Tulin osallistuneeksi viime keskiviikkona Helsingin yliopistolla järjestettyjen Tieteen päivien avajaisiin. Paikalla puhunut tiede-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sari Multala (kok.) ilmoitti, että hän on antanut lakiesityksen, jonka mukaan Suomen Akatemian toiminta (pääasiassa tutkimusten rahoittaminen) ei saa jatkossa olla ristiriidassa kansallisen turvallisuuden, Suomen kansainvälisten velvoitteiden tai Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan kanssa.
Tieteen akateemikot reagoivat ja osoittivat ministerille kirjelmän, jonka mukaan
”[m]e allekirjoittaneet kaikki kolmetoista tieteen akateemikkoa olemme huolissamme esityksestä, joka rikkoo yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa harjoitettavan tutkimuksen vapautta. [...] Säännöksen taustalla olevassa hallituksen esityksessä on myös todettu, että tieteen vapauteen kuuluu sen harjoittajan oikeus valita tutkimusaiheensa ja -menetelmänsä. Tieteen suuntautumisen tulee toteutua ensisijaisesti tieteellisen yhteisön itsensä harjoittaman tieteen kritiikin kautta.”
Ihme, että tieteen akateemikoille ei tullut tämä mieleen silloin, kun edeltävän tiede- ja kulttuuriministerin Annika Saarikon (kesk.) sijainen, hiihtosuunnistaja Hanna Kosonen (kesk.), aloitti vyörytyksen Suomen Perustan julkaisemaa mediatutkimustani Totuus kiihottaa (2020) vastaan, jotta opetusministeriö perisi julkaisijalta takaisin kirjan tuottamiseen käytettyjä määrärahoja. Perusteeksi mainittiin, että tutkimuksessani ei edistetä tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Ministeriö koetti saada taakseen tasa-arvolautakunnan ja muutaman valitsemansa oikeustieteilijän. Ministerin suureksi pettymykseksi tasa-arvolautakunnan puheenjohtaja professori Tuomas Ojanen kuitenkin ilmoitti lausunnossaan 14.8.2020, että ”yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunta ei katso aiheelliseksi antaa pyydettyä arviota” ja ”[s]ananvapausnäkökohtien ja lainvalvontaroolinsa vuoksi tasa-arvovaltuutettu ei yleensä ota kantaa yksittäisten julkaisujen sisältöön.”
Perussuomalaisten vastaisista mielipiteistään tunnettu yliopistonlehtori Liisa Nieminen puolestaan joutui oikeustieteilijänä hänkin toteamaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämisestä 23.7.2020, että ”[t]uollaista vaatimusta ei kirjan kirjoittajalle tosin voidakaan laista suoraan johtaa.”
Tasa-arvovaltuutettu Jukka Maarianvaara kirjoitti itsensä hilliten 18.9.2020, että ”[t]asa-arvovaltuutetun toimivaltaan ei näin ollen kuulu arvioida, noudattavatko valtionavustusten saajat niiden myöntämistä koskevissa laeissa tai muissa määräyksissä asetettuja tasa-arvovelvoitteita.”
Nämä epäilemättä hyvin hienot virkamiehet ja -naiset ilmeisesti huomasivat, että ei ole viranomaisten asia päättää siitä, mitä tieteilijät katsovat hyväksi sanoa tutkimuksissaan ja julkaisuissaan.
Tieteen vapaus on turvattu perustuslain 16 §:n 3 momentissa. Professori Pertti Arajärven mukaan
”[t]ieteen vapaus sisältää oikeuden itse määritellä tutkimuksensa aiheet, menetelmät ja julkaisemisen muodot. Tieteen vapaus ei koske vain yliopistoissa harjoitettavaa tiedettä vaan myös muiden oppilaitosten, erilaisten tutkimuslaitosten, tiedeinstituuttien ja itsenäisten tieteen harjoittajien vapautta.”
Näin ollen tieteen ja tutkimustoiminnan vapaus koskee myös ajatuspaja Suomen Perustaa ja minua yksilönä. Lisäksi sen turvana on perustuslaillinen (PL 12 §) sananvapaus, johon ”[...] sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.”
Tämän mukaan kielletty on myös vertaisarviointiin mahdollisesti sisältyvä ennakkosensuuri, ja sananvapaus on laissa turvattu a priori. Niinpä tästä poikkeaviin vaateisiin ei tule sopimusteitsekään taivutella, saati että ahdisteltaisiin rahoituksen takaisinperinnöillä.
Kirjaani vastaan suunnattu poliittinen hyökkäys perintätoimineen oli selvästi lain vastainen toimenpide, jolla vahingoitettiin sekä toimintaedellytyksiäni että tieteilijöiden yleistä halukkuutta esittää viranomaisten tai poliitikkojen näkemyksistä poikkeavia yhteiskuntatulkintoja.
Kirjoitin asiasta vastaanottotutkimuksessani Pavlovin koirat: Tieteellinen tuomio median byrokraattien kostosta (2022). Sanoin siinä, että ei ole tutkimuksessa arvostelemieni poliitikkojen, toimittajien eikä byrokraattien asia päättää teokseni merkityksestä oma lehmä ojassa.
Professori Timo Vihavainen totesi kirja-arviossaan, että ”Hankamäen tapaus ei ole enempää eikä vähempää kuin aikamme törkein yksittäiseen tutkijaan kohdistuva oikeusmurha.”
Ruumis kuitenkin elää.
Tieteiden politisoitumisesta
Miten tämä liittyy ministeriön äskettäin esittämään tieteen vapauden kaventamiseen? Siten, että myös uudessa lakiesityksessä poliitikot ja viranomaisvalta ovat rajoittamassa tieteilijöiden vapautta sanoa sanottavansa hallitusvallasta riippumatta. Viranomaiset pyrkivät nyt siis eräänlaisiksi cancel-aktivisteiksi, joilla on huono maine läpi koko yhteiskunnan.
Kansallisen turvallisuuden edistäminen on tosin vastakkainen tarkoitusperä verrattuna erilaisten Silakkaliikkeiden ja varisverkostolaisten harjoittamaan uusvasemmistolaiseen maineterroriin.
Yhtä kaikki, molemmat pyrkivät kiristämään ideologista normiruuvia omalla tavallaan ja vahingoittavat siten rajoittamattoman kriittisyyden periaatetta, joka on falsifioitavuuden periaatteen edellytys. Sen mukaan epäilyttävätkin näkemykset (ja juuri ne) pitää voida ennakkoehdottomasti lausua, jotta niitä voidaan arvostella: vahvistaa tai kumota.
Tieteen tulosten päätyminen hyökkäyssotia käyviin tai niitä tukeviin maihin on tietenkin epätoivottavaa, mutta sen eliminoimisesta jo nykyisetkin käytännöt pitävät huolen.
Tieteen ongelma ei ole kuitenkaan viime aikoina ollut vain ulkoinen vaikuttaminen vaan sisäinen politisoituminen. Ongelma on sama, joka tunnetaan myös Yleisradiosta (aiheesta täällä).
Suomen Akatemiassa se näkyy vuonna 2014 perustetussa strategisen tutkimuksen neuvostossa, joka luotiin tuottamaan valtionhallitusta tukevaa tutkimusta ja joka on hallinnoinut jopa 60 miljoonan euron vuosittaisia määrärahoja. Sen tutkimusohjelmien pääteemat valitsee valtioneuvosto, joka nimittää neuvoston jäsenet.
Myös akatemian toimikuntien rahoituspäätökset ovat seurailleet ja myötäilleet poliittisia agendoja ja tendenssejä, ja akatemia on tukenut epäkriittisesti ja tarkoitushakuisesti muun muassa maahanmuuttomyönteisiä, feministisiä, kehitysmaapoliittisia, monikulttuuri-ideologisia, ilmastonmuutoksesta meuhkaavia ja yleensäkin vihervasemmistolle suopeita hankkeita (aiheesta täällä, täällä, täällä, täällä, täällä ja täällä).
Rahoituspäätökset on tehty ulkomaisten lausuntojen mukaan johdetusti. Siitä ovat kärsineet ne aihealueet, jotka olisivat tärkeitä meillä täällä Suomessa. Esimerkiksi metsäasioita on käsitelty lähes yksinomaan globaalista ympäristönsuojelunäkökulmasta, ja kansantaloudelliset ja omaisuudensuojaan liittyvät näkökohdat on unohdettu kokonaan (kritiikkiä täällä).
Kunpa tieteen akateemikot puuttuisivat myös näihin vääryyksiin, jotta kaikki arvosteleminen ei jäisi vain oman aktiivisuuteni varaan. Mutta eipä taida uskallusta riittää, vaikka selkään taputtelijoita ja puukottajia on kyllä riittänyt.
Sota-aikana kannattaisi taistella tieteen ja julkisen keskustelun suuremman vapauden puolesta eikä sitä vastaan.
Akateemista asiantuntemusta ylenkatsotaan
Huomiota herättää myös tapa, jolla ministerit ja muut kansan edunvalvojat pitävät julkisia virkoja ominaan ja jakelevat niitä puoluepoliittisilla kädenpuristuksillaan toisilleen eräänlaisiksi palkinto- ja eläkeviroiksi tai suojatyöpaikoiksi putoamassa oleville.
Esimerkiksi käy vaikkapa opetus- ja kulttuuriministeriössä olevan kansliapäällikön viran täyttäminen tai vastikään haettavana ollut Kelan pääjohtajan viran täyttö.
Molempien valintaa pidetään mediassa jo puolueiden kesken sovittuina. Esimerkiksi MTV3:n uutisissa tiedotettiin 14.1.2025, että Kelan pääjohtajaksi on työministeri Arto Satosen (kok.) rinnalle hakijoiksi ilmestynyt myös muita ”nimekkäitä” henkilöitä, jollaisiksi mainittiin entinen ministeri Annika Saarikko (kesk.) ja HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen (kok.).
”Nimekkyys” on merkillinen kelpoisuuden ja pätevyyden kriteeri, sillä lain mukaan jokaisella suomalaisellahan pitää olla nimi.
Onko se sitten ”tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta”, että kaikki ovat kaikessa samalla viivalla? Juuri tässä kiteytyy kyseisten käsitteiden kompleksisuus, jota olen tarkastellut teoksissani filosofian näkökulmasta.
Tasa-arvon käsite sisältää paradoksin. Jos arvot ovat tasan, ei ole arvoja ollenkaan, sillä mitään ei voida tunnustaa toista paremmaksi, ja arvojen tunnistamiseksi täytyykin myöntää asioiden ja ilmiöiden eroavuus ja arvojen hierarkkisuus. Muutoin ajaudutaan yksiarvoisuuteen, eli tasa-arvototalitarismiin, joka polkee meritokraattista (ansioihin perustuvaa) oikeudenmukaisuutta. Se lieneekin ministerien toive.
Tosiasiassa tasa-arvon määritteleminen, kyseenalaistaminen ja uudelleen määritteleminen on meidän filosofien nimenomainen ammattitehtävä, eikä siihen pidä sekaantua hallinnollisilla määräyksillä. Tieteilijöille tulisi maksaa juuri siitä, että harjoitamme tieteellistä kritiikkiä, eikä siitä, että noudattaisimme viranomaisten käskyjä.
Kela on asiantuntijaorganisaatio, ja siksi myös minä tein hakemuksen pääjohtajaksi ja laitoin peliin oman nimeni ja asiantuntemukseni filosofina ja sosiaalipsykologina.
On vaarallista, jos Kelan johtoon nimitetään henkilöitä, joiden asiantuntemus nojaa pelkkiin mielipiteidenvaraisiin toiveisiin ja oletuksiin ihmisten työllistymisestä ja toimeentulosta, kuten Petteri Orpon hallitus ja sen ministerit, vieläpä ilman oikeuskanslerin kolmesti peräämää vaikutusten arviointia.
On irvokasta, että Kelan pääjohtajan palkka on yli 20 000 euroa, kun kyseessä on virasto, jonka asiakkaista suuri osa sinnittelee toimeentulon rajalla.
Ei ketään saksien kanssa juoksijaa tämän organisaation johtoon.
Myöskään virantäytöissä korostettu johtamiskokemus ei ole näyttö johtamistaidoista. Onhan Putinillakin paljon johtamiskokemusta, mutta se ei merkitse, että hänen hallintonsa olisi millään tavalla hyvä.
Tiedepolitiikasta aiemmin
Helsinki–Nepal all night long – Tiedepolitiikalla tehdään kehitysmaapolitiikkaa
Suomen Akatemia Nepalin työvoimarajoitteisilla keskikukkuloilla
Multicultitaurus, tiedecus, rahatonsiis
Totuus kiihotti Tampereen yliopistossa – Ajatuskuri palautettava tai työn sankariprofessuurit lopetettava
Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa
Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
Poliittisista tehtävänimityksistä aiemmin
Sitra: hillotolppa huvitteluliberaalien ja vihervasemmiston varjovaikuttajille
