Viron mellakat hyvää opetusta

Venäläisten aiheuttamat mellakat Tallinnan kaduilla antavat varoittavan esimerkin siitä, miksi Suomen venäläistäminen on lopetettava. Suomen valtion monikulttuuristamisessa käytetty käsikassara Stakes on ”ennustanut”, että vuonna 2012 Suomessa asuu noin sadan tuhannen venäläisen ulkomaalaisväestö.

Tämä ei saa olla itseään toteuttava ennuste. Venäjän hallitus saisi Suomessa asuvasta venäläisväestöstä merkittävän painostuskeinon Suomea vastaan. Suomen valtion ulkopoliittisen toiminnan keskeinen tulos on, ettei maassamme ole suuria etnisiä ristiriitoja. Sen sijaan monikulttuurisuuden ideologian tuloksena tämä keskeinen saavutus uhataan romuttaa. Asioihin on parempi puuttua etukäteen kuin jälkikäteen, ja siksi nyt kannattaisi olla etukäteen jälkiviisas. Kansalaisuuden myöntämisen jälkeen on tapahtunutta vahinkoa yleensä vaikeampi korjata.

Venäläisten aloittamat rettelöinnit, ryöstelyt ja yleinen väkivalta alkoivat patsaskiistasta sekä venäläisten sotilaiden hautojen avaamisesta, kun Viron viranomaiset halusivat selvittää vainajien henkilöllisyyden. Virolaisten toimenpiteet olivat oikeita ratkaisuja. Väkivallan muistomerkiksi pystytetty venäläinen voitonpatsas olisi pitänyt siirtää aikoja sitten. Myös vierasmaalaisten vainajien ruumiit kuuluvat niiden kotimaahan.

Venäjä ei painosta Viroa vain omien kansalaistensa järjestämien mellakoiden kautta vaan myös virallista tietä. Ei ole minkään diplomaattisen tavan eikä oikeuden mukaista vaatia itsenäisen valtion pääministerin eroa, kuten Venäjän parlamentaarinen valtuuskunta, jonka mukaan Viron pääministerin pitäisi erota virastaan! Se on häikäilemätöntä puuttumista itsenäisen valtion asioihin, eikä asiaa paranna, ettei Viro ole saanut tukea sen enempää naapureiltaan kuin EU:ltakaan, joka ei ole tuominnut Venäjän vaatimuksia.

On röyhkeää, että eräskin venäläistä alkuperää oleva pietarilainen, jolla on hallussaan Suomen passi, otti Helsingin Sanomien palstalla kannan, jonka mukaan Neuvostoliiton Tallinnaan pystyttämä voitonpatsas pitäisi säilyttää, ”koska Neuvostoliitto voitti sodan”. Tosiasiassa kävi näin: Neuvostoliitto orjuutti Viron puoleksi vuosisadaksi, kuljetti osan kansasta Siperiaan, ryösteli ja tuhosi maan sekä aiheutti meidänkin aikaamme asti ulottuvat vahingot – aivan niin kuin kommunismi on aiheuttanut kaikkialla, missä sitä on toteutettu.

Myös Virossa nyt mellakoiva venäläisvähemmistö on seuraus neuvostomiehityksen alaisena toimeenpannusta venäläistämisestä. Näiden seikkojen vuoksi kyseisen ”voitonpatsaan” säilyttäminen paikallaan olisi sietämätöntä. Sodan näennäinen voittaminen ei anna moraalista oikeutusta Neuvostoliiton tekemiin ihmisoikeusrikoksiin.

Neuvostoliitto oli yksi suurimmista rikoksista koko ihmiskuntaa vastaan. Se näyttää olevan edelleen olemassa, mutta eri nimellä. Neuvostoliiton yli 70 vuotta kestäneiden hirmutekojen rinnalla Hitlerin 12 vuotta kestänyt valtakausi kalpenee. Luonnollisesti myös kansallissosialismin harjoittaman totalitarismin taustalla vaikutti sosialismi, joka kielsi ihmisen, tukahdutti yksilöiden aloitekyvyn ja korvasi ihmisten hyväntahtoisuuden kollektiivisella sorto- ja kontrollijärjestelmällä.


Venäläistetty Suomi-neito

Joskus sanotaan, että Neuvostoliiton painostuksen alaisena pystytetyt rauhanpatsaat pitäisi säilyttää, koska niiden kaataminen merkitsisi ”historian kieltämistä”. Totuus on, että kyseiset pystit ovat epätotuudelle veistettyjä patsaita. Ei kukaan suomalainen halunnut vapaasta tahdostaan myöskään Kaivopuiston rantaan ”Suomen ja Neuvostoliiton yhteistyössä pystyttämää” rauhanpatsasta, joka kuvaa neuvostoihanteiden mukaista työläisnaista ja jonka pienempi versio sijaitsee Kruununhaassa Suomen Pankin takana, ortodoksisen kirkon vieressä.

Suurempi versio oli tarkoitettu haastamaan Tähtitorninmäellä sijaitseva sortokauden monumentti, jossa Suomi-neito tavoitteli apua lännestä. Pienempi puolestaan sijoitettiin kansallisfilosofimme J. V. Snellmanin patsaan läheisyyteen, jotta se kyseenalaistaisi kansallisesti arvokkaan maiseman ja vihjaisi Karjalasta evakuoiduille ortodokseille heidän maidensa olevan miehittäjän hallussa.

Olen sitä mieltä, että kyseiset venäläispatsaat pitäisi poistaa. Ne ovat Neuvostoliiton harjoittaman henkisen sorron muistomerkkejä. Niiden poiskuljettaminen ja mahdollinen raaka-aineeksi sulattaminen eivät merkitse totuuden kieltämistä vaan juuri sen tosiasian myöntämistä, kuinka valheellista historian luominen ja kirjoittaminen tuolloin oli. Mikään ei tapahtunut ihmisten vapaasta tahdosta eikä ollut suomalaisten oman tahtotilan mukaista. Siksi patsaiden säilyttämistä nykyisellään ei voida puolustella millään ”historiallisen totuudellisuuden” oletuksella. Kenties patsaiden varastointi jonkinlaiseen neuvostoajan museoon voisi olla perusteltua, mutta niiden pitäminen julkisilla estradeilla kertoo vanhan ajattelun voimassaolosta.

Myös Suomessa vierailevat ulkomaalaiset katsovat maamme edelleen kuuluvan Venäjän vaikutuspiiriin kulkiessaan näkyvällä paikalla olevien venäläistettyjen Suomi-neitojen ohi. Taiteellista arvoa näillä sosialistista realismia edustavilla patsailla ei ole. Venäläisetkin varmasti naureskelevat havaitessaan suomalaisten olevan niin peloissaan, että emme uskalla poistaa Neuvostoliiton meille pakkosyöttämiä muistomerkkejä, vaikka sama kommunistinen hirmuhallinto alisti myös venäläisiä itseään ja aiheutti heidän kotimaassaan suuret vahingot.

Venäläisillä ei ole moraalista eikä poliittista perustetta vaatia Tallinnaan pystytetyn pronssipatsaan säilyttämistä. Nykyisen Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto tuhosi ja häpäisi kaikki patsaat, haudat, hautakivet ja rakennukset sekä kaiken kiinteän ja irtaimen omaisuuden myös Suomelle kuuluvassa Karjalassa.


Venäläiset natsit

Vuonna 1947 pystytetyn pronssisoturin sanotaan merkitsevän venäläisille muistoa natsismista saadusta voitosta. Virolaisille patsas merkitsee muistoa itsenäisyyden menetyksestä, sorrosta ja jatkuvasta väkivallasta. Totuus on, että Neuvostoliitto alisti Viron määräysvaltaansa puoleksi vuosisadaksi, kun taas Saksa ei yleensä kohdellut liittolaismaitaan väkivaltaisesti – ei sen enempää Norjaa kuin Suomeakaan, paitsi tilanteessa, jossa suomalaiset oli pakotettu rikkomaan aseveljeys. Myös Pariisin saksalaiset jättivät hyökätessään ehjäksi.

Entä miten pitäisi suhtautua venäläiseen natsismiin? Virossahan mellakoivat nyt venäläiset kansallismieliset eli nationalistit, joiden tuttavallisempi nimitys on ”natsi”. Kansallismielisyys on sinänsä tärkeä asia. Keskeistä on, että eri kansallisuudet pysyisivät omissa maissaan. Silloin kansallismielisyys tukisi kansallisten identiteettien rakentamista. Jos kansallisuudet sekoitetaan, seuraa levottomuuksia.

Yhdysvaltoja on usein sanottu poliittisessa propagandassa roistovaltioksi (ks. esim. Mikko Yrjönsuuren kirjaa Roistovaltion raunioilla vuodelta 2003). Omasta mielestäni Yhdysvaltojen epämoraalisuus rajoittuu sen Englannin kanssa Neuvostoliitolle antamaan tukeen toisessa maailmansodassa. Tämä ”Amerikan-apu” oli sekä Suomen että Viron etujen vastaista. Neuvostoliitto tuskin olisi kyennyt juhlimiinsa sotavoittoihin ilman Yhdysvaltojen materiaalista tukea, joka koostui noin 20 000 lentokoneesta, 10 000 panssarista ja 100 000 kuorma-autosta sekä poliittisesta tuesta sodankäynnissä Saksaa vastaan.

Meille suomalaisille todellinen roisto on ollut itäinen naapurimme, joka nytkin painostaa häikäilemättömästi pientä naapuriaan, Viroa. Selvän näytön asiasta antoi viranomaistahoa edustava Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov, joka totesi patsaan siirrosta, että ”Viron suunnitelmat ovat loukkaavia ja niillä voi olla vakavia seurauksia”. Tuolla tavalla uhiteltaessa ei taaskaan muisteta, kuinka vakavasti Neuvostoliitto itse loukkasi ja vahingoitti Viroa ja virolaisia puolen vuosisadan ajan. Samoista syistä myös Suomen venäläistäminen on estettävä. Sitä vaativat kansallisen edun ja etnisen oikeudenmukaisuuden turvaaminen.


Kuinka Suomi suojelee?

Huomiota herättävää on, että Suomen hallitus ei ole tuominnut Tallinnan mellakoita mitenkään. Sen sijaan pääministeri Vanhanen pyrki suorastaan estämään ulkomaiden puuttumisen asiaan samoin kuin ulkoministeri Kanerva. Valtiollinen Yleisradio ajoi mellakoista kertovan uutisen perään Saimaan sisävesiristeilystä kertovan matkailujutun, jossa muuan järvisuomalainen kievarinpitäjä totesi odottavansa ”innolla venäläisiä turisteja Suomeen” (Ylen TV-uutiset 28.4.2007 klo 20.30). Tämä ei voi olla sattuma.

Myöskään Euroopan unioni ei ole esittänyt Venäjää kohtaan mitään paheksuntaa eikä diplomaattista noottia, vaikka Viro on EU:n jäsen. Poikkeuksen teki vain Saksan liittokansleri Angela Merkel, joka totesi olevansa ”huolissaan”. Tämä osoittaa, että Euroopan unionista ei ole turvallisuustakeeksi. Sodan ja muun väkivaltaisuuden välinen raja on nykyisin niin hämärä, että kriisin tullen EU voi pidättäytyä väliintulosta vetoamalla siihen, ettei kyse ole sodasta, tuskin konfliktistakaan.

Aivan siitä riippumatta, onko Suomi Naton jäsen vai ei, Suomessa tulee varautua maamme puolustamiseen itsenäisesti ja ennalta ehkäisevästi torjumalla uhat ja konfliktien aiheet etukäteen. Naton jäseneksi pyrkiminen tilanteessa, jossa Venäjä uhkailee jäsenyyden vaikuttavan maiden suhteisiin, on luonnollisesti perusteltua, vaikka se merkitseekin puolen valitsemista. Muussa tapauksessa joku toinen valitsee meidät puolelleen.

Viron presidentti Toomas Ilves (sd.) on tilannetta lieventääkseen kaunistellut asioita koettamalla väittää, ettei väkivallassa ole muka kyse etnisestä konfliktista eikä historian tulkinnasta vaan ”muista levottomuuksista”. Myös Ranskassa poliittinen taho on yrittänyt tulkita etniset mellakat parhain päin nimeämällä ne ”nuorisomellakoiksi”. Samantapaisia ”nuorisomellakoita” on käyty myös ruotsalaisten ja maassa asuvien ulkomaalaisten välillä.

Kyse on siis aidoista etnisistä riidoista, jotka osoittavat, että etnisen yhtenäisyyden ja kansallisen edun turvaaminen on kullan arvoinen asia myös Suomessa. Monikulttuuristamisen ja etnisen sekoittamisen estäminen on poliittinen kohtalonkysymys, toisin kuin valtamedia väittää. Vaatiikin poikkeuksellista tarkkanäköisyyttä ja hereillä oloa tunnustaa tämä.

Suomessa vietettiin eilen kansallista veteraanipäivää. Suomalaiset sotilaat olivat keräysmukeineen kaduilla, ja kansallinen oma-aloitteisuus tuotti polkupyörähuutokaupan muodossa yli 200 000 euroa veteraaneille. Veteraanien muisto ei saa unohtua, eikä asioista huolehtimista saa jättää pelkän vapaaehtoistoiminnan varaan. Kuten Viron tapahtumat opettavat, muiston arvo ei ole vain siinä, mitä veteraanit tekivät pelastaessaan maan. Sen arvo on maamme pitämisenä itsenäisenä sekä vieraista ja väkivaltaisista aineksista vapaana myös tulevaisuudessa.