30. heinäkuuta 2010

Punaniskat ja pissikset pilaavat päivän


Kesäinen Suomi on ihana asia. Yli kolmenkymmenen asteen lämpötiloja on riittänyt jo monen viikon ajan, eikä loppua näy edes sääennusteessa. Helle on saanut myös monen ihmisen pään sekaisin. Huono käytös on tosin saattanut lisääntyä muistakin syistä, sillä tavalliset ihmiset puuttuvat entistä useammin toistensa elämään arkiympäristöissä. Esimerkkejä.

Tässä blogissaan eräs yhdeksäntoistavuotias mies kertoo ottaneensa aurinkoa poikaystävänsä kanssa tamperelaisessa puistossa, kun joku paikallinen häirikkö saapui pilaamaan kanssakäymisen ja tunnelman. Teekkaripoika tilittää asiaa seuraavasti:

”Auringonottoon liittyy tällä kertaa eräs ikäväkin asia, palamistakin kurjempi. Kun olimme kultani kanssa ottamassa aurinkoa Tampereella eräällä puistoalueella, oli lisäksemme siellä eräs mies alakouluikäisen tyttärensä kanssa. Makailimme puistossa jonkin aikaa ja molemmat huomasimme, että mies osoitti yllättävän paljon kiinnostusta meitä kohtaan. Eihän siinä voisi tuntea olonsa kuin imarrelluksi, jos kyse olisi komeasta ja nuoresta miehestä, mutta kun kyse on punaisesta ja kaljusta pikkupullukasta niin alkaa jo pikku hiljaa ihmetyttämään, että mitähän sekin tuijottaa. Viimein kun aloimme purkamaan tavaroitamme ja tekemään lähtöä sai hän suunsa auki ja huusi ’Ootteks te jotain suklaapoikia?!!’.

Totta kai me molemmat se kuultiin, mutta itse ainakin jätin reagoimatta siihen, koska muuten ihana aamupäivä olisi kurja pilata millään konfliktin poikasella. Mieshän oli selkeästi humalassakin. Eniten kuitenkin jäi harmittamaan, että millaisen kuvan tuo mies oikein antaa nuorelle tyttärelleen, vai onkohan hänkin jo niin kypsä, että pystyi häpeämään silmät päästään. En sitä paitsi muutenkaan ole koskaan oikein ymmärtänyt tuota termiä, sillä eikös ihmisistä suurin osa kuitenkin pidä suklaasta!”


Niin. Mitäpä uteliaan kysymykseen voisi muuta vastata, kuin ”mikä sinäkin olet meiltä mitään kysymään”. Toinen vaihtoehto olisi kai neuvoa hakemaan seuraa muualta. Myös puistoseksi ja iskeminen, jota ihmiset ovat kaikeksi onnekseen harjoittaneet vuosisatojen ajan kaupunkiympäristöissä, on elegantimpaa aivan toisenlaisella asenteella.

Pikku-Napoleonit kuriin

Suomessa on käymässä kuten Hollannissa ja Britanniassa. Liberaali ja hyväntahtoinen yhteiselo ovat vetämässä huurteeseen. Yksi syy siihen on varmasti maahanmuutto. Kun maahanmuutto on lisääntynyt, muutamien ihmisten asenteet ovat koventuneet myös kansallisia vähemmistöjä, esimerkiksi homoseksuaaleja, kohtaan.

En toivo sellaista yhteiskuntaa, joka koostuu paikallis-Führereistä, pikku-Napoleoneista ja muista elämäntavan vartijoista: punaniskoista ja kusimuttereista. Myös perussuomalaisen puolueen olisi syytä irtisanoutua sellaisista ääriryhmittymistä, jotka pyrkivät kurmottamaan muita kansalaisia viranomaisvallan ohi. Pahimmillaan nämä ryhmät ahdistelevat ihmisiä ja käyttävät henkisen ilkeilyn tukena suoraa tai epäsuoraa väkivallan uhkaa.

Erään näytön siitä antoi Helsingissä järjestettyä gay pridea vastaan suunnattu kaasuisku, jonka tekijät ovat nyt telkien takana. Sellainen puolue, joka hyväksyy tai tukee väkivaltaa, menettää uskottavuutensa ja legitimiteettinsä. Laittomuudesta on tehtävä loppu.

Laittomuudesta on myös rangaistava, sillä sormien läpi katsoessaan yhteiskunta antaa hyväksyvän signaalin, joka ohjaa väkivaltaiseen käytökseen. Puolustukseksi ei auta, että pommi oli pieni tai että asialla olivat märkäkorvat. Taustalla vaikuttavat rabulistiset vihaideologiat, joiden levittäjät pannaan rautoihin niin kaikissa laillisissa armeijoissa kuin demokraattisissa yhteiskunnissakin.

Rymyjengin röyhkeys

Minulla on myös omakohtaisia kokemuksia kansantuomioistuinten toiminnasta. Olin eräänä heinäkuisena päivänä ottamassa aurinkoa Helsingin uimastadionin nurmikolla, kun ympärilleni ilmestyi muutaman nuoren aikuisen ryhmä kahden lapsen kanssa. Ensin he tulivat tallomaan makuualustalleni, sitten he ajoivat lastenvaunuilla päälleni, ja lopuksi he pyysivät minua siirtymään sivummalle, jotta heille itselleen liikenisi tilaa.

Tämä on tietenkin tehokkuusyhteiskunta. Mutta sekään ei oikeuta huonoon käytökseen julkisilla paikoilla.

Jos edellisessä esimerkissä näyttöä kanssakäymisen taidoistaan antoi stereotyyppinen punaniska, tässä tapauksessa kyseessä oli ilmeisestikin vihervasemmistolainen sivistyneistö, joka kirjavaksi tatuoidun ihonsa alta esitteli vaatimuksiaan meidän muiden kansalaisten siirtymiseksi muualle, sillä – ”ettekö näe, että meillä on lapsiakin tässä?!”.

Miten kukaan uskaltaisi vastustaa lapsiarvojen hyväksikäyttäjiä? Minä uskallan. Vastasinkin, onko muka minun syytäni, että heillä on lapsia. Vastuu lasten kasvatuksesta ja paimennuksesta kuuluu joka tapauksessa heidän huoltajilleen eikä syyttömille.

En tosin usko lasten olleen kyseiseen porukkaan kuuluneiden aikuisten omia, sillä arviolta kolmi- ja nelivuotiaat lapset olivat selvästikin tuontitavaraa. En tiedä sitäkään, tunsiko rymyjengi henkilöllisyyteni, mutta sanailun etenemisestä päätellen ilmeisesti kyllä. Arviolta 25-vuotias pissisnainen huusikin lopulta perääni erään rasistisen herjauksen, jota en voi toistaa tässä, jotta en saisi syytettä sopimattomien puhumisesta – edes esimerkkilauseiden muodossa. Näin joudun suojelemaan rikollista.

Nuoret aikuiset voittivat tämän erän. Mutta kyseisellä asenteella roskaväki heitetään jatkossa ulos kaikkialta muualta. Vaikka he voittaisivat väkivallalla ja joukkovoimalla jokaisen vastaantulijan, he päätyvät lopulta toistensa tukkaan kiinni ja kysyvät neuvottomina apua.

Kun kyseessä on tällainen rantaleijona, ymmärrän toki, miksi monetkaan kylkeäni tuuppineet eivät ole jääneet pitemmäksi aikaa pahoittelemaan törmäystä. Olisin voinut itsekin laittaa lihamyllyn pyörimään ja sanoa: ”Sori vaan, ei ollut vahinko!”

Minne katosivat kohteliaat ja ystävälliset kaupunkilaiset?

Vain pieni osa ihmisistä on toistaiseksi röyhkeitä, epäkohteliaita ja tylyjä paukapäitä. Suurin osa esimerkiksi helsinkiläisistä on kohteliaita ja huomioon ottavia. Helsinkiläiset ovat suurkaupungissa asuessaan ehdollistuneet jopa ylikohteliaiksi: pyydetään anteeksi pienintäkin häiriötä, niin kuin kuuluu. Kyse on samasta ilmiöstä kuin Kiinassa. Kun väkeä on paljon, pitää välttää konflikteja ja elää diskreetisti, sillä kaikki tietävät, miten muuten kävisi. Näin on syntynyt kiinalaisten maailmankuulu ystävällisyys.

Oireellista on, että monet ihmiset eivät kunnioita mitään sääntöjä vaikka vaativatkin niiden noudattamista muilta. Kaiken esimerkillisyyden varmistamiseksi edellä mainittu poppoo poltti vittuilunsa päätteeksi hermosauhut stadionin nurmikolla, vaikka koko alueella on tupakointi kielletty. Vapainta kasvatusta on tietysti se, ettei ole kasvatusta lainkaan, mutta oliko röökin vetäminen nyt hyvää esimerkkiä lapsille?

Liikenteessä nämä piittaamattomat arvoinvalidit aiheuttavat tietenkin suurimmat ja vahingollisimmat katastrofit. On kummallista, miten vaikea ihmisten on elää edes alkeellisimmankin vastuun edellyttämällä tavalla. Sen sijaan he ajavat autoa matkapuhelin toisessa ja viinapullo toisessa kädessä, ikään kuin kyse olisi harmittomasta huvista.

Juuri liikenteessä ihmisten henki on enemmän vastaantulijoiden armoilla kuin leikkauspöydällä tai erikoislääkärissä – siis myös kunnon ihmisten henki. Silti liikenteessä tehdään välinpitämättömimmät ja törkeimmät pikkurikokset, jotka usein johtavat arvaamattoman suuriin seurauksiin.

Massojen kapina

Entä mitä filosofista merkitystä tällä kaikella on? Espanjalainen filosofi José Ortega y Gasset arvosteli teoksessaan Massojen kapina (La rebelión de las masas, 1930) modernisoitumisen myötä syntynyttä, henkisesti laiskistunutta ja epä-älyllistynyttä persoonallisuustyyppiä, joka on kiinnostunut oikeuksistaan mutta tuskin lainkaan velvollisuuksistaan. Ortegan mielestä länsimaisen sivistyksen pohja ja yhteiselämän syvärakenteet ovat jääneet tällaisen ihmistyypin ymmärryksen ulkopuolelle.

Maailman pitäisi luonnollisesti tulla ajan myötä paremmaksi ja moraalisemmaksi niin kuin ihmistenkin. Massojen kapinassa arvostellaankin sitä, että päämäärät luodaan vain välittömän tyydytyksen periaatteelle. Siten ne voidaan saavuttaa nopeasti. Toisaalta päämäärät on jouduttu tällöin asettamaan niin matalalle, että ne väistämättä toteutuvat.

Näin yhteiskunta banalisoituu, ja arvoista tulee massakulttuurin makkaraa. Toisella tavoin lausuttuna hyvinvointi nousee ihmisten pikarissa kukkuralle. Vaatimusten ja omien velvollisuuksien laiminlyömisen kehä syvenee, ja epätasapaino lisääntyy.

Minun tulkintani: juuri näin yhteiskunta romahtaa. Työväen- ja keskiluokan aggressiot purkautuvat jatkuvina vaatimuksina, ja kyseinen väestönosa tekee ennen pitkää suurimman osan omaisuus- ja väkivaltarikoksista. Hallitseva yläluokka (tai toisella tavoin sanottuna alamaailma) puolestaan tekee suurimman osan taloudellisista ja poliittisista rikoksista. Hyvinvoinnin idättämä välinpitämättömyys johtaa lopulta sotaan, sotaan, joka pakottaa jälleen ihmiset pysymään raameissaan, kunnioittamaan toisiaan ja rajojaan sekä käyttäytymään kohteliaasti. Niin on käynyt satojen vuosien ajan ja käy vastaisuudessakin.

Siinä José Ortega y Gasset joka tapauksessa erehtyi, että hänen mukaansa Euroopan kansallisvaltioiden muodostumista seuraava vaihe olisi yleiseurooppalaisen valtioliiton luominen. Oman käsitykseni mukaan juuri tämä on massojen kapinan kohtalokkain vaihe: väestöjen hallitsematon siirtyileminen maasta toiseen, se, joka aiheuttaa tilan ahtautta niin parhailla auringonottopaikoilla kuin lähiöiden varjoisilla kujillakin.

Ja tästä kaikesta lemahtaa – aivan kuten Friedrich Nietzsche kirjoitti Iloisessa tieteessään (1886/1989, s. 199, ajatelma 349) – ”liikaväestön ummehtunut ilma, kuin hädässä ja ahtaudessa ahertavien pikkueläinten haju”.