26. helmikuuta 2015

Säästäkäämme stalinistien suojatyöpaikoista


Opetusministeriön menoista joudutaan leikkaamaan lähiaikoina 300 miljoonaa euroa valtion velkaantumisen vähentämiseksi. Summa on likipitäen sama, jolla Suomi kouluttaa ulkomaalaisia vuosittain. Ironisesti arvioiden pitäisi säästettävän summan olla 600 miljoonaa, jotta suomalaisten verovaroja voitaisiin entistä enemmän siirtää ulkomaalaisten hyväksi!

Myös 300 miljoonaa on riittävän suuri summa leikattavaksi, jotta sillä voidaan tehostaa tiedettä, tutkimusta ja opetusta Suomessa. Esitänkin seuraavassa, miten säästöihin päästään ilman mainittavia haittoja. Kun pöytälaatikot ovat rahoista tyhjiä, ainoa järkevä mahdollisuus on toimia niin, että tehostaminen todellakin koituu tieteen hyväksi.

Jotta mitään ei tarvitsisi lakkauttaa maastamme kokonaan, on keskitettävä. Tämä on yksi mahdollisuus. Toinen on koulutuspolitiikan ja työvoimapolitiikan sitominen yhteen. On karsittava yksiköitä, joilla ei tuoteta ammatti- tai virkatutkintoja ja joiden toimialoilla ei ole työpaikkoja. Kolmas keino on erillisyksiköiden lakkauttaminen ja keskittäminen päälaitoksiin myös teoreettisilla aloilla.

Tehostamalla säästäminen voi olla myös tieteen hyväksi

Käytän esimerkkinä ”sosiaalipsykologia”-nimistä tieteenalaa, jolla on kolme tutkimus- ja opetusyksikköä Suomessa: Helsingin, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistossa. Sosiaalipsykologiassa ei tuoteta varsinaisia ammatti- tai virkatutkintoja, kuten psykologiassa. Siksi on hyvä leikata alalta, jolta usein valmistutaan työttömäksi.

Jos esimerkiksi Kuopion ja Tampereen yksiköt ajettaisiin alas tai lopetettaisiin, tämä ei välttämättä merkitsisi tieteen tason laskua. Pikemminkin voisi käydä niin, että taso nousisi. Miksi?

Helsingin opetusyksikkö on palkittu useilla laatupalkinnoilla. Leikkaamalla sieltä, missä toiminta on tulos/panos-suhteessa kalleinta ja siirtämällä resursseja jo menestyvän yksikön hyväksi, voisi säästämisellä olla tieteen kokonaistulosta parantava vaikutus. Tämä tarkoittaisi resurssien siirtämistä Helsinkiin, mutta nyt uhkaa käydä aivan toisin, kun menestyvältä yksiköltä leikataan ja heikkotehoisempia tuetaan kehitysaluepoliittisista syistä.

Säästäminen ei välttämättä koidu tieteen tappioksi, mikäli säästötoimi tapahtuu tehostamalla ja keskittämällä. Kannatankin voimakkaasti juuri tällaisia tieteen kokonaisedun huomioivia toimenpiteitä.

Teoreettisen metatutkimuksen palauttaminen oppiaineisiin

Yksi hyvä säästämiskeino on lakkauttaa erillisiä tutkimusyksiköitä. Esimerkiksi Tampereen yliopistossa toimivat ”Tiedon, tieteen, teknologian ja innovaatioiden tutkimuskeskus” ja ”Yhteiskuntatutkimuksen instituutti”. Varsinkin viimeksi mainittu on vuosikymmenien ajan tunnettu stalinistien suojatyöpaikkana, poterona, josta yhteiskuntaa tuntemattomat ja todellisuutta pakoilevat kiilusilmät huutelevat elämästä vieraantuneita örvellyksiään. ”Innovaatioiden” tutkiminen on vielä ”innovaatioteollisuuttakin” turhempaa, sillä maamme ei kaipaa lisää keksintöjä vaan niiden soveltamista ja saattamista tuotantoon sekä markkinoille.

Edellä mainitut erillisyksiköt eivät anna juuri opetusta, eikä niissä tuoteta tutkintoja. Niiden tutkimusaiheita opetetaan ja setvitään oppiaineiden laitoksilla, kuten sosiologiassa, taloustieteissä ja filosofiassa. Niinpä kannattaisi purkaa päällekkäisyyttä lopettamalla erillisinstituutit kokonaan ja siirtää osa resursseista oppiaineisiin, joissa varsinainen työ tehdään ja tutkinnot suoritetaan.

Monet yliopistojen laitokset ovat työskentelyilmapiiriltään sairaita, ja niillä vallitsee passiivis-aggressiivinen henkisen väkivallan ilmapiiri, joten lopettaminen tai perusteellinen tuulettaminen voisi monessa tapauksessa tervehdyttää tilannetta ja olla sitäkin kautta hyväksi.

Yhteiskuntatutkimuksen vapauttaminen oikeauskoisuudesta

Kokoomus on Alexander Stubbin toimesta luvannut tavoitella seuraavasta hallituksesta opetusministerin salkkua. Onpa opetusministerinä kuka tahansa mistä puolueesta tahansa, tarjoan puolueisiin sitoutumatonta asiantuntemustani sen pohtimiseen, kuinka säästötoimet voitaisiin kohdentaa niin, että tehostaminen koituisi tieteen ja tutkimuksen parhaaksi.

Professori Kullervo Rainio, joka toimi aikoinaan kokoomuksen kansanedustajana, totesi usein, että ensin yliopistoissa vallitsi leninismi ja sitten tuli feminismi. Tähän voisi lisätä, että ritualisoitua aggressiota edustaa nykyisin islamismi, jota ei saa arvostella, jotta ei olisi harhaoppinen.

Yliopistot sulkevat ulkopuolelleen paljon sellaisia tutkijoita, jotka eivät sitoudu vihervasemmistolaiseen ajatusklusteriin. Ovessa lukee ”PÄÄSY KIELLETTY” kultapossukerholaisten jatkaessa itsensä tyydyttämistä yliopistojen muurien sisäpuolella.

Kriittistä yhteiskuntatutkimusta estää yliopistoissa etenkin se, että yhteiskuntatieteilijät eivät tiedä, millainen yhteiskunta on. Heiltä puuttuu kontakti yhteiskunnallisen elämän kaikkiin asteisiin: kansalaisyhteiskuntaan, hallintoon, politiikkaan, talouselämään ja järjestöihin. Vain kontakti Marx-seuraan vallitsee. Supistaminen ja potkujen antaminen todellisuudesta vieraantuneille voisi olla tästäkin syystä hyväksi. Sitä saa, mitä tilaa.