3. huhtikuuta 2021

Et voi sanoa ”pormestari” sanomatta ”Mestari!”

Et voi myöskään äänestää kuntavaaleissa äänestämättä pormestarivaaleissa, ja kääntäen: äänestääksesi Helsingin pormestarista joudut äänestämään kaupunginvaltuuston kokoonpanosta.

Joskus sanotaan, että pormestarivaali ”sekoittaa” demokratian. Järjestelmäpuolueiden mielestä asiat eivät saisi ”henkilöityä”, jotta ihmisten mielipiteet eivät häiritsisi politiikantekoa...

Gallupien nupit ovat joka tapauksessa kaakossa Perussuomalaisten hyväksi. Myös muut puolueet näyttävät tekevän kaikkensa Perussuomalaisten puolesta varsinkin Helsingissä, jossa muiden puolueiden pormestariehdokkaat ovat mitä parhainta mainosta Perussuomalaisille!


Paniikkia Kokoomuksessa

Helsingissä pormestarinvirasta on tullut tavaksi kisata Vihreiden ja Kokoomuksen kesken. Kokoomuksen pitkä empiminen oman ehdokkaansa asettamisessa kertoo puolueen johtajuuskriisistä, josta se on kärsinyt hylättyään kansallisen edun edistämisen ja sahattuaan nimestään käytännöllisesti katsoen kokonaan pois sanan ”kansallinen”. Johtajuuskriisi taas kertoo Kokoomuksen olevan ohjelmallisesti täysin hukassa.

Kokoomus pyöritti rulettiaan Elina Lepomäen ja Kirsi Pihan kesken, kunnes joku oivalsi, että daamien kaaderissa ei ole enää tilaa, ja syntyneessä paniikkitilanteessa pormestariehdokkaaksi pyöriteltiin entinen demari, Juhana Vartiainen.

Hänen vallanhalunsa ei sallinut hänen kieltäytyä, vaikka kaikki toki tiesivät hänen päätyneen tehtävään vain sukupuolensa vuoksi: jotta Kokoomuksella olisi tarjota miesehdokas vasemmiston naisehdokkaita ja Perussuomalaisten ilmeisesti hyvin sukupuolineutraalia ehdokasta vastaan.

Henkisen ruotsalaisuutensa vuoksi Vartiainen sai anteeksi egalitarismin rikkomuksensa ilman, että tajusi pyytää, vaikka hänen avullaan Kirsi Piha siirrettiinkin etupihalta takapihalle leikkimään. Kokoomuksen kämmi saanee kuitenkin pikaisen koston, sillä Vartiainen ei todennäköisesti puhuttele Kokoomuksen valtavirtaa, eikä luopiodemari vedä puoleensa myöskään vasemmistoa. 

Pormestariksi hänessä on sopivaa pomomainen ulkonäkö, joka vuoden 2015 vaalijulisteessa muistutti sikaria purevasta Churchillista tai Hitchcockista. Vartiaisen talouspoliittiset ja asuntopoliittiset utopiat taas muistuttavat vasemmistososialistin aiemmasta puoluekannasta.

Myös väistyvä pormestari Jan Vapaavuori on ollut kykenemätön tai haluton ymmärtämään, että Helsingin tukala asuntotilanne johtuu suureksi osaksi sosiaalietuusperäisestä haittamaahanmuutosta, työpaikkoja vievästä ulkomaisesta eliittityövoimasta ja kiinteistöjä ostelevasta kansainvälisestä kapitalismista. Juuri tämä ”internatsismi” on tehnyt Kokoomuksesta sangen epäisänmaallisen puolueen, niin kuin Kepustakin.

On muistettava, että Vapaavuori on virassaan lähinnä siksi, että Anni Sinnemäki (vihr.) ei olisi. Taannoisesta suurmoskeijahankkeesta oli siis se hyöty, että sitä vipuna käyttämällä pääpormestariksi saatiin vähemmän huono.

Tämä keinulautaefekti ei kuitenkaan sovita sitä, että sähköt ovat kaikkoamassa kaapeleista ja kaukolämmöt pattereista, kun Kokoomus on mennyt Vihreiden hiilivoimavihan tueksi. Tämä siis on tilanne Vihreiden toimisto-osastossa, Kokoomuksessa.


Vaaran vuodet vihervasemmistossa

Kokoomuksen puisto-osastona toimivan Vihreän Liiton Anni Sinnemäki puolestaan on ruohonjuuritason toimija, jolla ei ole vähäisintäkään käsitystä sen enempää poliittisesta filosofiasta, taloudesta kuin hallintojuridiikastakaan, eikä hänellä ole myöskään akateemista loppututkintoa. Yliopistotutkinto puuttuu myös demarien ehdokkaalta Nasima Razmyarilta ja Vasemmistoliiton Paavo Arhinmäeltä.

En tarkoita, että pelkkä lukeneisuus mitään osoittaisi, mutta kouluja käymättömyys ei sovi johtavaan julkiseen virkaan. Jokainen edellä mainituista on apulaispormestarina pelkän poliittisen suopeuden vuoksi. Ilman puolueitaan he ”työntelisivät potkukelkkaa hiekkamyrskyssä”.

Sinnemäki on heikoin esitys jopa Vihreiltä, joista minulla ei muutenkaan ole korkeaa kuvaa. Sinnemäki on pelkkä populisti ja Tiedonantaja-lehden toimittajan perheessä varttunut vallankumouslapsi, joka oli parhaimmillaan romanttis-dekadenttien protestilaulujen sanoittajana.

Vasemmiston toinen pääehdokas, Razmyar, puolestaan ei edusta millään tavoin suomalaisten eikä helsinkiläisten etuja ja valtavirtaa. En usko helsinkiläisten olevan valmiita valitsemaan pormestariksi maahanmuuttaja- ja muslimitaustaista ehdokasta, kuten pääsi käymään Lontoossa.

Vaikuttaa kuin kaikki kynnelle kykenevät puolueet toivoisivat Jussi Halla-ahon valintaa pormestariksi. Ne eivät vain kehtaa sanoa sitä. Se on sitä superkaksoisplushyvää double speakia, joka virtaa suoraan alitajunnasta tehden koko poliittisesta universumista jatkuvaa freudilaista lipsahdusta.

Helsinkiläisten kollektiivinen alitajunta työskentelee siis sen hyväksi, että Jussi Halla-ahosta leivotaan pormestari, ja hän vetää perässään valtuustoon ennätyksellisen määrän perussuomalaisia puoluetoimijoita. Sen jälkeen pormestarin valinnasta käydään valtuustossa ennennäkemätön kotkotus.

 

Miksi en ole valtamedian kahlima ”Kunta Kinte”?

Koska olen tällainen selvänäkijä, jättäydyin tahallani ja suosiolla pois ehdokasasettelusta, jotta media ei pääsisi missään tapauksessa pilaamaan Perussuomalaisten vaaleja väitteellä, että nyt se kaljupäinen heteronationalisti Hankamäki on kyltymättömän naisvihansa merkiksi puolueen listalla!

Mutta hähhähhää, sässääsää! Valhemedian toimittajat, oletteko kuulolla? – Ette onnistuneet lavastuksessanne. Kamppailen Perussuomalaisten vaalivoiton hyväksi ihan eturivissä tällä omalla väistymiselläni, jotta toimittajan tumpeloiset eivät pystyisi tekemään minusta marakattia oman mudanheittonsa kohteeksi. 

Äänten demagnetointi ei onnistunut, sillä kehotin kannattajiani suuntaamaan äänensä perussuomalaisille naisille osoittaakseni median naisvihaväitteet karkeiksi valeiksi sekä ohjatakseni median laukaiseman torpedon pois puolueen laivasta.

Osaan nimittäin laskea, ja tunnen poliittiset realiteetit. Olen kova kuin kivi ja pidän pääni. En taivu siinäkään tapauksessa, että puolue kääntäisi minulle selkänsä, niin kuin on kääntänytkin. Herra on nimittäin sellainen, joka ei hylkää. Vaikka puolue hylkäisi minut, minä en hylkää enkä pyörrä poliittisia näkemyksiäni, ja juuri siksi olenkin herra.


Mutta kukas presidentiksi?

Näen lasipallostani myös sen, että Halla-ahon päätyminen pormestariksi ei ole Suomelle hyväksi. Paremmassa asemassa Halla-aho olisi pääministerinä tai presidenttinä. Kaupunginvaltuuston esittelijänvirassa menee helposti hyvä mies hukkaan.

Presidentinvaaleista vasta hurjat tuleekin. Pormestarivaali on presidentinvaalien kenraaliharjoitus, niin kuin osuuskauppavaalit ovat kuntavaalien kuvajaisia. Mikäli Halla-aho on seuraavissa presidentinvaaleissa mukana, vaaleja ei ratkaista kannatuksen mukaan vaan ostrakismos-tyyppisellä poistoäänestyksellä. Vaalin voittaa se, jolla on vähiten vastustusta, ja häviää se, jolla vastustusta on eniten. 

Muilla puolueilla ei ole esittää ehdokkaaksi valjuinta varjon vaivaista, jonka kannatus yltäisi lähellekään Halla-ahon henkilökohtaista kannatusta. Niinpä toiselle kierrokselle pääsy on jo nyt aivan varmaa.

Juuri siksi media on tehnyt paljon työtä Jan Vapaavuoren vinssaamiseksi kaupungintalosta Olympiakomitean kautta presidentinlinnaan. Hänen saavuttamansa kolme rikostuomiota eivät taida kuitenkaan yltää Halla-ahon ansioihin, sillä Vapaavuoren ansiot on saavutettu ainoastaan vähäpätöisillä rikoksilla, kun taas Halla-ahon eri oikeusasteissa saavuttama palkinto on ansaittu merkittävässä kansallista etua koskevassa asiassa.

Ilta-Sanomissa ”katupoikamaiseksi” sympatisoidun Vapaavuoren kannatus on lähinnä alueellista ja tulee hänen oman sosiaalisen nousunsa rataa tietyistä lähiöistä, kun taas Halla-ahon suosio on valtakunnallista. Sitä paitsi Halla-aho voi päätyä vielä pääministeriksikin ennen vuoden 2024 presidentinvaaleja, ellei sitten nykyinen hallitus päätä siirtää vuoden 2023 eduskuntavaaleja tuonnemmaksi.


Kuka muu muka?

Muodollisesti presidentinvaalissa ei anneta yhtään kieltoääntä, mutta poistoäänestykseksi tilanne käytännössä ajautuu. Ensimmäisen kierroksen pudotuspelin ratkaisevat puoltoäänet. Mutta toinen kierros ratkaistaankin sitten vihaäänillä, joita katkeroituneiden kansanosien korpikommunistisesta kiilusilmäisyydestä ja syvyyksien sakeudesta nousee niin tiheään, että ne voivat riittää nostamaan tasavallan presidentiksi kenet tahansa, mikäli vastaehdokkaana on Halla-aho.

Presidentin nimi voi siis jatkossa olla vaikkapa Veijo Baltzar, Jani Toivola tai Hussein al-Taee. Tai presidentiksi voidaan valita joku omaa eksistenssiään lukuun ottamatta täysin fiktiivinen henkilö, kuten tosi-TV-tähti Antti Holma, somefeimi Koko Hubara tai vaikkapa BB-Niko, jotka ovat eräitä Suomen turhimmista julkkiksista. Ehkäpä myös Maria Ohisalon (vihr.) ja Eva Biaudetn (ruots.), tapaisilla kaukovarjostinten aaveilla voi olla tuossa kilvassa sanansa sanottavana.

Juuri tähän armottomaan logiikkaan perustuu myös se, että presidentinvirassa on voinut keekoilla Martti Ahtisaaren ja Tarja Halosen tapaisia poliittisen filosofian jättiläisiä. Tämä on politiikan olemus, valitettavasti.

Sama voidaan nähdä pormestarivaalissa, josta tulee presidentinvaalien esinäytös.

Muiden puolueiden myyrät sumplivat ja supisevat asiat kulissien takana niin, että paradoksaalisesti Halla-aho voi suosiollaan tulla nostaneeksi pormestariksi vaikkapa kirjani Totuus kiihottaa kannessa komeilevan henkilön, joka kitapurjeet lepattaen huutaa: ”Kuka tahansa muu, paitsi Halla-aho (kunhan ei myöskään Hankamäki)!”

 

Päivitys elokuussa 2021

Helsingin pormestarin virkaan valittiin Juhana Vartiainen (kok.) ja apulaispormestareiksi kokoomuslainen Daniel Sazonov (28 v.), Anni Sinnemäki (vihr.), Nazima Razmyar (sd.) ja Paavo Arhinmäki (vas.). Perussuomalaiset pidettiin tälläkin kerralla viroista poissa.