18. elokuuta 2012

Tarkoitusperä ratkaisee


Minä en yleensä loukkaannu mistään henkilökohtaisesti, sillä naamatauluni on teflonia. Joissakin tapauksissa vastaan kyllä.

Mutta pohditaanpa hetken erästä ajankohtaista asiaa yleisellä tasolla.

Miksi on johdonmukaista loukkaantua jonkin kansanedustajan kommenteista, joissa homot rinnastetaan vammaisiin ja eläimiinsekaantujiin, mutta Mannerheim voidaan hyvinkin nähdä homoseksuaalina tai tehdä hänestä ”musta komedia”?

Tarkoitusperä ratkaisee.

Olennaista on, missä tarkoituksessa rinnastus, vertaus tai tulkinta on esitetty. ”Musta Mannerheim” sopii taiteen alaan, ja Mannerheimin miessuhteita koskevat tulkinnat kiinnostavat historiallisen totuuden selville saamiseksi.

Sen sijaan en usko, että kenenkään tarvitsee vääristellä homoseksuaalisuuden olemusta koskevaa tietoa muussa kuin ilkeilytarkoituksessa. Sarvet kasvavat tällä tavoin hiirellekin.

Aina kun valitetaan, että ihmiset loukkaantuvat ja vetävät herneen nenäänsä milloin mistäkin asiasta, keskeinen kysymys on, miksi kenenkään on niin tarpeellista nälviä, ilkeillä, herjata, solvata ja loukata tällä jos tuollakin asialla.

Keskeistä on intentio: aikomus, tarkoitusperä ja motiivi.

Katumus tai sen puuttuminen osoittavat paljon.

Tietenkin myös lopputuloksella on merkitystä. Jos kukaan ei pahastu, teolla ei ole seurauksia, eikä se sikäli anna aihetta jatkotoimiin.

Joskus taas kansanryhmää vastaan kiihottaminen on mitä yltiöpäisintä, vaikka uhrit puuttuvat. He yksinkertaisesti pysyvät näkymättömissä pelkän pelon vuoksi, vaikka poliittinen ahdistelu antaisi aiheen kaikkiin mahdollisiin toimiin.

Näinhän oli aikana, jolloin homoseksuaalisuus oli kriminalisoitu. Ihmisiä lyötiin ja kuohittiin lain voimalla ilman, että kukaan hangoitteli vastaan, vaikka ihmisoikeusrikokset olivat häikäilemättömiä.

Myös osapuolten muodollisella asemalla on merkitystä. Poliitikot ovat vallankäyttäjien roolissa, ja siksi heidän hipiäänsä ei tule varjella. Muutoin käy kuten Venäjällä, jossa huomioarvoltaan melko vähäpätöinen tyttöryhmä Pussy Riot tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen Vladimir Putinin arvostelemisesta.

Siinä se Neuvostoliitto on edelleen, mutta uudella (eli vanhalla) nimellä.

Tässä nykyisessä Neuvostoliitossa myös homoja viedään telkien taakse, ja avoin esiintyminen tuomitaan homopropagandaksi. Sillä tavalla ei taaskaan kysytä, millaista heteropropagandaa tämä on.

Myös jossakin itäsuomalaisessa esitutkintatapauksessa ravintoloitsija vapautettiin epäilyistä hänen kiellettyään kahta miestä suutelemasta toisiaan ”turvallisuuden nimissä”. Kyllä asia on niin päin, että ”ravintolan turvallisuudesta” pitää huolehtia puuttumalla vihamielisten muiden asiakkaiden reaktioihin eikä pussailevan pariskunnan käyttäytymiseen.

Eli laitetaanpa jälleen kerran asiat loogisesti johdonmukaiseen järjestykseen.