Kesäisin tulee liikuttua muuallakin kuin näyttöpäätteiden maailmassa ja luettua esimerkiksi kuvalehtiä. Anna-lehti kirjoitti viimeviikkoisen numeronsa 23/2010 (ilm. 10.6.) kannessa, että ”Tuore piispa Irja Askola sanoo suoraan”. Tietysti siinä on paljon hyvää. Myös minusta Askolan kannattamat homoavioliitot olisivat myönteinen merkki yhteisön hyväksymisestä. Naimisiin pitää päästä kirkossakin eikä vain maistraatissa, jos halu on suuri. Homojen kirkollinen vihkiminen vahvistaisi eikä heikentäisi avioliittoinstituution asemaa.
Ja siinä onkin se ongelma: avioliitto perustuu orjanomistusoloihin. Niinpä voidaan kysyä, onko se hyväksi kenellekään. Naimisiin mennään lähinnä taloudellisista tai hallinnollisista syistä, kun taas rakkaudesta ja intohimosta tehdään kokonaan toisenlaisia asioita. Avioliiton kautta yhteiskunta ulottaa kontrollinsa yksityisten ihmisten suhteisiin. He puolestaan hakevat rakoilevalle yhdessä olemiselleen yhteisön tuen. Tämän kompleksisuuden arkkityypin muodostavat kuningashäät, joiden suosio perustunee siihen, että kansa pääsee hallitsemaan kuningashuonetta omalla uteliaisuudellaan.
Monien homojen suhtautuminen esimerkiksi Ruotsin kruununprinsessa Victorian ja Danielin hääseremoniaan on ollut ihastelevuudessaan täysin ristiriitaista. Koska itse en kuulu uskonnollisiin yhdyskuntiin, jätän myös homoavioliittoja koskevan kiistelyn kirkon ja sen jäsenten riideltäväksi. Käytännössä virallistettu parisuhde tarjoaa yhtä luotettavan pallon jalkaan kuin varsinainen avioliittokin.
Entä sitten lehdessä mainostettu naispiispan rohkeus sinänsä? Pulmana on, että jos joku miespiispa sanoisi asiat yhtä suoraan, häntä ei kiittäisi yksikään naistenlehti saati miestenlehti. Sen sijaan miestä potkittaisiin munille. Tämä osoittaa, että naisten sananvapaus on laajempi ja että naisilla on etuoikeuksia, joita miehillä ei ole.
Naistenlehtien vallankäyttö
Saman Anna-lehden kannessa oli myös toinen puhutteleva otsikko. Sen mukaan kirjailija Anja Snellman lausahti jotakin maahanmuutosta ja ”joutui todella lujille”. Mutta mitä tapahtuu, kun miehet kirjoittavat maahanmuutosta kriittisesti? Yleensä maahanmuuttokriitikot ovatkin olleet miehiä. Eivätkö he ole joutuneet koville? Eikö heitä ole syytetty jopa oikeuksissa?
Kun nainen kirjoittaa maahanmuutosta arvostelevaan sävyyn, häntä ei yleensä kritisoida mistään. Myös lehdistö näyttää asettuvan hänen tuekseen toisin kuin miesten tapauksessa. Tämäkin osoittaa, että naiset saavat tehdä asioita, jotka ovat miehiltä kiellettyjä ja jotka miesten tekeminä leimataan rasismiksi tai sovinismiksi.
Naiset saavat sanottavansa helposti esille mediassa. Julkaisukynnys ylittyy ja naisille myönnetään sivutilaa auliisti. Maassamme ilmestyy useita niin sanottuja naistenlehtiä, joiden kautta esimerkiksi naispoliitikot saavat ilmaismainosta ja pääsevät esittelemään näkemyksiään. Kun vielä miestenlehdissäkin on yleensä naisten kansikuvat, naisilla ei pitäisi olla valittamista. – Esineellistämistäkö? Ehkä, mutta myös naisten harjoittamaa sukupuolisen vallan käyttöä. Pornografiaa tarvittaisiin luultavasti vähemmän, jos pissikset antaisivat heteromiehilleen enemmän lovea (en suomenna). Oheisesta valokuvasta jokainen voi itse laskea, kuinka montaa lehtimyyntitelineen kuvalehtikantta komistaa naisen pää. Mies on kuvattuna vain kahden lehden kanteen noin kuudestakymmenestä, ja silloinkin naisen seurassa!Nuoret miehet syrjäytymiskoulussa
Katsotaanpa vaiheeksi miesten lehtenä (ei siis ”miestenlehtenä”) tunnetun Suomen Kuvalehden suuntaan. SK kysyi numeronsa 23/2010 (ilm. 11.6.) kannessa ”Minne menet nuori mies?” ja totesi, että tänä vuonna peruskouluista valmistui 60 000 nuorta, joista jopa neljännes on vaarassa syrjäytyä – heistä useimmat poikia.
Käsittelin aihetta blogikirjoituksessani 1.6., joten en malta olla kommentoimatta myöskään Suomen Kuvalehden asiasta vääntämää juttua.
Lehden haastattelussa feministi Sari Näre asettui puolustamaan naisia viitaten käsitykseensä, että jo sota-aikana pelättiin naisten rynnäkköä lukioihin ja työelämään ja ettei poikien syrjäytymisestä voitaisi syyttää naisia tai naisten suosintaa. Niinpä niin, kyyhkyläiseni, mutta missä merkityksessä naisten asemasta oltiinkaan huolissaan 70 vuotta sitten?
Nykyisessä täysfeminiinisoidussa yhteiskunnassa naisten asemasta ei ole syytä olla huolissaan siksi, että naiset olisivat (olleet enää pitkään aikaan) alakynnessä, vaan siksi, että nykyinen koulumaailma syrjii aktiivisesti poikia. Kuten totesin jo edellä mainitussa kirjoituksessani, pojat osoittavat älyllisyytensä kapinoimalla ja kyseenalaistamalla eivätkä opettajattarien arvostamilla kuuliaisuudella ja nöyryydellä. Koulujen opettajakunta on naisistunut, mikä vahvistaa naisten valtaa koululaitoksessa.
Armeijan everstiluutnantilta kysyttäessä lehti sai vastaukseksi, että poikien syrjäytymistä ehkäisi parhaiten asevelvollisuuden suorittaminen. Se on hänen mukaansa viimeinen tilaisuus, jossa nuoret asetetaan muodollisesti samalle viivalle ja jota muutamat voivat käyttää ponnahduslautana, mikäli kaikki muu on mennyt aiemmin mönkään.
Kannatan kyllä armeijaa ja yleistä asevelvollisuutta. Mutta en usko, että varusmiespalvelus korjaa mitään. Se on rasite nuorten miesten muutenkin vaikeissa elämäntilanteissa ja viivyttää opiskelemaan hakemista. Samalle viivalle asettaminen on tuossa iässä keinotekoista. Pakolla luotu yhteishenki harvoin pysyy, ja pakkolaitoksissa ihmiset oppivat vain välttelemään vastuutaan sekä pysymään toisistaan mahdollisimman loitolla jatkossa. Parasta olisi nähdä tämäkin asia realistisesti. Velvollisuus velvollisuutena ja välttämätön paha välttämättömänä pahana.
Kun neuvoa kysyttiin Nuorisotutkimusverkoston tutkijaprofessoriksi edenneeltä Tommi Hoikkalalta, tämä Moskovassa aikoinaan kouluttautunut edistyksellinen totesi, että edistää pitäisi nuorten miesten ”yritteliäisyyttä”. Näin se takki kääntyy. Salamanteri on omaksunut aikamme tendenssin ja näyttää nyt suosivan omaehtoisuutta, joka voi olla vain ihmisten jättämistä oman onnensa nojaan.
Juttu herättää kysymyksen, onko koko syrjäytymisilmiö muuta kuin kunkin intressiryhmän – esimerkiksi feministien, armeijan tai nuorisotutkijoiden – keino markkinoida omia knoppejaan ja sitä kautta oikeuttaa itseään sekä esitellä etevyyttään.
Urbaanit ovelat
Lehdessä kerrottiin esimerkkitapauksena 22-vuotiaasta nuoresta miehestä, joka asuu isänsä yläkerrassa ja viettää yönsä dataillen muun perheen lähdettyä evakkoon. Sen enempää koulutus kuin työntekokaan eivät onnistu, sillä miesparalla on todettu se kauhea ADHD!
Käsittääkseni kyseisen ’tarkkaavaisuus- ja keskittymishäiriötä’ merkitsevän kirjainyhdistelmän takana ei ole mitään. Se ei viittaa mihinkään tunnistettavaan syyhyn tai sairauteen vaan kuvaa pelkkää oireyhtymää ja sitäkin mahdollisimman ylimalkaisesti.
”ADHD” on nimi itsekurin puuttumiselle. Se voi saada alkunsa ulkoisen kurin puuttumisesta. Siksi myös armeijan opetuksista voisi olla joissakin tapauksissa apua, vaikka parikymppiselle ei voidakaan opettaa enää pöytätapoja.
Kun nuori mies on vailla koulutusta tai sopivaa työtä sekä kärsii ADHD-oireyhtymästä, tämä yleensä tarkoittaa, että hän on nettiriippuvainen, deittailee kaiket yöt sekä elää kuin Ellun kana, jos kukaan ei asiaan puutu. Se ei merkitse, että uusavuttomalta näyttävä sukupolvi olisi jotenkin kyvytöntä tai osaamatonta. Päinvastoin: he ovat niin sanottuja urbaaneja ovelia, joita ei vaivaa mikään vaan jotka käyttävät yhteiskunnan suopeutta hyväkseen. Yhteiskuntamme on sosiaalitukien viidakko, johon voi piiloutua niin, että työviranomaisetkin joutuvat etsimään kadonneita erityisen ”etsivätoiminnaksi” nimeämänsä hankkeen kautta.
Viranomaiset torjuvat itse luomiaan uhkia
Älkää ymmärtäkö väärin. En pyri syyllistämään varsinkaan nuoria miehiä. Minähän kehun heidän ansioitaan. Kuten jo viranomaiskielestä huomaatte, tilanne on vääristynyt ja muuttunut komediaksi. Nuoret kuvataan osaamattomiksi surkuttelun aiheiksi myös mediassa, ja lehdet kirjoittavat heistä tavalla, joka luo vähätteleviä uskomuksia sekä pysyttää syrjäytymistä. Ihmiset lavastetaan osaamattomiksi, vaikka kyse on pelkästään tahdonvoiman puuttumisesta tai käyttämättä jättämisestä.
Älykkäät nuoret miehet valitsevat joutilaana olon, koska se on niin helppoa. Yhteiskunta vähättelee poikien lahjakkuutta sekä palkitsee tytöille tyypillisistä asenteista. Siksi pojat kaivautuvat bunkkereihin ja omaksuvat siilipuolustuksen yhteiskuntaan päin. He eivät halua yrittää, sillä omistamis- ja yritteliäisyysvihamielinen yhteiskunta on nainen, joka lannistaa esiliinansa ja kaulimensa kanssa kaikki miehekkäät ja omaehtoiset pyrkimykset. Yhteiskuntamme elää äidinvallan varjossa.
Sisäasiainministeriö näkee maamme keskeisimpänä turvallisuusuhkana syrjäytymisen ja pitää syrjäytymisen ehkäisemistä sisäisen turvallisuuden ykkösasianaan. Tässä valossa onkin hyvä muistaa, mikä tuota syrjäytymistä luo. Jopa Suomen Kuvalehti uskalsi mainita jutussaan, että suomalaismiesten syrjäytymiseen on johtanut ulkomaisen työvoiman maahantuonti. Toinen syy on, että perinteisiltä miesten aloilta on kadonnut useita työpaikkoja. Mihinkähän ne ovat menneet? Eivät kai vain halpoina pidettyihin Itä-Euroopan maihin globalisaation ja EU:n vaikutuksen myötä?
Menetyksiä voitaisiin kuroa umpeen pitämällä paremmin järki päässä myös maahanmuutto- ja talouspolitiikassa. Esimerkkiä sisäasiainministeriö voisi näyttää valitsemalla tasa-arvovirkoihin muitakin kuin pelkkiä akkoja. Myös naisliikkeen kannattaisi edistää tasa-arvoa feminismin sijaan.
Ne, joita kiinnostaa, mikä kasvatus- ja koulutuspolitiikassa omasta mielestäni mättää, voivat katsella poliittisen ohjelmani tämän tilanneanalyysin suuntaan. Tiedän saavani haukut asenteellisuudesta, mutta jonkun kai on sanottava, miten asiat ovat.
