16. huhtikuuta 2007

Huippuyliopistot ja ”luova talous”


Taiteilijat keräävät parhaillaan adressia Teknillisen korkeakoulun, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistämistä vastaan. Tämä on ymmärrettävää, sillä kunkin koulun toimintakulttuurit ovat täysin erilaiset. Niissä toimii erilaisia ja eri arvomaailmoja edustavia ihmisiä.

Yhdistäminen tuskin saisi aikaan muuta kuin byrokraattisen painajaisen. Kestäisi vuosikymmeniä ennen kuin uusi rakenne saataisiin toimimaan. Hallintouudistuksen jälkeen kuluu yleensä kauan, kunnes uuden järjestelmän haitat onnistutaan eliminoimaan ja elämä tulee jälleen mahdolliseksi. Siksi myös kansainvälisissä huippuyliopistoissa, kuten Oxfordissa ja Cambridgessa, on vuosisataiset ja ikuiset hallinnolliset rakenteet, joita ei koskaan muuteta.

Luova vapaus?

Parhaimmillaan hallinto on, kun se ei vaikuta tieteellisen tai taiteellisen toiminnan sisältöön. Uudistuksen myötä tällaisen sekoittumisen vaara on olemassa. Byrokratian minimoiminen on paikallaan, mutta yhdistäminen repisi auki korkeakoulujen erilaiset kulttuurit ja saattaisi vahingoittaa henkilösuhteita. On lisäksi väärin nimittää uutta yhdistelmäyliopistoa ”huippuyliopistoksi”. Se tuskin olisi edeltäjiään parempi. On kenties loukkaavaa mitätöidä nykyisissä korkeakouluissa tehtävää työtä hallintotermillä, jonka mukaan vasta yhdistetty yliopisto olisi se varsinainen ”huippuyliopisto”. Sitä paitsi käsittämättömäksi jää, miten kolmesta keskinkertaisesta yliopistosta yhdistettynä tulee huippuyliopisto. Kyseessä taitaakin olla se ”innovaatioyliopisto”.

Innovatiivisuuden lisäämisessä ei ole varmasti mitään pahaa. Mutta pelkään pahoin, ettei siihen päästä hallinnollisella pakkoavioliitolla. Etuna voisi olla vain se, että teekkarien naidessa taiteilijoita syntyy lahjakkuuksia, kuten seka-avioliitoissa yleensä. Itse pitäisin kuitenkin realistisena pääkaupunkiseudun taideyliopistojen yhdistämistä. Mahdollisesti myös teknilliset ja kauppakorkeakoulut voisivat sopia saman katon alle, sillä niiden teknis-taloudelliset tiedonintressit ovat yhteiset. Sen sijaan huolestuttavaa on, että pelkällä teknisellä, taloudellisella ja desingniin keskittyvällä yhdistelmällä pyritään huippuyliopistoksi ilman filosofian sekä humanististen ja yhteiskuntatieteiden panosta. Missään kuuluisassa yliopistossa sellaisesta ei olisi tullut mitään.

Vaikka hallitusta muodostettaessa onkin reippaasti yhdistetty työministeriö kauppa- ja teollisuusministeriöön, parasta olisi, jos korkeakoulut jätettäisiin niille jo luovutettuun autonomiseen asemaan. Pekka Himasen hokema ”luova talous” ei taida olla muuta kuin taiteellisen toiminnan alistamista kaupallisille ja teknokraattisille pyyteille. Oma vaihtoehtoni ”luovalle taloudelle” on luova vapaus.

Elämää tilintarkastusyliopistossa

Joensuun yliopiston ja Kuopion yliopiston yhdistäminen Itä-Suomen liittoyliopistoksi on merkki siitä, miten pienet yliopistot hysterisoituvat taloudellisten paineiden edessä. Samalla opetusministeriö (eli käytännössä valtiovarainministeriö) lupaa yliopistoille porkkanoita yhdistymisestä, yritykset lahjovat korkeakouluja takaamalla 200 miljoonan euron myötäjäiset ja joku mittarimato pyrkii arvioimaan hengentuotteiden merkitystä määrällisillä kriteereillä, kuten tässä. Nöyrät hallintovirastot ja rehtorit ovat tämän kaiken keskellä pelkkiä ukkosenjohdattimia, jotka mieltävät tehtäväkseen koordinoimisen, ohjeistamisen ja sen selittämisen, miksi kaikki on niin välttämätöntä.

Kepit ja porkkanat ovat välineitä, joilla ohjaillaan aasia. Minulle on loppujen lopuksi samantekevää, millä keinoilla tuhoatte viimeisetkin ajattelun rippeet yliopistoista. Omasta mielestäni todellinen filosofia on aina elänyt ja toteutunut ihmisten yksityisen tahdonmuodostuksen piirissä, ei julkisessa tai taloudellisessa kontrollissa.