29. lokakuuta 2020

Terroriteot puhuivat taas puolestaan

Rauhanmellakat ovat taas meneillään. Kirjoitin teokseni Totuus kiihottaa sivulla 139 seuraavasti:

”Kuinka helppoa maahanmuuttomyönteisten onkaan nyt osallistua kaikenlaisille vihan vastaisille Pray for Paris -marsseille ja osoittaa samanlaista ymmärtämystä sekä uhreille että tekijöille, kun he eivät ole itse tehneet mitään estääkseen väestöpoliittista katastrofia, jonka tuloksena Euroopassa on viime vuosina murhattu toista tuhatta ihmistä?”

Terroritilastojen synkistyessä joudun toteamaan johtopäätökseni päivä päivältä oikeaan osuvammaksi. En ole kuitenkaan tilastonikkari vaan teen asiasta tieteelliset johtopäätökset ja poliittiset yhteiskuntatulkintani. Islamistisista maista tuleva maahanmuutto ei ole ollut eurooppalaiselle kulttuurille, arvoillemme eikä elämällemme hyväksi.

Myös oikeistoliberaalina pidetty Emmanuel Macron näyttää havahtuneen todellisuuteen todetessaan islamistien 16.10.2020 mestaaman opettajan hautajaisissa: ”Hänet tapettiin, koska islamistit haluavat tulevaisuutemme. He eivät ikinä saa sitä.

Suomessa tätä kylmenneen ruumiin äärellä tapahtuvaa vetistelyä pidettäisiin rasismina, kuten Olli Immosen (ps.) kesällä 2015 Facebookissa esittämää julistusta yhteiskunnallisen taistelun tai kulttuurisodan voittamiseksi. Mutta pyhää sotaahan jihadistit nimensä mukaisesti käyvät. Sotilasasiantuntijan, dosentti Antti Parosen mukaan he toivovatkin sitä, sillä heidän agendansa kaikupohja syvenee, mikäli tekoja ei nähdä pelkkinä irrallisina lain rikkomuksina.

Suomalaisen valtamedian mukaan väkivalta ei kuitenkaan koskaan ala islamistien hyökkäyksistä vaan aina vain länsimaiden vastauksista niihin.

Räikeää asiassa on, että tappajaksi nimetty Abdullakh Anzorov surmasi ranskalaisen historianopettajan kostoksi siitä, että hän oli esittänyt luokassa Charlie Hebdo -satiirilehden julkaiseman Muhammad-pilakuvan osana ilmaisunvapautta käsittelevää opetusta.

Pään irti leikkaaminen ja näyttäminen voiton merkkinä Twitterissä olivat suora ja brutaali hyökkäys sananvapautta ja länsimaisia arvoja vastaan, eikä sitä voida perustella millään uskonnonvapaudella. Uskonnonvapaus on myös oikeutta olla kuulumatta uskonnollisiin yhdyskuntiin ja esittää uskonnollisista vallankäyttäjistä kritiikkinsä pidäkkeettömästi. Sananvapauden ja uskonnonvapauden kesken ei pitäisi olla ristiriitaa länsimaissa.

Myös Macron selitti surmatun Samuel Patyn edustaneen Ranskan valtion maallistuneita ja demokraattisia arvoja, minkä takia hän päätyi ”pelkureiden surmaamaksi”.

Tosiasiassa aggressio ei ole pelkuruutta. Pelkureita ovat ne, jotka ovat päästäneet Eurooppaan suurin määrin lähi-itäläisiä pakolaisia ja turvapaikanhakijoita. He puolestaan eivät ole vain paenneet väkivaltaa ja turvattomuutta vaan tuoneet niitä tänne.

Suomen vihervasemmistolainen hallitus ei tuominnut terrori-iskua julkisesti ja poikkesi siten muiden Euroopan maiden kannanotoista. ”Vastuu” näköjään painaa, sillä vihervasemmisto on ollut aina alentamassa valtioiden välisiä raja-aitoja.

Toinen syy hiljenemiseen on omien virheiden peittely ja ehkä myös tuo Macroninkin paheksuma pelkuruus. Silloin kun hallitus ei ole antanut valtaa pelolle, se on antanut sen jihadisteille.

Perussuomalaiset ovat tietenkin reagoineet samoin kuin arvojohtaja Niinistö, joka ilmoitti seisovansa samassa rintamassa Macronin kanssa. Syynä vihervasemmistolaisten ja oikeistoliberaalien puolueiden välinpitämättömyyteen piilee osittain siinä, että kyseiset puolueet ovat romahtaneet kontalleen niiden sisälle pesiytyneen islamin vuoksi. 

Ranskassa islamisaatio on ajautunut niin pitkälle, että Macron on joutunut jalkauttamaan tuhansia sotilaita kristillisiin tilohin ja kouluihin. Sodan käsite ei ole siis enää vain metafora, vaan se kuvaa, mitä Euroopalle on tapahtumassa.

Islamin opin mukaan ei ole erikseen ääri-islamia ja muuta islamia, vaan islam muodostaa jakamattoman, monistisen ja monoteistisen kokonaisuuden. Myös sosiologisesti arvioiden kaikkien muslimien vaikutusvalta yhteiskunnassa kasvaa terrorismin pelon myötä, joten islamin pitäminen yleisenä uhkana on perusteltua.

Suomen tulisi toimia samoin kuin Ranskan, joka valmistautuu karkottamaan terrori-iskun vuoksi 231 islamistista ääriajattelijaa maasta. Sen sijaan Suomen punavihreä hallitus hyväksyy hyssytellen myös väkivallan ja lennättää suunnilleen saman verran ISIS-jengiä Suomeen vihreän sisäministerin ja ulkoministerin johdolla. Jopa imaamit ovat alkaneet mumista terrorin tuomitsemiseksi, toisin kuin hallituksen hameväki.

Parin viikon takaiset verivanat eivät ehtineet kuivua, kun ”allahu akbar” kaikui jälleen Ranskassa, ja muuan jihadisti pisteli hengiltä ainakin kolme viatonta ihmistä ortodoksisessa kirkossa Nizzassa, jonka vehreät ja autoajeluun hyvin soveltuvat rantakadut lienevät kaikkien muistissa. Yhdeltä surmatulta oli jälleen leikattu irti pää rituaalimurhan merkiksi.

Jatkoa seurasi aivan pian monien entisten terrori-iskujen lisäksi. Eurooppalaisten lehtiarvioiden mukaan kyse on nimenomaan islamistisesta terrorista, sillä iskut tapahtuivat profeetta Muhammadin syntymäpäivänä, jota vietettiin islamilaisen kalenterin mukaan torstaina.

Sen sijaan kepulainen Kaleva-lehti keksi laittaa sivuilleen asiaa peittelevän vastauutisen, jonka mukaan uhkana onkin nyt ”äärioikeistolainen terrori” tarkoittaen ilmeisesti Perussuomalaisten maltillista, perusteltua ja passiivis-defensiiviseksi pakotettua maahanmuuttokriittisyyttä. Jutussa oli haastateltu Supon kokoomuslaista päällikköä Antti Pelttaria.

Eipä ihme, että ”äärioikeistolaiseksi” leimattu äärimmäisen oikeassa oleminen lisääntyy, kun muut puolueet työnsivät Perussuomalaiset äärimmäisen oikeaan nurkkaan myös eduskunnan istuntosalissa. Sieltä perussuomalaiset saattavat tosin levittäytyä aikaa myöten valtaamaan myös osan keskustan palisanterituoleista.

Pohjat omassa sokeudessaan Kaleva-lehti veti jo 30.9.2020 jututtaessaan ja mainostaessaan terrorismintutkijana esiintyvää yliopistonlehtori Leena Malkkia, joka ei ymmärrä terrorismin olemuksesta ja syistä mitään. Lehti arvioi tuolloin, että jihadistista terroria vaarallisempaa on ”separatistinen terrori”, joka saa länsimaat hajoamaan.

Totuus asiassa on, että maahanmuutto ja monikulttuuri-ideologia sinänsä hajottavat yhteiskuntamme perusrakenteet alkaen väestöstä ja johtaen koko arvomaailmaa ja viestintää koskevaan eripuraan, minkä totesin kirjassani Totuus kiihottaa – Filosofinen tutkimus vasemmistopopulistisen valtamedian tieto- ja totuuskriisistä

Macronin parahdus, että islamistit ”haluavat tulevaisuutemme” mutta ”eivät saa sitä”, on säälittävä, sillä asiaa ei voida ratkaista vain sananvapautta puolustamalla vaan hyvällä väestöpolitiikalla, jolloin laittoman maahanmuuton ja valloituspolitiikan torjuminen rajoille pitäisi tunnustaa valtion ydintehtäväksi. Sananvapauden kuoleentuminen on vain sivuseuraus väestöpoliittisesta mullistuksesta, eikä itku auta, kun maito on maassa.

Mikäli kantaväestöjen vastalauseet purkautuvat aikaa myöten kaduilla, kyse ei ole mistään ”äärioikeiston väkivallasta” vaan valtiovallan tukahduttamien mielipiteiden esiinnoususta ja moraalisesti oikeutetusta vastarinnasta islamistiseen väkivaltaan, joka muistuttaa nyt fasistien toimeenpanemia juutalaisvainoja ja venäläistä pogromia.

Sanoin kirjassani totuuden myös Leena Malkin yliopistotoiminnasta (luvussa 7.2), mutta hänen sallitaan edelleen jatkaa laverteluaan kettutarhoista ja satunnaisten niksahdusten vuoksi tapahtuneista kouluampumisista sekä – voitteko kuvitella – ulottaa vertailunsa aina Nikolai Bobrikovin murhaan asti! Sehän se vasta asettaa jihadistien harjoittaman ideologisen tai uskonnollisen terrorin muka oikeaan viitekehykseen!

Sellainen terrorismin lajien luettelointi ja sivuraiteilla harhailu ei ole mitään tiedettä, sillä se ei selitä terrorismin valtavirran, eli islamistisen terrorin, syitä vaan muodostuu pelkästä assosiaatioharhoissa rypömisestä, ilmiöiden tahallisesta sekoittamisesta toisiinsa ja pöhvelimäisestä epäanalyyttisyydestä, ja siksi haluan Helsingin yliopiston ottavan Leena Malkilta viran pois.

Olisi mielenkiintoista tietää, milloin Malkki laajentaa näköalojaan niin, että hän puuttuu siihen tieteen kaavussa esiintyvään mielikuva- ja maineterroriin, jota esimerkiksi hänen kollegansa Emilia Palonen ja Tuija Saresma ovat harjoittaneet antamalla perättömiä lausuntoja teoksestani Totuus kiihottaa medioille. Ne ovat löytäneet näköjään tiensä myös kirjaani käsittelevään Wikipedia-artikkeliin, joka esittelee vihervasemmiston ja median kostoa näennäisobjektiivisena totuutena.

Malkista on tullut samanlainen politiikan tutkimuksen juorutäti kuin Tiedonantaja-lehden avustajasta Emilia Palosesta, jota punavihreä valtamedia käyttää ”populismin asiantuntijana” pukahtamatta puolta sanaa hänen poliittisesta kallistumastaan. Sen, mitä populismi oikeasti on ja ei ole, kerroin mediatutkimukseni luvussa 9, ja Emilian paloauton punaiset mielipiteet arvostelin kirjani sivuilla 200–201. Toivon, että yliopisto katkaisee maksetun kumppanuuden ja taloudellisen yhteistyön myös hänen kanssaan sekä lähettää säästyneet palkkarahat minulle kiitokseksi hyvin tehdystä työstä.

---

Päivitys 3.11.2020:

Kirjasäätiö asetti Leena Malkin Kaleva-lehdessä mainostetun terrorismikirjan (Otava) Finlandia-ehdokkaaksi, samoin myös HS-kirjojen ja Jussi Pullisen kirjan Internetin aiheuttamista muutoksista.

Palkittavan valitsee Helsingin sosiaalidemokraattinen apulaispormestari Nasima Razmyar. Käsittelin sekä terrorismia koskevan journalismin valheellisuutta että Internet-julkaisemisen aiheuttamia muutoksia teoksessani Totuus kiihottaa, ja lähetin kirjani tavoittelemaan palkintoa, mutta Kirjasäätiö laittoi ehdokkaiksi punavihreää puolueellisuutta sisältäviä teoksia, mikä osoittaa tässä aiemmassa kirjoituksessani esittämäni arvostelun täysin oikeaan osuvaksi. Tieteellinen tutkimukseni käsitteli nimenomaan media-alan häikäilemätöntä puolueellisuutta ja poliittisen disinformaation levittämistä valtavirran julkaisutoiminnassa.

Malkin vähättelemä islamistinen terrorismi puolestaan jatkui tänään Wienissä, jossa tapettiin neljä ihmistä. Yritykset liudentaa jihadistista terroria muuhun väkivaltaan luo valhetta, joka vaarantaa ihmisten turvallisuuden ja vapauden sekä toimii terroristien hyväksi.