Geenimuunneltu soija ja mutageenit

Pythagoralaisen filosofisen koulukunnan eräs sääntö kuului ”älä syö papuja”. Tämän kiellon pohtiminen on taaskin lähellä, kun joudutaan miettimään, pistelläkö poskeensa lihaa, joka on kasvatettu geenimuunnellulla soijalla. Geenimuunneltu rehu sai myyntiluvan myös Suomessa, vaikka muunneltujen geenien kulkeutumattomuudesta eläimeen tai ihmiseen ei ole varmaa näyttöä. Näytön pitäisi olla ehdottoman varma, sillä biologisen perimän osaksi päässyttä geeniä ei saada luonnon kiertokulusta koskaan pois.

Geenimuuntelu ei tarkoita perinteistä jalostusta. Se on kokeellinen tekniikka, jossa ihminen rakentaa keinotekoisen siirtogeenin. Siirtogeeniin laitetaan pätkä bakteerin, viruksen tai kasvin DNA:ta. Tällaista virusmaista rakennetta ei ole evoluutiossa ikinä ennen ollut, joten sen vaikutuksia ekosysteemiin kukaan ei voi ennustaa.

Ikävää on, että muuntogeeninen rehu on jo käytössä USA:ssa, ja myös Suomessa geenimuunteluun perustuvaa rehua on käytetty elintarviketuotannossa koeluonteisesti. Geenimuunnellulla soijalla tuotettu liha on siis jo pöydässä, vaikka elintarvikkeiden tuottajat eivät kerrokaan lihan olevan geenirehulla kasvatettua. Kuluttajille pitäisi kuitenkin tarjota tilaisuus itse päättää, syökö geenimuunneltua lihaa vai ei. Siksi pakkausmerkinnät ovat paikallaan, vaikka EU ei niitä omassa epädemokraattisuudessaan vaadi eikä näennäisistä tasa-arvosyistä myöskään halua.

Sitä vastoin Euroopan unioni pitää ”syrjintänä” sitä, että Suomen kaltaiset valtiot valistaisivat kansalaisiaan paremmin siitä, mitä he syövät. Todellinen ongelma on kuitenkin se, ettei kuluttajille kerrottaisi, mitä he käyttävät ravinnokseen, ja siksi pakkausmerkinnöistä pitäisi tehdä yleiseurooppalainen käytäntö.

Ihmiskunta mokasi jo DDT:n, talidomidin ja elohopean kanssa pitäen niitä alun perin harmittomina kemikaaleina. Myös korjaus onnistui jotenkuten vetämällä kyseiset aineet pois käytöstä. Mutta muunnellut geenit jäävät kertaalleen laboratorioista päästettyinä pysyvästi luontoon. Taiteilija, kauppatieteilijä ja maanviljelijä Osmo Rauhalan kannanotot geenimuunneltua ravinnontuotantoa vastaan ja luomuruoan puolesta ovat olleet esimerkillisen asiallisia.

”Epäasiallisesti” tämän sinänsä vakavan ongelman voisi kiteyttää kysymykseen, jossa kohtaavat ihmisten hyväuskoisuus ja poliittiseen edistyksellisyyteen liittyvä kunnianhimo: muuttaako Euroopan unioni kansalaisensa mutageeneiksi?

Itse lopetin naudanlihan syömisen niin sanotun hullun lehmän taudin epidemian puhjettua maailmalla (Stockmannin elintarvikeosastolla sitä tosin sanottiin Jacobin-Creuzerin oireyhtymäksi, ikään kuin asia olisi siten muuttunut hienommaksi). Kalkkunat katosivat pöydästäni lintuinfluenssavaaran vuoksi, ja nyt ei voi syödä enää edes sikaa saati korvata ravinnon proteiineja soijalla. Pitääkö myös maapallon ravinnontuotanto tuhota laboratory habit of mind -tutkijoiden kunnianhimoisuuden vuoksi?