7. elokuuta 2012

Heterourheilun alamäki taitokseen: Gay-olympialaiset Suomeen


Suomi ei ole toistaiseksi saanut Lontoon olympialaisista yhtään mitalia, ja Helsingin EM-kisoistakin isäntämaahan jäi vain yksi.

Sen sijaan Budapestin Eurogames-kilpailuista suomalaisia seksuaalivähemmistöjä edustava HOT nappasi viime kesäkuun lopussa peräti 22 mitalia: 7 kultaa, 8 hopeaa ja 7 pronssia.

Tämä ohjaa ajattelemaan, että seksuaalivähemmistöjen sisällä suomalaisurheilijat ovat suhteellisesti paremmassa kunnossa (tai ainakin menestyvämpiä) kuin koko väestön tai heteroväestön keskuudessa.

Minäkin – vaikka olen 46-vuotias – olen jättänyt jo useiden vuosien ajan taakseni monia samaan sukupolveen kuuluneita olympiaurheilijoita.

On myös mukava tukea tavallisia 25-vuotiaita heterokavereita fillarilenkillä. Omaa vauhtiani ylämäessä hidastaen olen kannustanut heitä parempiin suorituksiin.

Urheilumaailman ideologisuus ja kaksinaismoralismi

Ehkä yksi syy heterourheilun alamäkeen on vääristynyt kehokäsitys.

Jos heterotkin asennoituisivat kehollisuuteen ei-välineellisesti ja vähemmän suorituskeskeisesti, ilo ja terve kilpailuhenki voitaisiin palauttaa takaisin urheiluun.

Nyt sitä leimaa pelkkä pakottaminen. Kehoa kohdellaan koneena tai laitteena, jonka myös valmennusporras hylkää, kun käyttöaika kulunut loppuun.

Liikunnalla voi olla monta motiivia. Liikkuminen voi olla voiton, terveyden tai oman identiteetin ja kehon rakentamisen projekti.

Nykyisessä kilpaurheilussa korostuu pelkkä voittaminen. Tavallaan se on kaiken kilpailemisen idea. Mutta voittoa ei välttämättä saavuteta aggressiivisuudella ja pakkomielteisyydellä. Ei myöskään epätoivoisella dopingilla, jota seksuaalivähemmistöjen urheilutapahtumissa ei tunneta lainkaan – johtuen ehkä luontevammasta kehollisuuskäsityksestä.

Olympialaisten alkaessa hehkutettiin ”olympiahenkeä” ja muistutettiin, että antiikin Kreikassa sodat lopetettiin kilpailujen ajaksi. Samalla perusteella olympiakilpailujen uskottiin edistävän maailmanrauhaa nykyisin, ja kiväärejä vaadittiin hiekkaan muun muassa Syyriassa.

Mutta todellisuudessa urheiluun liittyvä kilpailu on sodan esiaste. Urheilu ei siis ole väkivallan filtteri eikä sotien jarrupoljin vaan saman vihamielisyyden ilmenemismuoto kuin sotiminekin, tosin vain hillitymmässä muodossa. Sama koskee tietysti myös diplomatiaa, paitsi että sodat alkavat siinä, missä diplomatia loppuu. Ja politiikka puolestaan alkaa siinä, missä sodat päättyvät. Ne ovat siis eri metodeja.

Heterourheilun kytkös aggressioiden tuottamiseen ja purkamiseen johtunee heteroseksuaalisesta arvomaailmasta, jossa korostuu naturalismi, pyyteellisyys ja perheen ideologia: ahneus, valloituksenhalu ja lajinsäilytyksen turvaaminen.

Homofoobinen urheilumaailma

Yksi syy siihen, miksi homot eivät kilpaile heteroiden kanssa samoissa sarjoissa ja kilpailuissa – tai ylipäänsä asetu samalle viivalle niin, että vertailu olisi mahdollista – on varmasti se vihamielisyys, jota urheilupiireissä on kohdistettu seksuaalivähemmistöihin.

Toisaalta monet seksuaalivähemmistöihin kuuluvat haluavat itse pysytellä kaapissa, koska haluavat tulla tunnetuiksi urheilijoina eivätkä homourheilijoina.

Toinen syy kaapissa oloon saattaa olla se, että sponsorit diskriminoivat homoja ja vetävät taloudellisen tukensa pois. Olympialaisten historia tuntee vain 104 julkihomoa urheilijaa. Peräti 52 heistä on mitalisteja, joten avautumista on pidetty mahdollisena vasta hyvien suoritusten oikeuttamana. Yksilölajien harrastajille omana itsenään oleminen lienee joka tapauksessa helpompaa kuin joukkuelajien, joissa ihmisparan tajuntaa köytetään ikävään ja epä-älylliseen joukkuehenkeen.

Esimerkiksi tämänvuotisten Eurogamesien järjestäjämaassa, Unkarissa, eräs urheiluseura vaati homoja ulos halleistaan sillä perusteella, että homot ovat porukkaa, jota ennen pidettiin rikollisina ja sairaina.

Vapautuneempi asenne saattaisi olla eduksi myös heteroille itselleen. Ehkä pallo pomppisi sillä tavalla paremmin suomalaisille, aivan niin kuin se tekee kultapoikaruotsalaisille.

Gay Gamesit, World Outgamesit tai Eurogamesit Suomeen

Yleensä ajatellaan, että urheilu tappaa seksin. Seksuaalinen vapautuminen on kaiken kehollisen vapautumisen edellytys.

Tästä tietoisina järjestäjät ovat toimittaneet Lontoon olympialaisiin 150 000 kondomia.

Määrää kauhisteltiin julkisessa sanassa. Todellisuudessa siitä riittää noin 10 000 urheilijalle vain 15 kappaletta, eli joka päiväksi ainoastaan yksi. Aika pidättyviä ovat.

Budapestin Eurogamesit puolestaan edistivät myös ihmisoikeuksien toteutumista entisen rautaesiripun takana, jossa valtaa pitävät sosialismin vastapainoksi nyt kristillis-konservatiivit. Eurogamesien takaaman kansainvälisen huomion tuella Unkarissa saatiin voimaan homofobian kieltävät lait, jotka vastaavat Euroopan unionin lainsäädäntöä.

Arvoyhteisönä EU toimii esimerkillisesti, vaikka se ei talousliittona toimikaan.

Seuraavat ”gay-olympialaiset” eli Gay Gamesit järjestetään 2014 Clevelandissa, Ohiossa, ja tilaisuus on avoin kaikille urheilijoille sukupuoliseen suuntautumiseen katsomatta. Maailman homo- ja biväestön laajuus sekä lajien laaja harrastajapohja takaavat, että myös laatutaso on varsin korkea näissä kisoissa, aivan kuten vuodesta 2006 järjestetyissä ”seksuaalivähemmistöjen maailmanmestaruuskisoissa”, World Outgameseissa. Joukossa on ollut useasti myös olympiakilpailujen mitalisteja.

Suomen kokoisella maalla ei ole mitään mahdollisuuksia järjestää olympialaisten kokoisia tapahtumia, mutta Gay Gamesit, World Outgamesit tai Eurogamesit Suomessa voitaisiin kyllä järjestää. Tuomiopäivän profeettojen kauhuksi niihin osallistuu tuhansia homo- ja biseksuaalisia urheilijoita.

Ehdotankin gay-olympialaisten, Outgamesien tai Eurogamesien järjestämistä pikapuoliin Helsingissä. Suomen-karsinnat voitaisiin pitää vaikka Viitasaarella.

Tom of Finlandin kotimaalla on erinomaiset mahdollisuudet saada nämä kisat itselleen. Sen eteen myös muiden urheilujärjestöjen kannattaa tehdä työtä!