6. tammikuuta 2007

Loppumetrejä ja alkometrejä


Tänään on loppiainen eli perinteinen joulun ajan lopettajaispäivä. Ennenkin osattiin näköjään bilettää, kun juhlimiseen varattiin peräti kaksitoista päivää.

Kaikenlaiset loput ovat tärkeitä. Ei ole samantekevää, miten biisi päättyy. Nykyaikana kuolema on usein raadollinen ja väkivaltainen tapahtuma. Ihmisiä menehtyy esimerkiksi liikenteessä yhtä brutaalilla tavalla kuin sodissa. Liikenne onkin lihamylly, jonka näennäisesti sivistyneessä ja arkipäiväisessä koneistossa ihmisiä jauhautuu jatkuvasti palasiksi. Sen sijaan Sokrates sanoi, että kuoleman tullessa pitää olla hiljaista, ja kehotti viemään naiset ja lapset ulos huoneesta. Ehkä kulttuurimme pitäisi opetella kunnioittamaan erilaisia loppuja ja fade outeja.

Uhkakuvien lietsontaa ja torjuntaa

Loppiaisen Helsingin Sanomat (6.1.2007) välitti jälleen kerran juuri sellaisen kummallisen uutisen, joita koko ajattelemattomuutta ja ahdistuneisuutta poteva maamme on pullollaan. Lehti raportoi tiedon, että koulukyyteihin on tulossa alkolukot! Lehdessä ei tosin ollut alkeellisintakaan analyysia siitä, mitä kyseinen seikka kertoo yhteiskunnasta, jossa tällainen uudistus koetaan tarpeelliseksi.

Alkolukko varmaan helpottaa joidenkin ihmisten omaatuntoa, mutta miksi? Vastaus on: siksi, että se suo ihmisille mahdollisuuden jatkaa kaksinaismoralismiaan ja valheellisuuttaan. Taksikuskien ja muiden koulukyytijöiden juopottelu ei kai ole koskaan ollut suuri ongelma, joten uusi viranomaissuositus on turha. Sen merkitys onkin symbolinen. Se mahdollistaa perheen sisäisten uhkien siirtämisen ulkoiseen kohteeseen: juopottelevaan autokuskiin.

Todellinen ongelma on nuorison oma juopottelu, joka on heidän vanhempiensa opettama pahe. Esimerkiksi Helsingin keskustassa niin köyhien kuin rikkaidenkin perheiden nuoret hakeutuvat juopottelemaan Esplanadille ja Kaivopuistoon, aivan kuten heidän vanhempansa ja opettajansakin. On lohdutonta katsella, kun kolmetoistavuotiaat raahautuvat kaljakassit maanpintaa laahaten Tähtitorninmäelle dokailemaan. Parikymppisinä he ovat jo pultsareita ja valmiita katkaisuhoitoon. Autossa oleva alkolukko voisi pahimmillaan estää takapenkillä olevan juopponuoren toimittamisen kouluun, kun auto ei käynnisty oppilaan viinankatkuisen hengityksen vuoksi – vaikka ikkunat tietysti pysyvätkin huurteesta kirkkaina.

Tädit hysterisoivat taas vääristä asioista, mutta heiltä näyttää löytyvän sinänsä kyseenalaista suhteellisuudentajuakin: ”Eihän me voida pakottaa, kun tämä on vain suositus”, totesi jutun mukaan eräskin kunnan virassa oleva naisihminen. Hän siis varaa mahdollisuuden juopotella ainakin vähän. Autokuskeille absolutismin pitäisi olla itsestään selvää ja vallitsevan lainsäädännön puitteissa jo varmistettua niin, ettei moisesta täytyisi antaa erillistä normia.

Ja lakihan kieltää päihtyneenä ajamisen ylipäänsä, vaikka se paradoksaalisesti salliikin humaltumisen puolen promillen rajaan asti. Jokaisen ihmisen täytyisi itse ymmärtää pitää raittiudestaan huoli, mikäli toimii liikenteen parissa. Uusi normi palvelee näköjään vain poikkeuksellisen ahdistuneiden ja kaksinaismoralististen ihmisten omaatuntoa. Mikäli sitä tarvitaan ongelmien korjaamiseen, on yksilöiden vastuu ja arvomaailma päässyt rappeutumaan niin pitkälle, ettei asia parane pelkällä normittamisella, vaan tarvitaan päiden katkojaa.

Nollatoleranssi

Julkisten kulkuneuvojen matkustajat ovat tunnetusti kuljettajiensa vastuulla. Asiassa kytkeytyivät yhteen lapsiarvot ja juopottelu. Näitä kysymyksiä koskeva ahdistus siirretään autoilua ja kuolonkolareita koskevaan merkitysyhteyteen. Vakavia asioita siis – ja tarpeeksi ideologisia, jotta niiden takaa voidaan löytää myös asioiden filosofinen ydin: uusi normi heijastelee kollektiivisesta piilotajunnasta nousevaa syyllisyyden tunnetta ja sen asettamista näytteille poliittisella foorumilla. Onko asialla sitten jotain yleistä merkitystä? On toki: se kertoo siitä, että viranomaisvalta ei kykene käsittelemään todellisia ongelmia vaan aina vain irrallisia yksityiskohtia. Moraalin lähtökohdasta eli yksilön oman vastuun velvoittavuudesta sen sijaan ei puhuta, koska se voisi vaatia ihmisiltä itseltään jotain.

Asia sinänsä on selvä: raivoraittiina henkilönä olen aina vaatinut nollatoleranssia niin autoilijoilta kuin veneilijöiltäkin. Sittenpähän nähtäisiin, minkälainen poru alkaisi siitä, eivätkö nämä kiltit poliitikkotädit ja -sedät saakaan itse ajaa ketään humalassa kuoliaaksi.