Parasta, mitä istuva hallitus on saanut aikaan, on kovalla väännöllä kokoon puristettu ja viimein hyväksytty käännytyslaki.
Se mahdollistaa turvapaikanhakijoiden maasta poistamisen, eikä rajavartijoiden tarvitse enää vastaanottaa kaikkia turvapaikkahakemuksia.
Viiden kuudesosan enemmistön vaatinut laki ja sen kiireelliseksi julistaminen menivät läpi äänin 167–31, eli huomattava kannatus lain taakse löytyi, eikä äänestyksen tulos jätä sijaa nokan koputtamiselle.
Niin sanotut oikeusoppineet vastustivat lainmuutosta kansainvälisiin sopimuksiin ja oikeusvaltioperiaatteisiin vedoten, vaikka toisaalta he ovat itse todenneet (Martti Koskenniemi), että pakolaisten ja turvapaikanhakijoiden oikeudet eivät mene kansallisen turvallisuuden edelle.
Niin sanottu akateeminen tutkijakunta puolestaan on moraaliposeerannut ihmisoikeuksilla ja paheksunut oman asiantuntemuksensa ”täydellistä ohittamista”.
Miksi laki kuitenkin vietiin läpi poikkeuslakina, jonka perustuslakimme 73. § tottahan toki sallii?
Miksi politiikan institutionaaliset tekijät ovat antaneet asiasta erilaisia lausuntoja kuin Juha Lavapuro, Tuomas Ojanen, Juha Raitio, Johanna Vuorelma, Milka Sormunen ja monet muut median yliopistolliset lemmikit (täällä ja täällä).
Siksi, että politiikan tekijöillä, oikeuskanslerilla ja eduskunnan oikeusasiamiehellä sekä perustuslakivaliokunnalla (joka on perustuslakimme ylin tulkitseva elin) on ratkaisupakko.
Ne eivät voi jäädä pähkäilemään asioiden tilaa, vaan Venäjän hybridivaikuttamiseen on täytynyt ja täytyy jatkossakin vastata tavalla, jolla estetään laiton maahantulo ja ihmisten käyttäminen poliitiseen painostukseen valtioiden välisissä konflikteissa.
Suuri osa käännytyslakia vastustaneista juristeista on lisäksi ajanut pakolaisjärjestöjen asioita, joten heidän näkemyksensä eivät ole puolueettomia, eikä heillä ole myöskään poliittista eikä juridista vastuuta.
Suomen perusoikeusjuristien sopisi olla enemmän huolissaan suomalaisten ihmisten ruokapöytään yltävistä asumistuen leikkauksista ja aso-järjestelmän romutuksesta kuin vieraiden kansojen hyvinvoinnista.
On hyvä huomata, että Puolassa ja Unkarissa käännytyslain mukaisesti on toimittu jo pitkään, vaikka niillä ei ole naapurinaan Venäjää (Puolan ja Kaliningradin rajaa lukuunottamatta).
Sen sijaan Suomella on maarajaa Venäjän kanssa lähes 1300 kilometrin verran, joten ihmettelen niitä EU-maita, jotka vetäisivät Suomen valtion oikeuteen EU-oikeuden rikkomuksesta.
Omasta mielestäni käännytyslaista olisi pitänyt tehdä pysyvä eikä tilapäinen. Kun se nyt on tilapäinen, toivon sen olevan tilapäisyydessään samanlainen kuin vuoden 1957 tilapäinen autovero.
Mikäli käy niin kuin emeritusprofessori Martti Koskenniemi sanoo, että ”rajalaki ei Putinia estä”, niin eipä tuon lain laittomuudellakaan paljoa väliä ole.
Vihervasemmisto voi siis olla turvallisin mielin. Väestönvaihto toteutuu kyllä, mutta vauhti vain on hieman aiempaa hitaampi.
