8. lokakuuta 2022

Multicultitaurus tiedecus rahatonsiis

Vihervasemmistolaiset vinkuirmelit! Rasvatkaa setelilaskureidenne laakerit, sillä taas tulee rahaa

Suomen Akatemian rahoituskäytännöistä on tehty melkoinen velociraptor [suom. nopea varas] vakavasti otettavien tieteenharjoittajien luoliin ja kammioihin.

Nyt asia myös tunnustetaan avoimesti: yliopistossa tehdään paskatutkimusta Suomen Akatemian rahoilla.

Raha ja paska ovat psykoanalyyttisesti ekvivalentteja, ja samaan tapaan akateemisten tutkimusten rahoittajat saavat rahansa takaisin yhtäpitävästi: paskoina tutkimuksina. 

Kesäaikaan, kun kärpäset tekevät reikiä lehmien ulosteisiin, on sopivaa paneutua aiheeseen pelkän symboliikan ylittävästä realistisesta ja urbaanista näkökulmasta.

Helsingin Sanomat iloitsi jokin aika sitten otsikossaan, että [u]losteen politiikkaa tutkiva Anna Rajala sai aivan hiljattain jättiläismäisen rahoituksen tutkimukselleen Suomen Akatemialta!

Kyseessä onkin todellinen norsunpaska.

Akatemialle kaupaksi käyneen suunnitelman otsikkona oli Julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa”.

Lehden mukaan rahoituksen anoja oli itsekin sitä mieltä, ettei hänen hakemuksensa ollut täysin uskottava, ja loihe sen vuoksi lausumaan: Ajattelin, että ei tällaista tule kukaan rahoittamaan.

Mutta rahaa kuitenkin ropisi. Kirjoittaja onnistui ostamaan itselleen Suomen Akatemian mielenosoituksellisella rahoituksella (254 465 €) tutkijatohtorin toimen Tampereen yliopistoon.

Hankekuvauksen mukaan

[t]utkimus keskittyy julkiseksi ja julkisesti tehtyyn ulosteeseen sekä sen herättämiin eettisiin, poliittisiin ja oikeudenmukaisuuskysymyksiin. Uloste on poliittista ja eettistä, koska se on kaikelle elämälle keskeistä ja ehdotonta. Tutkimuksen tarkoitus on kehittää ulosteen politiikkaa sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti seuraavasti: kartoittamalla ulosteen ja ulostamisen aistien määrittelemää politiikkaa ja etiikkaa, kehittämällä intestinaalisen (suolellisen) ja viskeraalisen (sisäelimellisen) kansalaisuuden käsitteitä, sekä analysoimalla vessaan pääsemiseen liittyviä epäkohtia ja julkisen ulostamisen yhteiskuntaluokkaan liittyviä ennakkoluuloja. Tutkimalla ulosteen ja ulostamisen ympärille asettuvia käytäntöjä ja asenteita hoivassa, julkisissa tiloissa ja taiteessa, tavoite on vähentää ulostamiseen liittyviä epätasa-arvoisuuksia, lisätä likaiseen työhön liittyvää arvostusta hoivavajeesta kärsivissä ikääntyvissä yhteiskunnissa sekä valjastaa ulosteen yhteiskuntakriittinen voima.

Tämän hienostuneen retoriikan takaa kajastelee kiusallinen kysymys, mitä ovat ”ulosteen ja ulostamisen aistien määrittelemä politiikka ja etiikka”, suolellisen ja sisäelimellisen kansalaisuuden käsite”, julkisen ulostamisen yhteiskuntaluokkaan liittyvät ennakkoluulot ja ulosteen yhteiskuntakriittisen voiman valjastaminen.

Asian voisi ehkä sanoa niin, että ”julkisen ulostamisen” hankkeessa selvitellään kadulle kuseviin puliämmiin ja -ukkoihin liittyviä ennakkoluuloja.

”Tutkimuksessaovat hyvässä järjestyksessä luokkastrateginen näkökulma, yhdenvertaisuusnäkökulma, rakenteellisen syrjinnän voivottelu ja kaikki muutkin poliittisen vasemmiston itkunaiheet, ehkä myös diversiteettipoliittinen oikeus sukupuolineutraaliin sanitaatioon.

Sen sijaan tutkimusmenetelmistä, joilla aihetta lähestytään, ei puhuta mitään. Mennääkö kysymään hätää kärsivien mielipiteitä? Tilastoidaanko ulostekurjuutta jotenkin yleisellä tasolla? 

Ilmeisesti ei, sillä tarkoitushan on kehittää ulosteen politiikkaa”, mikä onkin aivan eri asia kuin mikään tutkimus. Kirjoittaja yhdistää etevästi taiteen ja bioetiikan, ja tätä vaikutelmien varaisuutta on tarkoitus levittää sekä Suomessa että maailmanlaajuisesti! 

Kyseisellä tutkimussuunnitelmalla (mainoksella) sivuutettiin Suomen Akatemiassa 454 kilpailevaa hakemusta, joten asiantuntijoiden joukossa täytyi olla kaaderillinen vääryystieteilijöiden edustajia, jotka eivät erota kepposta todellisesta tieteestä.

Olen tottahan toki arvostellut Suomen Akatemian tapaa roiskia rahaa pseudotieteellisiin hankkeisiin ennenkin, muun muassa tässä viimevuotisessa kirjoituksessani.

 

Lehdistoreportaasitiede ja tieteen medioituminen

Helsingin Sanomien mukaan Anna Rahalan Rajalan tavoitteena on selvittää, mikä tekee ulosteesta poliittista ja miten ulosteeseen keskittyminen politiikassa voi parantaa ihmisten hyvinvointia. Hänen mukaansa ulosteesta ei puhuta tarpeeksi vakavasti eikä siihen liittyviä eettisiä tai poliittisia näkökohtia käsitellä riittävästi”!

En voi peittää ihastustani sen johdosta, mitä kaikkea tieteen alati niukkenevilla määrärahoilla saadaan aikaan. Tukena on valtavirtamedian harjoittama näennäistieteen muoto: lehdistöreportaasitiede, jolla toimittajat orkestroivat tieteilijöinä esiintyville tovereilleen myönteistä julkisuutta. Sitä kautta tunnotonta verorahaa sataa heille tiedehallinnolta, kuin vesiklosetin vetäisi.

Mieleen tulevat myös filosofian professorin Peter Boghossianin ja kanssatutkijoidensa James A. Lindsayn ja Helen Pluckrosen kirjoittamat parodia-artikkelit, joita he väkersivät kieli poskessa tiedejulkaisuihin nähdäkseen, että seinähullut kirjoituksensa queer-performatiivisuudesta koirapuistoissaja feministisestä maantieteestä läpäisivät arvioinnin kiitoksilla ylistettyinä. Käsittelin aihetta vihervasemmistolaisten cancel-terroristien haukkumassa tutkimuksessani Totuus kiihottaa (luku 17.3).

Teoksessa kritisoimani hulluus toistuu ja jatkuu nyt Suomessa. Tuloksena tuon tapaisesta tiedepolitiikasta on pellonpientareelle talikoitua paholaisen lantaa: rahaa. Suojatöiden antamisessa tieteen koululaisille ei ole tietenkään mitään pahaa, paitsi että se on pois kaikilta kunniallisilta tieteilijöiltä, joilta samat varat kiskotaan pois hohtimilla.

Vakavasti puhuen, julkisella taloudella ei pitäisi olla varaa rahoittaa mitätöntä tutkimuksen nimellä esiintyvää hampuusitoimintaa, jota ei voida erottaa läpinäkyvästä parodiasta.

Kyseisenlaisissa aiheissa ei ole niiden eksentrisyydestä huolimatta mitään mielenkiintoista sen enempää sisällön kuin metodologiankaan osalta. Myös asiaan liittyvät ”poliittiset ongelmat” voitaisiin ratkaista nopeasti ilman mitään tutkimusta toteamalla, että on ihmisoikeus päästä veskiin.

Ulosteen politiikkaa Kaivopuistossa: dinosaurusten jälkeläiset suoltavat paskaa kaupunkitilaan, ja EU suojelee.

Ulosteen politiikkaan liittyvät kaupunkitilalliset murheenaiheet voitaisiin hoitaa ampumalla sätkäpaskaa suoltavat villihanhet puistoista, polttamalla luonnonsuojelun ekososialistiset laintaulut roviolla ja raahamalla kommunistisen sosiaalihistorioitsijan Michel Foucaultn pölyttynyt poljento tilallisista konstituutioista ja biopolitiikasta varastoon.

Akatemian rahoituspäätös osoittaa jälleen kerran, millä tavoin banaalista voidaan tehdä sofistikoitunutta, ja kuinka pelkkä sosialistiseen yhteiskuntateoriaan nojaava retoriikka tarjoaa esiintymislavan erityistieteilijöille samalla kun ajatuskuria ylläpitävät kriittiset filosofit pakotetaan väistymään yliopistoista.

Rahalla laakeroitu Anna Rajala on koulutukseltaan terveystieteilijä ja fysioterapeutti, joka on toiminut aiemmin ”Vaippahankkeeksi” nimetyssä projektissa, eikä hän ole missään tapauksessa ansainnut satojen tuhansien eurojen rahoitusta.

 

Tarkistin faktat Tampereen yliopistossa

Toinen tieteen puotipuksu, joka sai äskettäin toimintaresurssin Hämeen punaisena napana toimivaan Tampereen yliopistoon, on Yleisradion faktantarkistajana mainetta niittänyt Johanna Vehkoo.

Äärivasemmistolaisten nuorten aktivistina tunnetuksi tullut Vehkoo nimitettiin tästä syksystä alkaen journalistiikan työelämäprofessoriksi Tampereen yliopistoon ilman tohtorintutkintoa ja tieteellisiä näyttöjä. Muut julkaisunsa ovat silkkaa subjektiivista roskaa, joissa hän ruotii sosiaalisessa mediassa kokemiaan vastoinkäymisiä.

Vertailun vuoksi, Helsingin yliopisto vaatii tohtorintutkinnon kaikilta työelämäprofessoreilta. Mikäli yliopistot nimittävät puolikoulutettuja poliittisia kellokkaita tieteen paimeniksi, yliopistot kiistävät itse myöntämiensä tutkintojen arvon, ja näin menee pohja kouluttautumiselta.

Journalistiikan opetuksessa ja tutkimuksessa toimittajien pitäisi sitä paitsi olla kohteina eikä tekijöinä. Sellaisessa intressikytkennässä pukit toimivat kaalimaan vartijoina, ja toimittajilla on oma lehmä navetassa, niin kuin kaiken päälaelleen kääntävässä karnevaalissa.

Kirjoitin noin vuosi sitten tavasta, jolla Tampereen yliopisto viimeksi sivuutti journalistiikan työelämäprofessuurin tehtävän täytössä kolme tohtoria, myös minun hakemukseni. Paikalle nimitettiin tuolloinkin Yleisradion kellokas, tieteellisesti ja journalistisesti ansioitumaton maisteri Ritva Leino, ja paljastin valintaan liittyvät vääryydet täällä.

Yliopiston HR-osasto viisasteli tuolloin, ettei työelämäprofessoreita valitakaan ansioiden perusteella vaan valinnassa painottui toimintasuunnitelma, eli tarkoitusperät, jotka sopivat yliopiston profiiliin, toisin sanoen vasemmistolaiseen kallistumaan ja affiliaatioon, eli myötäsukaisuuteen.

Yleisradion mainoksen mukaan Vehkoo aikoo länkyttää opiskelijoille pakolaiskriisistä, rasistisesta disinformaatiosta, misinformaation tunnistamisesta ja faktantarkistuksen taidoista.

Tosiasiassa Vehkoo on Yleisradion turvamuurien takaa pyrkinyt maalittamaan valheelliseksikaiken sellaisen informaation, jossa todetaan, että maahanmuuttovastaisuus johtuu maahanmuutosta itsestään. Disinformaationa” Vehkoo on pitänyt kaikkea kriittistä ajattelua, joka vastustaa vihervasemmistolaista propagandaa. Hän levittänyt poliittista agendaansa valheenpaljastuksen verukkeella samannimisessä Ylen juttusarjassaan.

Tahallinen provosointi ja provosoituminen ovat tyypillisiä toimittajille ja elättävät heidän omaa julkisuudenkipeyttään ja narsismiaan. Uhriutumisen mielihyvästä ovat nauttineet lukuisat toimittajat, joista suuri osa on toiminut Yleisradion bunkkerissa. Tauotonta äänilevykonserttiaan pyörittelee aina samaa asiantuntijajengi alkaen Leena Malkista ja päätyen toimittajien lemmikkinä toimivaan populismin tutkijaan Emilia Paloseen.

Näyttöä politiikan medioitumisesta, eli toimittajien ja poliitikkojen vispilänkaupasta, antaa tapa, jolla kepulainen ministeri Annika Saarikko palkitsi Yleisradion toimittajan Katri Makkosen nostamalla hänet äskettäin valtiosihteeriksi valtiovarainministeriöön – ilman mitään taloustieteellistä asiantuntemusta ja substanssiosaamista.

Tieteenfilosofista ja metodologista ajatuskuria ei ”oikeiden arvojen medialäksytykseen sisälly, ja siksi se onkin täysin vierasta filosofisille tieto- ja totuusteorioille. Kirjassani Totuus kiihottaa esitin vastauksen myös siihen, miksi niin sanottu vaihtoehtoinen media on olemassa: koska valtavirran media ei toimi, kuten sen normaalisti pitäisi toimia, ja koska ilman vaihtoehtoja ei olisi vaihtoehtoja ollenkaan.

Vehkoon faktantarkistus on vastannut Pravdan tapaa tarkistaa faktat ja varmistaa oikeanlaisen tiedon saanti. Ongelmana tuntuu sekä Yleisradiossa että Helsingin Sanomissa olevan, että kukaan ei sitä halua, kansalaiset eivät pode oikeanlaisen informaation nälkää, ja siksi tiedon oikeellisuuttaja salaliittoteorioiden pahuutta jynssätään yleisöjen naamaan.

Joskus kuitenkin sattuu, että jokin salaliittoteoriaksi” väitetty näkemys, kuten väestönvaihtolaskelma, osoittautuukin paikkaansa pitäväksi, ja bonuksena saadaan myös kielen vaihto. Näin kävi esimerkiksi Helsingin Sanomien omassa jutussa Espoossa on koulu, jossa enää pieni osa lapsista puhuu äidinkielenään suomea – Tutkija huolissaan seudun kehityksestä.


Punavihreä kallistuma kaikkialla

Tosiasiassa Vehkoo on käyttänyt tynnyreittäin ruutia isänmaallisten, vastuullisten, kansallismielisten, oikeistolaisten ja ei-vasemmistolaisten ihmisten parjaamiseen äärioikeistolaisiksi”, populisteiksi tai natsipelleiksi” (Facebookissaan) aina alkaen Donald Trumpista ja päätyen tavallisiin tallaajiin.

Nolointa sekä journalistien ammattikunnalle että oikeuslaitokselle on, että toimittajien järjestöt ovat asettuneet suorin rivein tämän deluusiomaisen mudanheiton tueksi, ja politisoitunut korkein oikeus vapautti Vehkoon jokin aika sitten kunnianloukkaustuomiosta, jonka hovioikeus oli lukenut kaupunginvaltuutettu Junes Lokan kunnian loukkaamisesta (”natsipelle”-syyte).

Tapaus osoitti, että maahanmuuttoa kritisoivalla ihmisellä ei ole oikeusturvaa eikä oikeudellista suojaa julkisia töhrimiskampanjoita vastaan, ja vasemmiston syövyttämä akateeminen punaporvaristo hyvittää omien ystäviensä mainekolhut yliopistoista valuvalla rahalla.

Viime tammikuussa ratkaistu tapaus taisi muuten olla ensimmäinen kerta, kun Suomessa asuvaa rodullistettua miestä halventanut valkoinen nainen vapautettiin syytteestä, mikä puolestaan osoittaa, että feminismin agenda voittaa sananvastuun

Suomen Akatemian ohella toinen vihervasemmiston raharallia pyörittävä setelisampo, Koneen Säätiö, tviittasi tuolloin ilonsa sen johdosta, että oikeuden mielestä toimittajat saavat nyt maalittaa kohteitaan pilkkanimillä. Toisesta suupielestään tviittaaja tosin väitti, että ”verkkovihan suitsiminen on yhteinen asia”. Säätiö siis kylvää verkkovihaa ilmoittaessaan vastustavansa verkkovihaa.

Ehkä onkin niin, että aina kun joku kansalaistoimija arvostelee toimittajaa, kyse on maalituksesta, mutta toimittajan mustamaalatessa kansalaista kyse on vain ”faktantarkistuksesta”.

Tämäkään etuoikeus ei tunnetusti riitä medialle, vaan parempiakin takuita omalle sananvapaudelleen ovat toimittajat olleet vaatimassa ja tietenkin kovempia kahleita muille. Tästä hulluudesta ja yksiselitteisen määrittelyn mahdottomuudesta johtuu, että maalitusta ja vihapuheeksiväitettyä kriittisyyttä ei pidä missään laissa kriminalisoida, vaikka vihervasemmisto sitä vaatii.

Ammattitoimittajat ovat myös väittäneet, että uutisoimatta jättäminenkään ei rajoita sananvapautta, vaikka se tosiasiassa loukkaa sananvapauteen liittyvää tiedonsaantioikeutta.

Juuri tällaisen toimituspolitiikan varmistamiseksi toimittajia nimitetään yliopistoihin opettamaan tulevia toimittajia: jotta moraalisen rappion sosiaalisesti korruptoitunut taloudellisen vaihdon kartelli voisi jatkaa pyörimistään ja toimittajakunnan punavihreä ammattikunta voisi uusintaa itsensä valtavirran mediassa.

KKO:n ratkaisu joka tapauksessa varmentaa sen, että kuka tahansa saa jatkossa nimitellä ketä tahansa tutkimustoiminnassa ja politiikassa entistä vapaammin, esimerkiksi internatsiksi tai kommaripelleksi. Moite ja ansaittu arvostelu eivät ole kunnianloukkauksia, ja jokainen kunniallinen kansalainen pitäköön itse huolta kunniastaan.


Korjattavaa löytyy etenkin sukupuolen tutkimuksesta

Yhteiskuntatieteille jaeltavasta rahoituksesta on tullut vihervasemmistolaisen piilopuoluetuen muoto. Säästökohteita Suomesta onneksi löytyy paljon.

Toivottavasti seuraava hallitus leikkaa yliopistoille ja Suomen Akatemialle myönnettäviä rahallisia avustuksia reippaalla kädellä, ihan oman kunniallisuutensa vuoksi. Varaa ja tarvetta kaikesta hömpötyksestä säästämiseen nimittäin on, ja paljon.

Rahaa ei pidä laittaa mimesikseen. 

Rahaa ei pidä antaa ”väitöskirjatutkija” (oikeasti jatko-opiskelija) satu sopasille.

Rahaa ei pidä roiskia narratiivisuuteen, representaatioihin eikä performansseihin.

Rahat pitää ottaa pois agenda- ja tendenssitoiminnalta, jolla edistetään” jotakin tieteen ulkoista tarkoitusperää, kuten ”tasa-arvoa”, ”yhdenvertaisuutta” tai maahanmuuttoa ja monikulttuuri-ideologiaa.

Tieteen ei tule olla sosiaalipolitiikan muoto. 

Tänä vuonna tehdyt rahoituspäätökset ovat olleet aivan yhtä mielenosoituksellisia kuin tamperelaiselle yliopistonlehtorille Tuula Juvoselle 2021 annettu Suomen Akatemian 500 000 euron suuripiirteinen rahoitus, jonka hän sai feministiseen hankkeeseensa potkaistuaan kurssilta Joakim Vigelius -nimisen opiskelijan. Vigeliuksen ansio oli, että hän kyseenalaisti väitteen, jonka mukaan miehellä voi olla kuukautiset.

Kun jatkossa tehdään päätöksiä yliopistojen valtionrahoituksesta ja sisäisestä rahoituksen kohdentamisesta, pitää sukupuolen tutkimuksen ja myös muissa oppiaineissa harrastettavan feministisen ja queer-ideologisen huuhaan olla ensimmäisten pois karsittavien joukossa. Sukupuolentutkimuksen lehtorin irtisanominen Lapin yliopistosta oli hyvä alku.

Yliopistojen tulisi myös rajoittaa nippuväitöskirjojen hyväksymistä, nostaa rimaa ja kriittisyyttä, määrätä suomen kieli pakolliseksi opetuksessa ja julkaisutoiminnassa, säätää lukukausimaksut täysihintaisiksi ulkomaalaisille, pienentää ulkomaalaisten opiskelijakiintiöt 1 prosenttiin ja lopettaa ulkomaalaisten nimittäminen yliopistotehtäviin verorahoitteisissa yliopistoissa.


Aiheista aiemmin:

Vaarantaako oikeus sananvastuun?

Totuus kiihotti Tampereen yliopistossa – Ajatuskuri palautettava tai työn sankariprofessuurit lopetettava

Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa

Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä? 
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia