Taas on se aika vuodesta, jolloin Suomen Akatemian pistoolit laukeavat, ja piipuista tulee päivänkakkaroita.
Akatemia päätti 30.5.2023 tekemillään ratkaisuilla tukea Helsingin yliopistossa suomalaisten ihmisten verovaroilla elelevän ulkomaalaisprofessori Edward Webbin hanketta, jossa selvitellään ”toissijaisten metsien ja peltometsien tasapainottamista toimeentulon haavoittuvuuden vähentämiseksi Nepalin työvoimarajoitteisilla keskikukkuloilla”.
Edward Webbin täytyy olla todellinen nero, sillä kukaan tavallinen tieteenharjoittaja ei pystyisi kääräisemään 549 701 euroa rahaa Suomen valtiolta täysin mitättömällä ja suomalaisen yhteiskunnan kannalta merkityksettömällä hankkeella.
Voidaan kysyä, millä tavoin Nepalin ”toissijaisten metsien ja peltometsien” ja niiden ”työvoimarajoitteisten keskikukkuloiden” pitäisi kuulua Suomen valtion rahoittaman tieteen kohteisiin.
Eivät kiinnostaneet yhtään Suomen maaseudun tyhjentyminen, Suomen maaseudun kotitaloudet, Suomen rahakasvit ja Suomen metsien uudistaminen? Suomen ja Nepalin vertaaminen ei voisi edes periaatteessa olla millään tavoin informatiivista.
Hankkeen kuvauksessa mainitaan kahteen kertaan naiset, sillä feminismin agendan ajaminen merkitsee Suomen Akatemian rahanjaossa selvää rahaa – jopa tässä luonnontieteellisessä hankkeessa, jonka pitäisi olla sukupuolineutraali.
Kun metsätieteellistä projektia on perusteltu vielä sosioekonomisella valittelulla ja puheella ”työvoimarajoitteisuudesta” ja ”toimeentulo-ongelmista”, on metsäntutkimushankkeesta saatu tekaistuksi kehitysmaapoliittinen punaviherprojekti, jolle tiedostavainen tiedeyhteisö on kipannut yli puoli miljoonaa euroa tunnotonta rahaa.
Suomalaisen tieteen näkökulmasta kyseisen hankkeen tutkimuksellinen intressi on sen sisällön osalta nollan arvoista.
Nollan arvoista on myös kyseisen hankkeen teoreettinen ja metodologinen mielenkiinto, eli hankkeella ei todennäköisesti ole mitään annettavaa metsäntutkimuksen menetelmille hankkeen yhteiskuntatieteellisen painotuksen vuoksi.
Myös yhteiskuntatieteiden näkökulmasta kyseinen hanke on mitätön, koska se perustuu vain totutun siirtomaapoliittisen kverulatorian toistelemiseen luonnontieteiden viitekehyksessä.
Miksi tällaista paskaa sitten rahoitetaan?
Siksi, että Suomen valtion rahoittama tiede on kahlittu kansainvälisen tiedeyhteisön ohjaukseen. Päätöksen rahoitettavista hankkeista ja henkilöistä tekevät käytännössä ulkomaalaiset refereet ja niin sanotut asiantuntijat, joille hakemukset ja tutkimussuunnitelmat lähetetään arvioitaviksi.
Tämä takaa, että rahaa ei anneta sellaisille hankkeille, jotka olisivat suomalaisten näkökulmasta kiinnostavia. Mutta rahaa lapioidaan kaksin käsin kansainvälisen tiedeyhteisön päättämille aiheille.
Suomen Akatemian toimikunnat ovat paneeleissa märehdittyjen lausuntojen vankeja. Papereita käsittelevät ja asiantuntijoita valikoivat Suomen Akatemian virkamiehinä ja -naisina toimivat puoliksi oppineet ”tiedeasiantuntijat”, joita ennen sanottiin tiedesihteereiksi. Esimerkkinä nyt vaikka johtava tiedeasiantuntija Satu Huuha-Cissohko.
Se, että Suomen Akatemia rahoittaa huuhaatutkimuksia, johtuu tosiasiasta, että akateemisen tutkimuksen rahoittamista ei johdeta suomalaisen yhteiskunnan eikä tieteen eduksi eikä suomalaisten ihmisten näkökulmasta.
Opetusministeriö ja Suomen Akatemia ovat menettäneet otteensa tutkimustoiminnan painopisteiden määrittelemisestä. Kummassakaan ei ole järkeviä ihmisiä, jotka osaisivat koordinoida rahoitusta aiheisiin, jotka olisivat tärkeitä, olennaisia ja keskeisiä suomalaisen tieteen piirissä ja suomalaiselle yhteiskunnalle.
Tämä on seuraus yliopistolaitoksen ja Suomen Akatemian ajatumisesta internatsistiseen ohjaukseen.
Maassamme tarvittaisiin kansallista tiedepolitiikkaa, jolla mitättömien tutkimusten rahoittamisesta tehtäisiin loppu.
Mikäli nykymeno jatkuu, uuden hallituksen eteen avautuvat hyvät mahdollisuudet säästää tieteen, opetuksen ja tutkimustoiminnan menoista.
Ruikutus tieteen, opetuksen ja koulutuksen säästöistä on turhaa, sillä rahaa on riittänyt tuhlattavaksi kansainvälisiin ja kehitysmaapoliittisiin hankkeisiin piilokehitysavun ja ulkomaalaisille tutkijoille tarjotun sosiaaliturvan kautta.
Suomen Akatemian toimintamenoista pitäisi leikata puolet, ja kokonaan pitäisi rahoitus ottaa pois Nepalin työvoimarajoitteisten keskikukkuloiden kaivelulta.
Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun arvostelen Suomen Akatemiaa järjettömistä rahoituspäätöksistä. Viime vuonna esimerkkitapauksenani mädästä rahoitustoiminnasta oli muuan Anna Rajalan saama 254 465 euron rahoitus hankkeelle ”Julkitehdyn ulosteen politiikka kaupunkikuvassa, taiteessa ja bioetiikassa” (TaY).
Punavihreä woke leimaa pahoin etenkin Kulttuurien ja yhteiskunnan toimikunnan rahoitusratkaisuja.
Akatemiatutkijan rahoituksen 605 250 euroa sai kommunismin historiasta innostunut Kasper Braskén poliittisella mainoksellaan ”Globala proteströrelsers kamp mot extremhögern: Antifasism, antirasisim och internationalism i multietniska metropoler” [suom. ”Globaalien protestiliikkeiden kamppailu äärioikeistoa vastaan: Antifasismi, antirasismi ja internatsismi monietnisissä metropoleissa”].
Voitte arvata, millä tavoin aiheen tarkastelu painottuu suomenruotsalaisen tutkijan kynänkäänteissä Åbo Akademissa.
Filosofista valonpikahdusta en havainnut yhdessäkään akatemiatutkijoiden rahoituspäätöksessä. Eräässä sossuhankkeessa oli sana ”jengiongelma” laitettu lainausmerkkeihin, ikään kuin sitä ei olisi.
Tieteen julkinen rahoittaminen tapahtuu nykyisin punavihreässä postmodernissa viitekehyksessä, jolle akateeminen toiminta on alistettua.
Esimerkkeinä ovat hankkeet ”Vihreä tuloverouudistus” (Matti Liski, Aalto, 278 553 euroa), ”Lumoutuminen nuorten teknologisoituneessa kaupunkitilassa: kohtaamisia, erontekoja ja politiikan mahdollisuuksia post-sosiaalisessa kaupungissa” (Noora Pyyry, HY, 499 323 euroa) ja ”Alkuperäiskansojen perinteinen ekologinen tieto, alkuperäiskansaistaminen ja kansallispuistot: kohti kestävää kehitystä ja yhteishallintoa” (Rani-Henrik Andersson, HY, 499 038 euroa).
Viimeksi mainitun tutkimustehtävänä lienee osoittaa, että Uuden-Seelannin maorit edustivat esisosialistista ajattelua, koska heille ”joki voi olla henkilö”, ja tämä voi ohjata meitä ”kestävää kehitystä edistävämpiin ja inklusiivisempiin hallintotapoihin”.
Woke on vahvasti läsnä myös 693 057 euroa kuitanneessa hankkeessa ”Valkoinen solidaarisuus ja Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen oikeudet Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Länsi-Euroopassa, 1960-luvulta 1990-luvulle” (Reetta Humalajoki, TY). Voidaan kysyä, mitä tuo vuosikymmeniä sitten loppuun märehditty museorasistinen vainoriitely nyky-Suomeen kuuluu. Millä tavoin hanke valaisee suomalaisen nyky-yhteiskunnan ajankohtaisia poliittisia repeämiä?
Rotupolitiikalla ja alkuperäiskansojen asemalla ratsastavia keinohankkeita elätetään ilmeisesti siksi, että niiden kautta tajuntaan voidaan takoa monikulttuuri-ideologiaa ja päällystää tietä kansojen diasporalle kaukaisista maista. Paremmista hakemuksista on pulaa ja tutkijakunta on niin tyhmistynyttä, ettei rahoitettavaksi kerta kaikkiaaan löydy maahanmuuton jo aiheuttamiin ongelmiin pureutuvia hankkeita.
Näyttöä ajan hermolla olemisesta Akatemia antaa rahoittamalla hankkeita ”Naisten työ ja palkat Suomessa, 1600–1920” (Riina Turunen, JY, 422 594 euroa) ja ”Miten noitavainot vältettiin 1600-luvun Suomessa? Toiminta ja kokemus vainojen hillinnässä” (Raisa Toivo, TaY, 356 324 euroa).
Palkkatasa-arvo on todettu jo ylitetyksi ja naisten korkeampi palkkaus saavutetuksi Pauli Sumasen ilmaiseksi tekemissä tilastotutkimuksissa, joten feministien täytyy vedota historiaan oikeuttaakseen jatkuvaa kipuilua ja taistelua yhä uusien etuoikeuksien ja ohituskaistojen rakentelemiseksi.
Noitavainot ovat nykyisin käänteisiä. Ne esiintyvät kansallismielisesti ajattelevien filosofien ajamisena punavihreän yliopistolaitoksen ulkopuolelle. Esimerkkinä nyt vaikka teokseni Totuus kiihottaa kohtaama raatelu, jonka pohjalta kirjoitin teoksen Pavlovin koirat. Historianprofessori Timo Vihavainen arvioi asioita täällä.
Toistan jo aiemmin esittämäni toivomuksen.
Toivottavasti seuraava hallitus leikkaa yliopistoille ja Suomen Akatemialle myönnettäviä rahallisia avustuksia reippaalla kädellä, ihan oman kunniallisuutensa vuoksi. Varaa ja tarvetta kaikesta hömpötyksestä säästämiseen nimittäin on – ja paljon.
Rahaa ei pidä laittaa mimesikseen.
Rahaa ei pidä antaa ”väitöskirjatutkija” (oikeasti jatko-opiskelija) satu sopasille.
Rahaa ei pidä roiskia narratiivisuuteen, representaatioihin eikä performansseihin.
Rahat pitää ottaa pois agenda- ja tendenssitoiminnalta, jolla ”edistetään” jotakin tieteen ulkoista tarkoitusperää, kuten ”tasa-arvoa”, ”yhdenvertaisuutta” tai maahanmuuttoa ja monikulttuuri-ideologiaa.
Tieteen ei tule olla sosiaalipolitiikan muoto.
Aiheesta aiemmin:
Multicultitaurus, tiedecus, rahatonsiis
Totuus kiihotti Tampereen yliopistossa – Ajatuskuri palautettava tai työn sankariprofessuurit lopetettava
Suomen Akatemian rahahorna puhaltaa kuumaa ilmaa
Tieteiden uusvasemmistolaistuminen horjuttaa luottamusta yliopistoihin
Suomen Akatemia: vasemmistosoturien valheveli
”Professori Baltzar” tiedepolitiikan mannekiinina
Suomen Akat. ja tieteen alennustila
Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa
Yliopistotyöpaikat ja opiskelupaikat suomalaisille
Rikastuttavaa maahanmuuttajataustaistatuttamista
Punamustat yliopistolla
Taas uutta näyttöä: yliopistot ovat vasemmiston bunkkereita
Totuus ulos yliopistoista – vaikka palavilla sepäillä
Yhteiskuntatieteilijöiden huoli sananvapaudesta heittää kuperkeikkaa
Yhteisönormeista, yritysperiaatteista, agendajournalismista ja tendenssitutkimuksesta
Mitä valhemedian paljastuminen osoittaa tieteestä?
Suomalaisvihamielisestä yliopistosta syöttötuoli ulkomaalaisprofessoreille
Vasemmistolaisten vihapuhetta yliopistoissa ja kulttuurin kentillä
Yliopistojen ruotsinkieliset turhakkeet
Monikultturisti-idiootit mekanisoivat orwellilaisen tarkkailun
Vasemmistolaista monikulttuuri-ideologiaa yliopistolla
Miten narsismi taiotaan rahaksi tiedepolitiikassa?
Yliopistolla ihastellaan jälleen nationalismia
Eduskunta tilaa maahanmuutosta hyvän tarinan
Miksi länsimaalaisten älykkyys laskee?
Mitä terrori-iskun käsittely osoitti tieteestä ja mediasta?
Lähikuvassa terrorismin tu(t)kija ja dosentti
Monikulttuuri-ideologian propagointi aloitetaan yliopistojen pääsykokeissa
Oikeutta juhlapaikanhakijoille
Pravdan jälkeisestä ajasta
Kun professori lausahtaa
Sosiologian (n)ostalgia
Pötypuheen vuodatuksella Vuoden Tiedekynäksi
Ihmisoikeusfundamentalismi on perustuslakipopulismia
Kamala mekkala ja kirkkotätien moraaliposeeraus
Aseman mamumielenosoitus ja pöllöpolitrukkien ökyröyhtäys
Maahanmuuttopropagandaa yliopistolla
Ääriliikkeillä pelottelijat tekevät näennäistutkimusta
Vasemmistolainenkin saa ajatella nyt filosofisesti
Sossupuhetta kansojen identiteeteistä
Toimittajat tuhattaitureina, professorit propagandaministereinä
Yliopistofilosofian vanhat ja uudet ruhtinaat
Dialogin Paavalit ja sovinnaisuuden Sokrateet
Ei saisi kärjistää
Historiallinen aivopieru
Internatsismia yliopistoissa
Maahanmuuttopolitiikan emämunaus
Mitä on politisoitunut yhteiskuntatutkimus?
Mitä on epämoraalinen yhteiskuntatutkimus?
Vihapuhetta valtiotieteellisessä
Suomalaisten filosofien TOP-20-lista
Mikä on tiedettä?
Suomalaisen nykyfilosofian historia
