17. toukokuuta 2011

Kohti parempaa seksuaalisuusturvaa



Toukokuun seitsemäntenätoista vietetään jälleen homofobian vastaista päivää. Pride-tapahtumia ja Setan toimistoja vastaan suunnatut väkivaltaiset aggressiot sekä niitä tukeva paatos osoittavat, että muistutusta tarvitaan.

On surullista, että monet kansallismielisinä esiintyvät puolueet ja poliitikot ovat antaneet ideologisen tukensa seksuaalivähemmistöjen vastaisille toimille ja edistävät niitä. Mitään kansallista etua ei voida kuitenkaan ajaa yhtäkään kansallista vähemmistöä diskriminoimalla. Tämä pitäisi jokaisen ymmärtää.

Homovastaisuus ei myöskään tuo näille poliittisille tahoille mitään lisäarvoa. Korkeintaan se luo kyseenalaista omanarvontuntoa joillekin ärripurreille. Kyse on machoilusta, jonka takana ei ole mitään.

Esimerkiksi homoavioliitot olisivat ihan kannatettava asia, jopa niin, että kristillisdemokraattienkin pitäisi tukea hanketta eikä vastustaa sitä. Homojen avioliitot toisivat avioliittoinstituution piiriin entistä enemmän väkeä ja siten vahvistaisivat kirkollista kulttuuri-instituutiota. Hankkeen kannatettavuus riippuu tietenkin siitä, mitä ylipäänsä ajatellaan avioliittojen asemasta ja merkityksestä. Teologiset esteet eivät kuitenkaan ole sen vakavammin otettavia kuin naispappeudenkaan tapauksessa.

Menneisyyteen ja sovinnaistapoihin vetoaminen voi luoda turvallisuuden illuusion epävarmaksi koetussa maailmassa. Mutta muutoin en ymmärrä, mitä järkeä on olla arvokonservatiivi. Se on melkein kuin vetäisi päälleen 1950-luvun vaatteet muotikuteiden asemasta ja lähtisi sen jälkeen kaupungille bailaamaan.

Arvokonservatismi on elämän katselemista taustapeilistä. Elämä itse menee eteenpäin. Siksi olenkin omasta puolestani arvoliberaali (olematta talousliberaali). Vapaamielisyys on lisäksi halpaa. Se ei näissä asioissa maksa mitään, mutta osoittaa hyvää tahtoa.

Nyt kun Suomessa kootaan jälleen hallitusta, on hyvä muistaa, että sosiaaliturvan rinnalle tähän maahan tarvittaisiin asianmukainen seksuaalisuusturva. Tämä tarkoittaa, että yhteiskunnan pitäisi kunnioittaa ja palvella kaikkien ihmisten seksuaalista itsemääräämisoikeutta ja parinmuodostusta, eikä yhteiskunnan laitosten pitäisi pyrkiä muokkaamaan yksilöitä seksuaalisesti yhteiskuntaan ”paremmin sopiviksi”.

Hyvä seksuaalisuusturva merkitsisi ihmisten tasavertaista kohtelua ja diskriminaation vähentämistä muun muassa työelämässä. Kaikki on kiinni ihmisten hyvästä tahdosta – tai sitten pahasta.

Sosiaalitoimistoja ja terveydenhuoltoa tässä maassa kyllä riittää, mutta tarvetta olisi ilmeisesti myös seksuaalisuusturvakeskuksille. Seksuaalisuusturvakeskuksissa ihmisiä rohkaistaisiin olemaan entistä seksuaalisempia ja opetettaisiin heille, että seksuaalisuus ja seksin toteuttaminen ovat myönteisiä asioita. Seksuaalisuudesta syyllistämistä ja häpeän kokemista kitkettäisiin pois. Eikä tämä koskisi vain seksuaalivähemmistöjä vaan kaikkia ihmisiä. Heteromiehekin voisivat saada helpommin seksiä, eikä heidän tarvitsi enää kadehtia homomiehiä, kun pissismuijat alkaisivat jakaa heillekin.

Seksuaalisuus on parasta ja kauneinta ihmisessä. Seksuaalivähemmistöliike on tullut puhuneeksi myös enemmistöjen puolesta pyrkimällä vapaamielisempään ja tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan, jossa kaikkien ihmisten olisi mahdollista toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan vailla ideologisia estoja ja rajoitteita.

Myös Perussuomalaisen puolueen, jolla muutoin on monissa asioissa järkeviä kantoja, kannattaisi luopua homojen ja lesbojen systemaattisesta vastustamisesta ja parjaamisesta. Se ei tuo puolueelle mitään, mutta leimaa puoluetta tarpeettomasti monien niiden ihmisten näkökulmasta, jotka ovat tai joilla on lähipiirissään homoja tai lesboja. Tieteellisen ja järkiperäisen asenteen omaksuminen olisi näissä asioissa paremmin perusteltua kuin jonkin uskontoperäisen.

Suurin osa heteroista suhtautuukin myönteisesti tai neutraalisti homoihin, lesboihin ja muihin seksuaalivähemmistöihin, jotka hiljattain vapautettiin myös sairausleiman alta. He ymmärtävät, että seksuaalisuuden erilaisia osatekijöitä sisältyy kaikkeen seksuaalisuuteen, myös omaansa.

1705-päivän vietossa ei ole tietenkään kyse vain homofobian vastustamisesta. Kyse on kyvystä asennoitua elämään myönteisesti. Se on muistutus siitä, että jokaisessa ihmisessä piilee mahdollisuus olla oman elämänsä supertähti, esimerkiksi Lady Gagan tapaan. Tärkeintä on toimia – ja antaa muiden toimia – rehellisesti ja hyvän omantuntonsa mukaisesti.