8. huhtikuuta 2007

Jeesus Kristus homoseksuaali


Ortodoksinen kirkko on käynyt muun kristillisen maailman kanssa kiistaa siitä, kumpi on merkittävämpi tapahtuma, Kristuksen syntymä vai ylösnousemus. Ortodoksien mielestä ilman ylösnousemusta ei ole pelastusta, ja luterilaisten mielestä ilman joulua ei ole pääsiäistä.


Omasta mielestäni Kristuksen ristinkuolema oli eräs historian ensimmäisistä homomurhista Sokrateen teloituksen ohella. Jeesuksessa todellistuivat kaikki yhteisön ulkopuolisen homomiehen piirteet. Hän oli kielletty mies, joka tarvittiin veljeslauman toimeenpanemasta isänmurhasta seuranneen tunteiden ambivalenssin sovittamiseen. Hänen sosiodynaaminen funktionsa kristinuskon sisällä oli samanlainen kuin homoseksuaalisuuden asema heteroseksuaalisessa valtakulttuurissa. Hän vieläpä iski seuraajikseen nuoria, kauniita miehiä.

Sigmund Freudin mukaan alkuyhteiskunnassa lauman pojat surmasivat naaraita hallinneen isänsä ja ”söivät hänen ruumiinsa saadakseen hänen voimansa”. Estääkseen yhtäkään lauman jäsentä asettumasta isän paikalle pojat sopivat vallan jakamisesta ja julistivat isän muiston pyhäksi. Näin syntyivät totemismi, eksogamia ja insestikielto eli normi, jonka mukaan lauman heteropojat eivät saa naida oman toteeminsa laumasta. Surmatun isän muisto puolestaan esineellistyi ontologiseksi Jumalaksi, joka näyttäytyi sekä poikia uhkaavan koston pelkona että isästä saatuna vapautuksena. Näin isänmurhan johdosta sekä iloittiin että surtiin.

Koska syyllisyydentunne varjosti nuoria uroksia, he alkoivat tavoitella pelastusta. Niinpä he rituaalisurmasivat Jeesuksen. Rituaalinen isänmurha toistetaan edelleen ehtoollisessa, jossa vuodatetaan Kristuksen ruumis ja veri. Mutta kuka Kristus oli? Jeesus Nasaretilainen oli Sokrateen kaltainen opettaja, joka sopi täyttämään rituaaliuhriksi soveltuvan henkilön piirteet. Hän oli naisten iskemiseen osallistumaton ulkopuolinen, ja niinpä hänet voitiin uhrata sovitukseksi isälle. Kristillisessä pelastuskertomuksessa Jeesuksen katsottiin olevan ”Jumalan poika” ja hänen itsensä lähettämä, jotta voitiin ajatella, että oikeutus syyllisyydestä vapautumiseen ja pojan uhraamiseen tuli itseltään Jumalalta.

Kun uhriksi asetettiin homoseksuaalinen Jeesus, hän ei ollut heteroseksuaalisen tunnedynamiikan ryvettämä. Siksi hänet kuvataan legendassa neitseestä syntyneeksi, ja näin kehittyi myös kristillinen kertomus Kristuksesta pelastajana. Merkittävää siinä on, että heteroseksuaaliseen valtakulttuuriin liittyvään syyllisyyden torjuntaan käytetään nimenomaan homoseksuaalista hahmoa. Juuri siksi kristinusko onkin homovastainen uskonto: kristilliset papit ja piispat pelkäävät oman uskontonsa homoseksuaalisen dynamiikan paljastumista. He eivät halua Kristuksen homoseksuaalisuuden tulevan esiin ja näkevät paljon vaivaa osoittaakseen, että Jeesuksen agape-rakkaus on muka eri asia kuin seksuaalisempana pidetty Eros-rakkaus. Kristinuskon peruslähtökohta eli ihmisen ja Jumalan välinen rakkaus on kuitenkin homoseksuaalista ja saa ilmaisunsa sekä Jeesuksen elämässä että enkeleistä älykkäimmän eli Ibliksen rakkaudessa Jumalaan itseensä. Homoseksuaalisen dynamiikan peittämiseksi viimeksi mainittu arvotetaan kyseisessä uskonnossa kielteisesti.

Pääsiäistä juhlittaessa toistetaan heteroseksuaalisen valtakulttuurin koossa pitävää rituaalimurhaa, jonka psyko- ja sosiodynamiikka ovat heteroseksuaalisia. Me homot voimme nauttia siitä, että kristinuskossa pelastus tapahtuu homoseksuaalisen hahmon tuella. Kristus on siis juuri se irrationaalisen ärsyttävä pikkuveli, joka pelastaa heterot heidän törkeydestään. Siksi me homot olemme kuin automaattisesti kyseisen tunnedynamiikan ulkopuolella: kuin valmiiksi pelastettuja.

Harmi, että kristillisten tahojen pinnallisuus ei kykene tunnustamaan, mikä kristinuskon homovastaisuutta oikeastaan elättää. Syy kristillisten kirkkojen homovastaisuuteen on se, että kyseiset yhdyskunnat toimivat homoseksuaalisuuden torjunnan varassa. Kristinuskon oma ajatussisältö ”Jumalan rakastamisesta” on perimmältään homoseksuaalinen, mutta tunteiden ambivalenssiin liittyvistä syistä kristinusko kieltää homoseksuaalisen rakkauden.

Pitääkseen yllä legendaa Kristuksesta pelastajana kristilliset kirkot näkevät Jeesuksen mystisenä pelastajana ja vapahtajana, vaikka kyse oli tavallisesta homoseksuaalista, joka Sokrateen tavoin uhrattiin heteroseksuaalisen yhteiskuntajärjestyksen säilyttämiseksi. Jos kristinuskon artikuloima ihmisen rakkaus Jumalaan paljastuisi homoseksuaaliseksi, kristinusko voisi menettää kannatustaan sen keskeisen motiivin tultua tietoiseksi, ja asiasta voi lukea lisää esimerkiksi kirjastani Filosofiset viuhahdukset (2007). Iloista pääsiäistä!