Kun Z-lehti sanoi "Z, Z, Z..."

Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n julkaisema Seta-lehti koettiin tärkeäksi tiedotus- ja seuranhakujulkaisuksi ollessani parikymppinen nuori noin kaksikymmentä vuotta sitten. Homoilla ja lesboilla ei ollut muuta, paitsi porno – ja tietysti toisensa. Sen jälkeen tuli City-lehden deittipalsta, ja nykyään kaikki mouruavat toistensa perään ravintoloissa ja internetin keskustelupalstoilla.

Seta-lehti koostui 1970- ja 1980-luvuilla niin sanotusta asiallisesta tiedosta. Nykyään sekin herättää jo tervejärkistä hilpeyttä ja kertoo noiden aikojen kurjista oloista: valistaa täytyi. Niinpä myös lehti oli ankea kaksivärinen järjestöjulkaisu. Uudet tuulet alkoivat puhaltaa 1990-luvulla. Lehden päätoimittajaksi tulivat Kalle-Ville Lahtinen ja Jaakko Kangosjärvi. He tekivät aiemmasta läpyskästä värikkään aikakauslehden. Kirjoituksissa oli munaa. Varsinkin Pasi Risbergin jutut olivat svengaavia, ja Ari Saukkosen kolumneja saattoi kutsua esseiksi. Myös Pauli Löija toimitti lehteä kohtalaisesti. Lehden nimeksi muutettiin jämäkästi ”Z”. Sanoin jo tuolloin, että lehteä ei voi enää tehdä paremmaksi, joten alamäki on luvassa. Ja se tuli.

Vuodesta 2001 lehti on ollut naispäätoimittajan ja naistoimittajien hallussa. He tekivät siitä naistenlehden. Vaikka tilauskanta kasvoi feministien aktiivisuuden vuoksi, lehti alkoi olla järjestölle riippa. Taitto muutettiin vähemmän tiukaksi ja erotiikan joskus paheellinenkin esittäminen karsittiin pois. Miehet kritisoivat sitä mitäänsanomattomaksi. Jutut laadittiin populaarikulttuurin yleisaiheista eikä seksuaalisuudesta, ja pääjutut olivat pelkkiä henkilöjuttuja. Silti lehti ei onnistunut olemaan sen enempää ”Suosikki” kuin ”Soundikaan”. Neliväripainatuksesta huolimatta se palasi takaisin järjestöjulkaisun tasolle alettuaan muistuttaa Eläketieto-lehteä.

Tällä viikolla ilmestyi Z-lehden toistaiseksi viimeinen numero 1/2007. Se voi jäädä lehden kuolinkorahdukseksi, sillä Seta ei julkaisua enää rahoita. Aiemminkin Setan jäsenmaksuilla pystyttiin kattamaan jäsenlehtenä leviävän julkaisun kustannuksista vain painokulut. Siinä, missä Seta-lehteä lukeva saattoi ennen vanhaan selittää lapsille, että ”Setä lukee nyt Setä-lehteä”, nykyisen Z-lehden takaa kuuluu nukahtamisesta kertova ”Z, Z, Z” – aivan niin kuin toimituksestakin. Feministit ja muutamat aktivistit yrittänevät pelastaa ”omaksi” julkaisukseen muodostuneen lehden tekemällä sitä omin voimin. Ilman rahaa se tuskin onnistuu, ja ehtookellot ovat soineet paperijulkaisulle lukijoiden siirryttyä nettiin.

Seta ja Z ovat osa seksuaalivähemmistöliikkeen historiaa. Ne olivat välineitä niin yksilöllisen kuin yhteisöllisenkin identiteetin rakentamiseen. Ajat ovat nyt toiset, ja elämä on muualla. Tavallaan kaipaan, tavallaan en.