suomalaisten aina vain ahtaammiksi käyviä asuinoloja.

Sen sijasta, että Yleisradio kiinnittäisi huomiota kotouttamisen jatkuvaan epäonnistumiseen, se perää lastensuojeluun lisää resursseja siirtäen vastuun veronmaksajille. Omasta mielestäni ”nuorisoväkivallaksi” usein luonnehdittu ulkomaalaisten katuvandalismi kertoo ensimmäisen, toisen sekä kolmannen ja ehkä useammankin maahanmuuttajasukupolven sopeutumattomuudesta ja maahanmuuttopolitiikan epäonnistumisesta.

Kuluvan vuoden aikana olemme joutuneet kuuntelemaan vetistelyä Yhdysvaltain rotulevottomuuksista muun muassa Black Lives Matter -kampanjan kaiuttamana. Voidaan kysyä, eivätkö valkoiset elämät merkitse mitään, ja oikea vastaus olisi: All Lives Matter. Monikulttuurinen ajatusmalli ei näytä toimivan myöskään maahanmuuttoon lähtökohtaisesti perustuvassa Yhdysvalloissa.

Yleisradion uutiset jaksavat mäkättää, että ”kukaan musta nuori ei saa enää kokea George Floydin kohtaloa” ja käyttää rotupolitiikkaa vaalipropagandassaan. Mitäpä, jos uutisoitaisiin, että Suomessa ja missään muuallakaan kukaan valkoinen nuori ei saa enää kokea Vallillassa surmatun 19-vuotiaan kohtaloa?

Euroopassa kantaväestön henki on halpa, ja uhrit joutuvat ottamaan vastaan syytöksiä ”valkoisten ihmisten pahuudesta”. Sitten nämä haukutut koettavat pelastaa moraalisen asemansa ja säilyttää itsetuntonsa antautumalla sietokykyään ja moraalivarallisuuttaan osoittaviin ymmärtävisiin itsesyytöksiin. Yleisradion uutissivusto iloitsi tänään Natalia Salmela -nimisen bloggaajan hankkineen 169 000 euron vuositulot pitämällä White Trash Disease -blogiaan verkossa (suom. Valkoisen Roskan Tauti). Kyseessä on kosmetiikkablogi, mutta nimi viittaa ikävällä tavalla rotupolitiikalla ratsastamiseen.

Tänään julkaistuja verotietoja esittelevästä Ylen uutisesta käy ilmi, että merkittäviin tuloihin ylsivät vain viihteellistä sisältöä julkaisevat tubettajat ja bloggaajat. Syynä tähän ei ole kyseisten sivustojen suosio vaan se, että mainostoimistojen trendisetterit ja yritysten markkinointipellet kaatavat mainosrahojaan vain populistisille sivustoille, joilla julkaistaan kissavideoita, eikä analyyttisestä ajattelusta ole tietoakaan.

Sen sijaan poliittista julkaisutoimintaa sensuroidaan viranomaisottein ja vältellään kaupallisesti, vaikka aihepiiri on lukijoiden näkökulmasta mitä kiinnostavin. Käsittelin sossumedian populistisuutta mediatutkimukseni sivulla 307.

Ennen vanhaan, kun patriootit olivat vallassa ja rikolliset vankilassa, luotiin hyvinvointi-Suomi, jolla ei ollut juuri lainkaan valtionvelkaa. Nyt kun punavihreät ovat hallituksessa ja patriootit tekaistuissa rasismisyytteissä, vääryys kukoistaa, ISIS-terroristeja tuodaan Suomeen, valtio on korviaan myöten veloissa, ja yhteiskunnaltamme on kadonnut oikeusperustus. 

Terrorismia Eurooppaan tuottaneet poliitikot ovat kausaalisessa vastuussa rajojen auki pitämisestä epäperäisille tulijoille, ja siksi heidät pitäisi saattaa vastuuseen yleisen turvallisuuden vaarantamisesta.

Mikään järkipuhe ei enää tunnu auttavan, sillä karhulle on turha puhua järkeä, kun pää on sen kidassa. Sanottakoon, että minä puolestani en loukkaa kenenkään tasa-arvoa enkä yhdenvertaisuutta vaan arvostelen kaikkia heidän ansioidensa mukaan täysin riippumatta siitä, kuinka hulluja he ovat.